Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja

Avainsanat

, , , ,

Marisha Rasi-Koskisen Eksymisen ja unohtamisen kirja on hänen neljäs kaunokirjallinen teoksensa (novellikokoelma Vaaleanpunaisen meren arvio löytyy täältä). Romaani ilmestyi maaliskuussa 2017 ja on saanut ansaitusti paljon huomiota. Luin arvioita etukäteen ja se hidasti kirjaan tarttumista, sillä sitä kuvattiin hankalaksi tai vaikeaksi, vaikkakin myös loistavaksi, kauniiksi ja surumieliseksi.

Ei tarina minusta hankala ollut, ei kirjoitustyylikään. Löysin romaanista juonen, joka hiljalleen punoutui kohti kirjan loppua ja paljastui siinä kohtaa. En voi sanoa, että ratkaisu paljastui tarinan lopussa, sillä tässä kirjassa tarina ei ala eikä pääty. Kun kirjan nimi on Eksymisen ja unohtamisen kirja, niin siinä todellakin tehdään niin: eksytään ja unohdetaan. Muistot muuttuvat, myös ihmiset.

Kirjassa on kolme päähenkilöä, Julia, Jan ja Martina. Tarina kulkee heidän mukanaan, kieppuu eteenpäin ja välillä taaksepäin. Se ei etene kronologisesti pisteestä A pisteestä B:hen, sitä siltä on turha odottaa. Tarina soljuu kielen mukana, liukuu kuin aalto rantahiekassa, vieden jotain mukanaan ja tuoden kohta uutta tilalle. Kun hoksasin, ettei lukijan ole tarkoituskaan ratkaista mitään, vaan olla vain mukana tarinassa, kirjaa oli miellyttävä lukea. Tokihan sitä välillä mietti, kuinka päähenkilöt limittyvät toistensa tarinoihin, tai kohtaavat toisensa jos ovat kohdatakseen, mutta enimmäkseen nautin kirjailijan käyttämästä kauniista kielestä traagisissakin asioissa, ja taidosta lähestyä ja kuvata samoja tapahtumia uudestaan eri näkökulmista eri tavoin.

Kirja ei ole täsmällistä kerrontaa kaipaaville, sillä tarinassa ei olla täsmällisesti missään, ei ajassa eikä paikassa. Siinä on unen tuntua, sillä moni seikka tuntuu etäisesti tutulta ja samanaikaisesti vieraalta. Siinä on jotain, jonka melkein saa kiinni. Ja vaikka tämä kuulostaa ehkä lukijan kannalta hankalalta, niin ei se sitä ole. Luulin lukemisen kestävän kauan, mutta luin kirjan nopeammin kuin oletin. Monitulkintaisuudestaan huolimatta se on helposti lähestyttävä teos.

Toivottavasti teos saa ansaitsemansa huomion, sillä se on taideproosaa lähestyvä kirjallinen, taidokas luomus.

Kirja on itse ostettu.

Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja. 253 sivua. WSOY, 2017.

Terveisiä Jyväskylän neulefestereilta!

Avainsanat

, , , , , , , , ,

Jyväskylässä tapahtuu: on Jyväskylän Kesä, Jyväskylä Knit Fest (neulefestarit) ja kansainväliset suurmarkkinat – siinä on jo kattava kattaus tälle viikonlopulle! Eilen kävime perheen pienimmän kanssa Mimmien keikalla ja tänään kävin Toivolan Vanhalla Pihalla neulefestareilla. Sää suosi neulojia ja olikin hauska näky, kun joka puolella neulottiin. Lankaihanuuksia oli myytävänä useissa kojuissa ympäri pihaa. Perheen kaksi vanhinta jäsentä nautti myös maittavan kotiruokalounaan kahvila Muistossa. Tästä päivästä jäi kunnon lomafiilis!

