Mandala Madness valmiina! Mandala Madness completed!

Avainsanat

, , ,

Yhteensä 20 viikkoa matkaa Mandala Madnessin kanssa ja nyt se on valmis, pingottamista vaille valmis. Viimeisellä kierroksella, olisiko ollut kierros numero 111, silmukoita oli lähes tuhat. Yllättävän nopeasti se kuitenkin meni! Valikoin uloimmille kerroksille hieman syksyn värejä ja uloimpaan kehään tumman sinistä, vähän kuin pakkasyön kirpakka puraisu. Niin paljon värien valintaan vaikutti vuodenaika, jolloin kutakin osaa virkkasin. Kesällä kesäisempiä värejä, kevättalvella värikkäitä välähdyksiä harmaiden pälvien vastapainoksi.

Tässä alemmassa kuvassa näkyy vasemmalla ulkoreuna, joka minulle tuo mieleen Lapin ja pohjoisen öiset sävyt, kun päivä taittuu yöksi. Oikealla puolella on kesäajan kukkakehä, joka toi päiväntasaajan värit mieleen. Pidin kovasti värien miettimisestä ja sommittelusta, vaikka aika paljon yritin käyttää lankajemman lankoja. En siis ostanut valmista lankapakettia, vaikka niitäkin olisi ollut tarjolla.

Viltin/päiväpeiton halkaisija on 155 cm. Mietin kovasti virkkaisinko vielä kulmatkin. Ehkä. Tällä välillä gradun nakutuksen lomassa neulon ainakin yhdet sukat valmiiksi 🙂 Mandala Madness oli hieno matka ja sukellus virkkauksen syventäviin opintoihin, niin paljon opin uusia tekniikoita ja sain uskallusta matkan varrella! Suosittelen lämpimästi yhteisvirkkauksia tai -neulomisia 🙂

***

I can´t believe it – my Mandala Madness is completed! It took me around 20 weeks altogether as I crocheted few parts, took a brake and then continued. Now I can see clearly how much the colours affect me. In the lower photo, on the left, is the outer rim of MM. The colours remind me of Lapland, how the Autumn turns into winter and day into night; on the right is the center of MM that I crocheted in Spring and Summer – my ”Paradise Bird”, beautiful colours of Brazil. I love the colors I chose even though I mainly used yarn balls from my ”yarn stash”. Well, people tend to buy yarn colors they like, don´t they? 🙂

This quilt is 155 cm in diameter. I´m thinkig of crocheting the corners. First I have to block my MM, then knit a pair if wool socks whilst writing my Master´s thesis. Lots to do! Mandala Madness was a wonderful journey, I learned many new techniques and joyed. I warmly recommend joining crochet or knit alongs!

Mandala Madness is copyrighted by Helen Shrimpton.

Puhetta, teknologiaa ja asetuksia

Avainsanat

, , ,

Ensimmäisellä graduseminaarin (tai maisterintutkielmaksi pro graduja kait siirrytään kutsumaan) tapaamisella kiinnitin huomiota puheeseen, puhetyyliin oikeastaan. Suurin osa osallistujista on opiskelijoita, jotka ovat ns. opiskeluputkessa eli ovat siirtyneet sulavasti kandidaattiopinnoista graduseminaariin. Muita taisi olla vain yksi, minä siis. Esittelimme lyhyesti itsemme ja kaavailemamme tutkimusaiheet. ”Putkessa” olevilla oli omanlaisensa puhetyyli, sillä he olivat ilmeisesti tottuneet ”puhumaan tiedettä”, käyttivät siis oppineen ja osaavan kuuloisesti termejä, etnologian ja antropologian jargonia. Jokaisessa oppiaineessa ja työympäristössä käytetään sille alueelle kuuluvia termejä, sehän on selvää, mutta näin keskelle maisteriopintoja putkahtaneena puhetyyli oli helppo havaita. Kolmannen seminaaritapaamisen jälkeen en edelleenkään osaa vielä puhua samalla tavalla ja etumatka, joka minun täytyy kuroa umpeen, tuntuu pitkältä. Täältä perässä kuitenkin tullaan omalla tyylillä taaplaten!