Lievestuorelaisen käsityöyrittäjän Savi-M:n FB-sivuilla oli jo keväällä kuva keraamisesta ”lankakopasta”, joita on myynnissä mm. vanhalla pihalla. Se näytti niin kivalta, että kävin niitä kurkistamassa ja ostinkin sitten itselleni yhden. Se toimii varmaan parhaiten kerityn lankakerän kanssa, mutta kokeilin Nalle-vyyhden kanssa ja hyvin toimii senkin kanssa. ”Lankakoreja” on myös sellaisia, jossa on kaksi kuljetusaukkoa kirjoneuleelle. Hauska idea!

Anne Leinonen: Kirjanoita

Avainsanat

, , , , , , ,

Anne Leinonen (s. 1973) on kirjoittanut nuorille suunnatun romaanin Kirjanoidan, joka aloittaa kaksiosaisen tarinan. Kirjan päähenkilö on 17-vuotias Aura, joka asuu Helbyssä, kaupungissa, joka muistuttaa häivähdyksin Helsinkiä. Eletään aikaa, jossa sähkö on tuhonnut kirjat eikä autojakaan enää ole. Aura kävelee, pyöräilee tai kulkee riksan kyydissä Helbyn eri puolille. Hänellä on isä, täti ja paras kaveri Silke, on tarinat, joita voi lukea sähköiseltä läpyskältä, mutta koulu ei enää jaksa kiinnostaa. Hän jättääkin lukion kesken. Töitä pitäisi kuitenkin löytyä.

Urbaaniksi fantasiaksi luokitellussa romaanissa Aura alkaa nähdä vilauksia toisesta kaupungista, toisesta maailmasta. Hän löytää töitä kahvilasta, Menetettyjen unelmien talosta, joka paljastuu taikuuden solmukohdaksi. Siellä Aura tutustuu oikeisiin kirjoihin, joiden sanat voivat kirjaimellisesti pelastaa hänen henkensä.

Mielestäni tarina paranee, mitä pitemmälle se etenee. Alku tuntuu ohuelta, mutta kerronta, ja se, mitä lukijalle paljastetaan, tihentyy lukujen myötä. Kirjan maailma kaavoittuu: on Helby, on vaarallinen Joutomaa, ja sitten on tämä rinnakkaismaailma, jonka arvoitus selviää Auralle. On uusia hänen elämäänsä tupsahtavia ihmisiä, joista on vaikea sanoa, kannattaako heihin luottaa vai ei. Ja silti johonkin on luotettava, jotta tasapaino kahden maailman välillä säilyy, yksin Aura ei pysty pelastamaan kaikkea, ei ehkä edes Pyryä, potentiaalista poikaystävää.

Tarinassa, tarinoinnissa ja maailman luomisessa näkyy kirjailijan mittava lukeneisuus ja ammattitaito. Kirjallisia viittauksia vilisee ja niitä on mukava bongailla. Helbyn nimien luomisessa on varmasti kirjoittajallakin ollut hauskaa. Helbystä ja Joutomaasta syntyy mielenkiintoinen kuva, johon tulee varmasti lisäulottuvuuksia ensi vuonna ilmestyvässä Noitakirjassa, joka päättää tarinan. Mitä Auralle tapahtuu? Kuinka rinnakkaismaailmoille käy? Jääkö jäljelle yhtään ihmissuhdetta, johon hän voi luottaa? Kestääkö taikuus?

Suosittelen kirjaa kaikille taikuudesta, kirjoista ja fantastisesta Helbystä kiinnostuneille. Teoksen loppuun kirjailija on koonnut lyhyen listauksen käyttämästään nimistöstä sekä viittaamistaan kirjoista. Siletä voi löytyä lisää kiinnostavaa lukemista!

Kirja on arvostelukappale.

Anne Leinonen: Kirjanoita. 228 sivua. WSOY, 2017.

 

Eppu Nuotio: Myrkkykeiso

Avainsanat

, , , , ,

Eppu Nuotion vastajulkaistu Myrkkykeiso aloittaa dekkarisarjan, jossa rikoksia ratkoo Ellen Lähde, 58-vuotias innokas puutarhaharrastaja ja martta. Tapahtumapaikkoina ovat kesäinen Turku ja Kemiönsaari. Kun kesäistutukset ja perennat kukoistavat Ellenin hoivassa, voiko siinä idyllissä tapahtua rikoksia?

Tietenkin voi. Eppu Nuotio (s. 1962) on kirjoittanut cozy mystery -tyyppisen tarinan toisiinsa punoutuvista ihmissuhteista, joissa jokaisessa voi piillä rikoksen siemen. Henkilöitä ja näkökulmakertojia vilisee ehkä liiaksikin, mutta niiden avulla Nuotio onnistuneesti ripottelee lukijalle väärien johtolankojen mahdollisuuksia. Henkilöt ovat moniulotteisia ja jokaisessa on jotain särmää. Minulle ainoastaan Ellen, joka muistuttaa mielessäni hieman Puutarhaetsivien Rosemarya, jäi tasaisen virtaviivaiseksi tehopakkaukseksi. Myrkkykeiso on kuitenkin vasta dekkarisarjan aloitus, joten Elleninkin hahmo varmasti muuttuu ja kasvaa.

Cozy mysteryksi luokittelen tarinan siksi, ettei siinä ole jatkuvaa raa´an väkivallan kuvausta – ehdottomasti plussaa. Se tekee tarinan osaltaan uskottavammaksi kuin kovaksikeitetyt raakuuksilla mässäilyt, sillä kirjailijan kuvaama tapaus voisi oikeasti tapahtua jonkun lähipiirissä, ja on tietysti tapahtunutkin. Väkivaltamässäilyt on helpompi työntää kauemmas omasta piiristä ajatellen, että ei tuollaista voi oikeasti tapahtua. Mielestäni osoittaa kirjailijan ammattitaitoa luoda eheä romaani ilman päälleripoteltuja shokkiefektejä.

Juoni ja ratkaisu olivat mielestäni ihan uskottavia. En myöskään arvannut mysteerin ratkaisua, vaikka vuosikymmenet olen dekkareita lukenut, niin tasaisesti kirjailija oli saanut ripoteltua vääriä ja oikeita johtolankoja samassa suhteessa. En halua pilata lukuiloa, joten en paljasta juonesta tämän enempää.

Suosittelen kirjaa keveämmistä dekkaritarinoista pitäville. Oiva kesäkirja mökki- tai rantalukemiseksi tai sitten talvilukemiseksi, kun mieli kääntyy jo odottamaan tulevaa kesää ja puutarhapuuhia.

Kirja on arvostelukappale.

Eppu Nuotio: Myrkkykeiso. Ellen Lähteen tutkimuksia. 252 sivua. Otava, 2017.

Raija Kivimetsä: Villiinny villivihanneksiin

Avainsanat

, , , , , , , , , , ,

Viime vuosina Suomessa on kiinnostuttu aiempaa enemmän villivihanneksista ja hortoilu (juontuu sanasta horta, joka on kreikankielinen termi kaikelle luonnosta löytyvälle vihreälle syötävälle) on suosittu harrastus, mielenkiinnon kohde ja jopa elämäntapa. Hortoilu-sanan lanseerasi Raija Kivimetsä miehensä Jouko Kivimetsän kanssa 2000-luvun alkupuolella tarkoittamaan luonnossa kasvavien villivihannesten ja -yrttien keräämistä, käsittelyä, niistä kokkaamista ja niillä herkuttelua. Vuonna 2005 Raija Kivimetsä kirjoitti kirjan Villiinny villivihanneksiin – luontoliikuntaa ja herkkuja koko perheelle, josta nyt arvioitavana oleva Villiinny villivihanneksiin – elinvoimaa ja energiaa luonnosta -teos on uudistettu laitos.