Teknologiaankin tässä pääsee tutustumaan. Moodle ei ollut minulle aiemmin tuttu, enkä muistaakseni aiemmin ollut käyttänyt Korppia (järjestelmä, jonka kautta ilomoittaudutaan mm. luennoille ja tentteihin). Moodlea moni on moittinut, mutta vielä sen käyttö on ollut kohtuu helppoa ja ymmärrän, miksi se on tuollaisessa seminaarityöskentelyssä hyvä. Sinne kootaan aineistoja, jotka ovat sitten kurssilaisten saatavilla ja käytettävissä.

Tänä syksynä olisi tarkoitus saada gradun tutkimussuunnitelma valmiiksi ja sitä kirjoittaessa ja valmistellessa on yksi iso ero tullut selväksi vuosituhannen vaihteen tutkielmien laatimisiin: sääntö-, laki-, direktiivi- ja asetusviidakko. Tutkimuksen reunaehdot näyttävät tällä hetkellä umpimetsältä, jonne pitäisi mennä raivaussahan rimpulan kanssa raivaamaan polkua itse tutkimusaiheen ja tutkimuksen luo. Ihan hyvä vaan, että kyseisiä reunaehtoja on olemassa, ihmisten suojaksihan ne vain on tarkoitettu. Kieltämättä on kuitenkin ollut hetkiä, jolloin mietin, että miksiköhän en valinnut aiheekseni sellaista, johon riittäisi joku teorian klassikko ja pari sen kanssa keskustelevaa teosta. Sitten voisin istua takkatulen ääressä teetä siemaillen, klassikkoon syventyen, syksyisten puhurien pauhatessa ulkona – kuulostaa miellyttävältä, eikö totta? Paitsi että meillä ei ole takkaa, puhureita ei vielä onneksi ole ollut, eikä etnologiassa ja antropologiassa tehdä tutkimusta nojatuolissa istuen (vaikka välillä puhutaankin nojatuoliantropologiasta). No, kaikki tehdään pilkulleen sääntöjen mukaan, jokainen lomake täytetään juuri oikein ja joku päivä pääsen perehtymään keräämääni aineistoon. Peruna kerrallaan, sanoi kerran viisas ystävä gradun teosta. Näinhän se menee, kuten moni muukin asia elämässä. Toivotankin näin lokakuun alkuun kaikille hyviä perunakelejä!

Muuttuva opiskelumaailma

Avainsanat

, , , , , , , ,

Yksi isoimpia muutoksia opiskeluympäristössäni Jyväskylän yliopiston kampuksella on rakennus, jossa graduseminaarini pidetään. Villa Rana, upea Yrjö Blomstedtin suunnittelema rakennus, on vaihtunut Historicaan, joka toki on komea punatiilinen rakennus sekin, mutta ei silti Villa Ranan veroinen. Siellä aloitin opintoni vuonna 1993 ja sinne oli sijoittunut etnologian ja folkloristiikan oppiaineet henkilökuntineen. Kaunis rakennus on ollut tyhjillään, remontoitavana ja myytävänä, ja toivottavasti sille löytyy uusia käyttäjiä.

Toinen iso muutos, hallinnollisesti ja henkisestikin, on tiedekuntien yhdistämiset. 1990-luvulla tuntui olevan todella iso hajurako yhteiskuntatieteellisen ja humanistisen tiedekunnan välillä. Mitä tapahtuikaan 2010-luvulla? Tadaa! Opiskelen humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Minulla oli aikoinaan kaksi pääainetta: etnologia ja valtio-oppi, jotka tuntuivat olevan kovin kaukana toisistaan. Nykyään raja-aidat niiden välillä ovat madaltuneet ja yhteistyötäkin tehdään, myös muiden tiedekuntien kanssa. Antropologista lähestymistapaa käytetään mm. pelitutkimuksessa.

Etnologian laitos on yhdistynyt historian laitoksen kanssa. HELA:n opinto-ohjaajalta tuli jokunen aika sitten kutsu laitoksen tiedotustilaisuuteen, jonne minäkin sitten menin. Isoon luentosaliin oli kokoontunut opiskelijoita ja henkilökuntaa. Laitoksen johtaja esittäytyi ja kertoi historian laitoksesta (kyllä siellä etnologia ja antropologiakin mainittiin). Hän kertoi, että historiaan otettiin uusia opiskelijoita 30 ja etnologiaan 13, ja pyysi näitä nostamaan kätensä ylös. Sitten hän pyysi opiskelijoita lyhyesti esittäytymään. Kaikki paikalla olevat uudet opiskelijat olivat historian opiskelijoita, joista huomattavan suuri osa nuoria miehiä, joista osa pontevasti ilmoitti päämääräkseen historian opettajan työn. Sitten esittäytyi historian puolen henkilökunta, joista (ainakin paikallaolijoista) suurin osa on miehiä. Olin jotenkin aina mieltänyt historian kuuluvan sellaisiin reaaliaineisiin, joiden sanotaan olevan nuorten opiskelevien naisten suosiossa, mutta tämän pienen otannan perusteella taidan olla väärässä.

Etnologian ja antropologian opiskelijoista minulla ei ole edes pientä otantaa, sillä paikalla ei ollut yhtään uutta opiskelijaa. Tätä vähän kummeksuttiin, mutta mitään ilmeistä syytä asialle ei löytynyt. Mielenkiintoista olisi ollut kuulla miksi he olivat valinneet sen oppiaineen, minkä valitsivat.

Tiedotustilaisuus ei siis ollut erityisen tiedottava, sillä koska paikalla oli vain tulevia historioitsijoita ja jokunen vanhempi etnologian opiskelija, laitoksen johtaja kertoi vain historian puolen asioita. Hän puhui hyvin rennosti ja sanoi, että hänen kanssaan saa kyllä tulla heittämään läppää. Hän esitteli HELA-harjoittelijan, joka sitten vastavuoroisen rennosti kutsui laitoksen johtajaa propagandakoneeksi. Se vanhamuotoinen virallisuus ja pönötys, minkä olen yhdistänyt omien opiskeluaikojeni alun etnologian laitokseen, on kyllä karissut. Ilmapiiri on rento ja henkilökunta helposti lähestyttävää. Tätä saattaa lukea joku vanha opiskelukaverikin: olisiko teille tullut mieleen kutsua sen aikaista professoriamme tuttavallisesti propagandakoneeksi? 😀

 

(Aikuis)opintopolun alussa

Avainsanat

, , , ,

Aloin viime keväänä miettiä tarkemmin, josko kokeilisin jatkaa opintojani. Ensimmäisen kerran pohdiskelin asiaa parisen vuotta sitten, kun selvisi, että minulla on vielä (filosofian) maisterin tutkintoon johtavaa perusopinto-oikeutta jäljellä. Minulle kerrottiin aikoinaan, etten voi jatkaa opintojani, jos otan kandidaatin tutkinnon ulos, mutta ilmeisesti se oli sitten väärää tietoa. Olen ollut yliopistolla passiivirekisterissä, ja juteltuani keväällä sekä opinto-ohjaajan että professorin kanssa, päätin kastaa varpaitani veteen eli siirtyä passiivisesta aktiiviseksi.

Ajatus opiskelumaailmaan palaamisesta oli jännittävä, pelottavakin. YTM-tutkinnostani on aikaa 16 vuotta, HuK:sta 17. Olen kirjoittanut tällä välillä asiatekstiä, isojakin kokonaisuuksia, mutta enimmäkseen proosaa. Osaisinko enää kirjoittaa tieteellistä tekstiä? Onnistuisiko esseiden kirjoittaminen, saati sitten gradu? Professori oli nimittäin sitä mieltä, että kannattaa aloittaa gradusta. Minusta se kuulosti hyppäykseltä uima-altaan syvään päähän ruostuneella uimataidolla. Kesäkuussa laitoin kuitenkin hakemuksen menemään – aktiiviseksi siirrytään siis hakemalla.

Tässä on nyt ensimmäisiä huomioita, joita olen tehnyt palattuani kampukselle aikuisopiskelijana 16 vuoden tauon jälkeen. Koen itseni ulkopuoliseksi ja vieraaksi, mutta se ei minua haittaa, sillä opiskelu on nyt vain yksi osa minua, kun taas parikymppisenä olin päätoiminen opiskelija. Ehkä vierauden tunne häviää matkan varrella, ehkä ei. Ainakin se antaa hyvän mahdollisuuden tehdä osallistuvaa havainnointia, joka on osa etnologiaa ja antropologiaa (pääaineeni siis) 🙂