Villivihanneksista on julkaistu viime vuosina reseptikirjoja tunnetuilta keittiömestareilta, kuten mm. Sami Tallbergiltä, mutta Kivimetsän teos kattaa myös hortoilun muut aspektit, kuten luonnossa liikumisen hyvää tekevät vaikutukset keholle ja mielelle. Digiähkyn aikana tervettä toki olisikin liikkua enemmän ulkona! Samalla istumatyöläisen kroppa saa liikettä ja jos ottaa lapset mukaan, lapsetkin oppivat samalla kasveja.

Kivimetsän teos jakaantuu tieto-osioon, jossa hän kertoo mm. villivihannesten keräämisestä ja käsittelystä sekä esittelee mm. ahomansikan, maitohorsman, nokkosen, voikukan, siankärsämön ja käenkaalin eli ketunleivän. Nämä kaikki ovat yleisiä villivihanneksia, jotka ovat helposti tunnistettavissa. Kirjan loppuneljännes on varattu resepteille, joissa on käytetty esiteltyjä vihanneksia. Monessa reseptissä horta on lisuke tai yksi ainesosa, mikä on mielestäni vain hyvä, sillä joidenkin villivihannesten maku voi olla voimakas, jos siihen ei ole tottunut. Vuohenputkella ja siankärsämöllä ainakin sellainen aromi, joka jakaa mielipiteitä. Mietoihin makuihin tottunut voi kokeilla aluksi vaikka Hortoilijan perunarieskoja (s. 108), johon voi käyttää vaikkapa hienoksia hakattua poimulehteä ja piharatamoa. Nokkos-feta-bataattipiiraskin (s. 116) kuulostaa hyvältä, sellaiselta, jota voi tarjota tottumattomallekin 🙂

Suosittelen kirjaa hortoilusta kiinnostuneille, sekä aloittelijalle että jo kokemusta omaaville. Kivimetsän teos madaltaa kynnystä aloittaa kaikin puolin hyödyllinen harrastus!

Raija Kivimetsällä on myös Autuutta aivoille-sivusto.

Raija Kivimetsä: Villiinny villivihanneksiin. Elinvoimaa ja energiaa luonnosta. 126 sivua. Kirjapaja, 2016.

Juha-Pekka Koskinen: Gabriel Hullo & Merimatka Meksikoon

Avainsanat

, , , , , , , , ,

Gabriel Hullo on tavallinen poika, jolla on tomera äiti ja meriä seilaava isä. Tai ei ehkä ihan tavallinen, sillä hänellä on kaksi haamuvaaria ja hän näkee kummituksia, joita muut eivät näe. Juha-Pekka Koskisen neljännessä Gabriel Hullo -tarinassa matkataan Meksikoon ja selvitellään anastetun perinnön arvoitusta.

Tämä oli ensikosketukseni runomuotoon puettuun Gabriel-seikkailuun. Kiinnostukseni herätti myös se, että tarinassa ollaan Meksikossa Kuolleiden päivän eli Dia de los Muertosin aikaan. Latinokulttuurissa edesmenneiden muistaminen tapahtuu värikkäämmin kuin meillä täällä Suomessa ja minusta se oli mainio mauste tarinassa. Siitä olisi voinut kirjoittaa enemmänkin!

rummut raikaa, luut kolkkaa,
haamut tanssii jytypolkkaa (s. 28)

Suora kerronta on enemmän makuuni, mutta toisaalta, eihän kirjaa ole minulle, aikuiselle, tarkoitettu. Lastenkirja voi hyvinkin olla runotarina, etenkin, kun riimit ja säkeet ovat yllättäviä ja niitä on helppo lukea ääneenkin. Paljon iltasatuja ja -tarinoita lukevana osaan arvostaa sitä. Kohta kuusivuotias Pienimmäinenkin tykkäsi kuunnella riimittelyä. 1-2 lukua luimme illassa, sen jälkeen jotain muuta, jolla laskeutua unia kohti. Uskoisin, että kirja kestää useita lukukertoja, sillä Koskinen käyttää sellaisia sanoja, ja ylipäätään sanoja niin, että niissä riittää makusteltavaa pidemmäksikin aikaa.