Tietoverkot. Voihan tietoverkko, sanon minä. Ilmoittautumisrumba kesti pari kuukautta. Toki kesäloma-aikakin vaikutti asiaan, mutta eniten yliopistolaitoksen byrokratia ja sen koko. Olin jo unohtanut minkäkokoisista laitoksista on kyse. Uudelleen ilmoittautuminen opiskelijaksi vaati monenmoista lomakkeen täyttöä. Kun sain ensimmäisen täytettyä, sanottiin, että ”odota 2-3 päivää, jotta lomake ehtii mennä palvelimien sun muiden läpi”. IT-palvelu tosin taisi kutsua järjestelmää himmeliksi. Sitten saatoin laittaa liikkeelle lomakkeen numero kaksi, ja niin edespäin. Lukuvuodelle 2017-2018 piti ilmoittautua heinäkuun loppuun mennessä, mutta opiskelijakortin saattoi tilata vasta elokuun alussa. Ilmaisen opiskelijakortin olisi saanut, jos olisi ottanut maksukortin ja erään pankin tilin siinä samalla. Kortin olisi saanut myös heti käyttöön sähköisenä mobiiliversiona, mutta sehän ei onnistunut windowspuhelimelle. Odotin siis kolmisen viikkoa maksullista muoviläpyskää, joka ulkonäöltään ei ole yhtään niin hieno kuin 90-luvun kortit, mutta toimittaa saman asian. En siis löytänyt vanhaa opiskelijakorttiani, mutta uusiksi se olisi mennyt joka tapauksessa, sillä ei minua olisi kuvasta tunnistanut. Jos kuva on otettu vuonna 1993 ja 40 kg sitten, todennäköisyys sille, että olisin kortilla saanut opiskelija-alennuksen, on fifty-sixty.

Kursseille ilmoittaudutaan sähköisesti. Graduseminaariin ilmoittautuminen alkoi 00:00 eli valvomiseksi meni, kun en tiennyt kuinka nopeasti paikat menevät. Aamulla selvisi, että hyvin olisin ehtinyt mukaan silloinkin. Mutta eipä noita tiedä, jotkut kurssit täyttyvät hetkessä ja siinä täytyy kuulemma olla painamassa enteriä samalla sekunnilla, kun ilmoittautuminen aukeaa (kokemusta on mm. kansalaisopiston kursseista). Tentteihin ilmoittaudutaan netissä ja osan tenteistä voi suorittaa itselle sopivana ajankohtana kirjastolla e-tenttinä. Jopa osa luennoista löytyy tallenteina, jotka voi katsoa missä haluaa, joten se vapauttaa luennoilla istumisesta. Itse pääsin perehtymään moodlen saloihin, samoin kuin moni muukin yliopistolla.

Kaikesta ”ihanasta” it-ihmeellisyydestä huolimatta elokuun lopussa uskalsin ajatella, että kai olen nyt tehnyt kaiken mitä pitää ja voin syyskuussa mennä graduseminaariin. Graduhommat on nyt siis aloitettu ja niistä, ja muista huomioista, kirjoittelen taas. Iloista syksyn alkua!

 

 

Mandala Madness 14 & 15

Avainsanat

, , ,

Mandala Madnessista on jo reilusti yli puolet valmiina. Olen saanut valmiiksi osat 14 ja 15, ja osa 16 on työn alla. Yli sata kerrosta jo valmiina, huh huh! Näissä kahdessa edellisessä osassa on joitain kerroksia, joiden kanssa piti olla hyvin kärsivällinen, sillä jos koko ajan olisi odottanut kierroksen loppumista, olisi aika voinut tuntua hyvin pitkältä. Joku, jolla on hyvä matikkapää, voisi laskea kuinka pitkä uloin kerros on, kun halkaisija on jo 144 cm – siinä on jo riittämiin virkkaamista! Minulla on noin 2,5 osaa jäljellä. Olen tutkiskellut tulevia ohjeita ja ainakin osa 17 näyttäisi taas olevan ”kärsivällisyyskierros”. Mielenkiintoista!

I´ve finished parts 14 and 15 and moved on to part 16. Some rounds took a lot of patience but fortunetaly there were also easier rounds that didn´t require so much stitch counting. My MM is now 144 cm in diameter and I have approximately 2,5 parts left. It´s getting even more interesting than it´s been so far!

Mandala Madness is a copyrighted design by Helen Shrimpton.

Muoamo-novellilla Tapiolan kirjaston kirjoituskilpailun voittoon

Avainsanat

, , , , , , ,

Espoossa sijaitseva Tapiolan kirjasto järjesti alkuvuodesta spefi-teemaisen kirjoituskilpailun. Spekulatiivinen fiktio valikoitui teemaksi Worldcon 75 -tapahtuman kunniaksi. Maailman vanhin scifi- ja fantasiatapahtuma järjestettiin elokuun alkupuolella Helsingissä. Osallistuin kilpailuun ja heinäkuun alkupuolella sain ilokseni kuulla voittaneeni kisan! Voitto tuli yllätyksenä, sillä olen vuosien varrella osallistunut useisiin kisoihin, mutta saanut niistä parhaimmillaankin kunniamaininnan. Ilmeisesti jotain on ”tarttunut huiviin” matkan varrella, kun voitto tupsahti kotiin 🙂 Tapiolan kirjasto julkaisee e-lehteä Kirjoitan, jonka numerosta 3/2017 novellini löytyy sivulta 32. Saa käydä lukemassa! Tässä spefi-painotteisessa numerossa on myös mm. kirjailija O. E. Lönnbergin haastattelu ja Worldcon-raportti sekä paljon muuta mielenkiintoista. Julkaisua kannattaa seurata muutoinkin 🙂

Muoamo-novelli sai alkunsa kuvasta kuten moni muukin kirjoittamani tarina. Näin mielessäni alkukuvan, josta tarina lähti purkautumaan auki. Minulle oli heti selvää, että päähenkilö elää tulevaisuuden yhteiskunnassa, jossa eletään tilannetta, jossa moni asia on mennyt pieleen surkeiden päätösten lopputuloksena. Mietin nyky-yhteiskuntaa ja kuvittelin, mihin suuntaan asiat voisivat tästä kurjistuessaan mennä. Mietin myös sitä, että vaikka asiat menisivätkin noin poskelleen, että ihmisiä kyykytetään ja eriarvoistetaan noissa mittasuhteissa, että vaikka ulkoinen status riisutaan, niin jäljelle jää ihmisyys. Tärkeintä on kuinka olemme toisillemme ihmisiä, koska se on se, mitä meistä, ja meille, jäljelle jää.

Karjalaisuus on minulle tärkeä teema, mutten osaa sanoa, miksi karjalan kieli nousi pintaan niin vahvasti, että halusin mukaan jotain karjalankielistä. Juttelin Karjalalaisilla kesäjuhlilla karjalan kielestä ja mieleeni muistui, miten tutulta osa sanoista kuulosti mm. Aunuksen alueella. Omaa sukuani on lähtöisin Raja-Karjalasta,  ja vaikkei siellä puhuttu samaa murretta/kieltä, jotain tuttua siinä on. Toivoin löytäväni karjalan kielisiä laulun sanoja ja löysin tieni Uhtua-infon sivuille. Sieltä on peräisin käyttämäni kehtolaulun sanat, joskin muutin siinä mainitun nimen päähenkilön nimeksi. Kyselin sähköpostilla kieliasun tarkistajan perään, mutten saanut vastausta ennen e-lehden ilmestymistä, joten siinä saattaa olla virheitä. Ne eivät sinällään vaikuta sisältöön, sanomaan eikä tunnelmaan.  Päähenkilö Elisa löytää itsestään kyvyn, ehkä perityn, joutuessaan sattuman viskaamana perimmäisten kysymysten äärelle. Ja lopussa lohduttomuudenkin keskelle astuu toivo – ehkä jotain parempaa sittenkin on tulossa.

Jännittävää kuulla, mitä pidätte tarinasta 🙂 Olen siitä palautetta saanutkin ja iloitsen siitä, että se on koskettanut. Eri lukijat ovat löytäneet eri kosketuspintoja ja kokeneet erilaiset asiat voimakkaammin kuin toiset. Olen iloinen kaikista tulkinnoista – kiitos 🙂

Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki

Avainsanat

, , , , ,

Viime vuosien lumisista ja jäisistä olosuhteista on nyt siirrytty kuumalle aavikolle Katri Alatalon Käärmeiden kaupungin myötä. Alatalo on viidennessä teoksessaan luonut Ras-Udin aavikkomaailman, jossa saamme seurata kolmen päähenkilön taivalta hiekan, kuumien tuulien, juonitteluiden ja käärmeiden keskellä. Ninette, Sulwaen ja Arry ovat lapsuuden leikkikavereita, kunnes äkkipikainen Arry tuhoaa Ninetelle tärkeät käärmeenmunat ja Sulwaen pysyttäytyy sivustakatsojana. Railo heidän välillään kestää aikuisuuteen saakka, kunnes heidän polkunsa risteävät taas.