lumiukot sohjoista
riensivät kohti pohjoista (s. 5)

Tekstistä välittyy kaipuu merelle ja isoon seikkailuun. Se on varmasti merenkävijäsuvun vesalle ominaista! Vanhempana pidin siitä, että kirjailija ei sysännyt Gabrielia yksinään kylmille laineille uimaan tai uppoamaan, vaan mukaan lähti koko epäsovinnainen perhekonkkaronkka haamuvaareja myöten. Lähtösysäyksenä toimii pursimies Baldomeron kokema vääryys, jota lähdetään oikomaan.

Kannella kun askeltaa,
meren syliin vaipuu maa. (s. 21)

Kirja taitaa olla omiaan eskari-ikäisille ja hieman vanhemmille lapsille. Ainakin siinä on jännitystä ja mielikuvitusta kutittelevia aineksia sopivasti mitoitettuna. Kirjan on kuvittanut J-P Koskisen tytär Miranda Mord. Hienoa yhteistyötä!

Kirja on arvostelukappale.

Juha-Pekka Koskinen: Gabriel Hullo & Merimatka Meksikoon. 39 sivua. Haamu, 2017.

Kinuski-suklaa-juustokakku (G, L)

Avainsanat

, , , , ,

Kinuskisesta kinderjuusto-kakusta muokattu laktoositon ja gluteeniton kinuski-suklaa-kakku oli aikuisten suosikki.

Perheen pienimmäinen on kohta kuusi vuotta. Ei niin pieni enää! Kahdet synttäritkin on juhlittu, kolmannet ovat ensi viikonloppuna. Kahdet ensimmäiset onnistuivat todella hienosti. Salaisuutena taisi olla kaksi asiaa: voimistelurenkaat ja cocktailtikut! Ensin ongittiin jokaiselle oma mehulasi, jonka sai sitten viedä kotiin, sitten lapset herkuttelivat etupäässä tikuilla. Sen jälkeen muksut painuivat alakertaan renkaille ja aikuiset saivat kahvitella rauhassa. Siinä vaiheessa kannoin pöytään kinuski-suklaa-juustokakun – aikuisille! Näillä synttäreillä huomio oli myös tutuissa äideissä, jotta hekin saivat herkutella ja istua välillä kahvipöydässä rupattelemassa toisten äitien kanssa.

Lasten suosikit!

Juustokakkua sain maistaa eräillä synttäreillä ja se oli aivan mahtavaa. Eräs toinen ystävä jakoi samaisen kakun eli Kinuskisen kinderjuusto-kakun kuvan somessa ja häneltä sain linkin reseptiin. Resepti on peräisin Ruususuu & Huvikumpu-bloggaajalta. Meillä kun tarjottavat ovat laktoosittomia ja gluteenittomia, niin jouduin muokkaamaan reseptiä hieman. Kinder-suklaa on ihanaa, mutta sisältää laktoosia, niin jouduin sen jättämään pois. Muutenkaan laktoosittomia pääsiäismunia, joita alkuperäisessä ohjeessa käytettiin, ei juurikaan ole. Onneksi lähimarketin hyllyltä löytyi laktoositonta Brunbergin maitosuklaata, jota sitten raastoin täytteeseen mukaan sekä päälle koristeeksi. Sokerin ohjeesta olisi melkein voinut jättää pois kokonaan, sillä nyt laitoin vain lusikallisen ja silti kakku oli imelää. Silti ihan taivaallisen hyvää ja se sai paljon kehuja! Joten kiitos ihanasta reseptistä, tätä kakkua tulen tekemään toistekin! Plussaa myös siitä, ettei tarvinnut paistaa uunissa eikä käyttää liivatteita. Syötävät kakunkoristeet löytyivät lelukaupasta. Ne sisältävät laktoosia, mutta ne pystyi helposti ottamaan pois kakunpalasen päältä. Keksipohjan keksit vaihdoin gluteenittomiin digestive-kekseihin.

Mandala Madness osa 12 on valmis

Avainsanat

, , , , , , ,

MM jää nyt kesätauolle, jos nyt maltan pitää sellaisen! – My Mandala Madness is ready for a summer break. I´ll continue it in August.

Kesäkuu lähestyy ja Mandala Madness on valmis jäämään kesätauolle. Sain osan 12 valmiiksi ja laskin, että vaikka välissä oli pitkä tauko, yhteensä olen käyttänyt siihen aikaa 12 viikkoa, hassua! Periaatteessa olen siis ihan ”aikataulussa”, kun alun perin työhön oli tarkoitus käyttää yksi viikko per yksi osa. Kuusi osaa on jäljellä ja jatkan niiden parissa elokuussa. Saatan kesällä virkata jotain pienempää ja kevyempää, sillä enimmäkseen villalangasta virkattu MM alkaa olla jo melkoinen rekipeitto 113 cm:n halkaisijallaan!

***

Part 12 is ready. I counted that I´ve used 12 weeks to get to this point, so I´m kind of in schedule. In summer I´ll be busy with other things so I´ll continue MM in August. It is now 113 cm in diameter and since I´ve used mostly wool yarn, it´s getting a bit warm to hold it in my lap. I´ll crochet something small and light during the summer but now it´s time for a MM summer break. See you in August!

Copyrights of Mandala Madness belong to Helen Shrimpton.

Mandala Madness osa 11 – Mandala Madness part 11

Avainsanat

, ,

Mandala Madnessini on nyt halkaisijaltaan noin 103 cm.

Kahdestoista osa menossa! Osa 11 on valmis. Ajattelin jo, että tältä keväältä voisin lopettaa siihen, mutta aloinkin virkata seuraavaa osaa. Meillä on Jyväskylässä seuraava Mandala Madness-tapaaminen ke 31.5.2017 klo 18 Neuloosissa, Kilpisenkatu 9:ssä, ja katson kuinka pitkälle ehdin virkata siihen mennessä. Tiedän, että kesällä minulla ei tule olemaan samalla tavalla aikaa virkata kuin nyt keväällä, joten voi olla, että mandala lepää kesän ajan. Tai sitten ei, eihän sitä tiedä!

Tapasimme porukalla pari viikkoa sitten Neuloosissa, jossa Annen kanssa kerroimme omista Mandala Madnesseistä, mistä saimme inspiraation, miten työ lähti liikkeelle, kuinka se on sujunut, mitä lankoja ja koukkuja olemme käyttäneet, mitkä olivat helppoja tai haastavia kohtia, ja sovimme, että tavataan syksyllä kaikkien kiinnostuneiden kanssa vaikka kerran kuukaudessa elokuusta lähtien. Ensin tavataan vielä toukokuun lopussa. Tervetuloa!

Laskin, että viime vuonna käytin keväällä viisi viikkoa työhön eli sain 5 ensimmäistä osaa valmiiksi, ihan aikataulussa. Sitten työ ”lepäsi” tämän vuoden maaliskuun lopulle, jolloin tartuin taas siihen. Tänä keväänä olen saanut ainakin kuusi osaa valmiiksi, ehkä myös seitsemännenkin. Sitten olisi jäljellä enää kuusi osaa ja ne tulevat kyllä ensi syksynä ja talvena valmiiksi. On todella hienoa, että ohjeet (tekijänoikeudet niihin ovat Helen Shrimptonilla) jäävät nettiin saataville!