Kaikki kolme toimivat myös näkökulmakertojina. Tarina etenee vuorotellen jokaisen silmin nähtynä, jokainen on siinä mielessä päähenkilö. Ninetellä on kuitenkin ratkaisevin osuus käärmeverisenä prinsessana, jonka täytyy valita kohtalonsa. Voiko kohtaloaan valita vai onko se jo valinnut Nineten?

Romaani alkaa rytinällä, kun päähenkilöiden kotikaupunkiin hyökätään. Kaksi heistä vangitaan ja viedään orjiksi, yksi pelastuu, koska on lähtenyt velhovaellukselle. Vangituille laitetaan orjan kahleet, jotka sitovat heidät maagisin voimin Rashaz-taikakiveä palvovaan kulttiin. Siitä alkaa pikkuhiljaa painostavammaksi muuttuva helle, joka generoi itsensä lopussa hiekkamyrskyksi. Romaanin keskiosassa syvennetään tarinan ja maailman tasoja ennen lopun vyörytystä. Olen vähän kärsimätöntä sorttia, joten minun puolestani tapahtumat olisivat voineet edetä nopeamminkin, mutta ehkä maailman luominen, jossa kirjailija on kyllä parhaimmillaan, vaatii kehittelyn ja kypsyttelyn. Ehdottomasti plussaa on myös Rashaz-uskonnon luominen.

Kirja on omiaan pitkien, eeppisten fantasiatarinoiden ystäville, mutta ei käärmekammoisille, sillä niitä luikertelee kirjan sivuilta toisille. Romaani on kai luokiteltu YA-kirjallisuudeksi (Young Adult) eli nuorille aikuisille, mutta kyllä se viihdytti keski-ikäistäkin. Kirjan kansissa on myös hieno kartta, ja sitä perheen nuorimmainen tutkaili useana iltana ja mietti, että missä on se käärmekaupunki ja missä ne kolme lasta ovat ja mitä noissa muissa kaupungeissa on. Tarpeeksi vartuttuaan hän saa sitten itse lukea tarinan 🙂

Kirja on itse ostettu.

Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki. 686 sivua. Gummerus, 2017.

Uusia alkuja, vanhoja polkuja

Avainsanat

, , , ,

Tämä vuosi on ollut muutosten vuosi. Olen tehnyt inventaariota elämässäni ja sen seuraukseni osin karsinut, osin lisännyt. Se, mikä ei toimi, on vaihdettava uuteen, joka toimii. Harva asia elämässä toimii koko elämänpolun ajan, vaan niitä tulee ja menee. Osa tulee kutsumatta, osan eteen täytyy tehdä töitä. Sen punnitseminen, kannattaako jotain jatkaa vai ei, on useimmiten hankalaa ja aikaavievää, mutta kyllä ne vastaukset sieltä jossain vaiheessa tulevat. Joskus on myös heittäydyttävä mukaan sellaiseen, joka voi jännittää ja pelottaakin, mutta josta tietää, että sen kortin katsomatta jättäminen myöhemmin kaduttaisi.

Meillä tämä syksy toi mukanaan sellaisen muutoksen, että kaksi kolmesta perheenjäsenestä astui opintielle. Nuorimmainen siirtyi varhaiskasvatuksen piiristä esiopetukseen eli eskariin ja keskimmäinen, eli minä, siirtyi yliopistolla passiivirekisteristä aktiivirekisteriin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että olen ilmoittautunut alkavaksi lukuvuodeksi yliopistolle jatkaakseni opintojani. Aloittelen siis etnologian ja antropologian maisteriohjelman opintoja, ja niin kuin sanonta kuuluu, gradua pukkaa (tai niin joskus ennen sanottiin). Jännittävää, ja pelottavaakin, mutta samalla aivan hurjan mielenkiintoista! Yliopistomaailma ja opiskelu ovat muuttuneet kovin vuodesta 1993, jolloin aloitin opintoni Jyväskylän yliopistossa. Tiedekuntia, joiden välillä oli silloin leveä hajurako ja jonkinsortin karsastustakin, ovat nykyään yhdistyneet ja yhteistyötä viritellään sen, minkä määrältään vähentynyt henkilökunta jaksaa puskea. No, nämä ovat  mielenkiintoisia juttuja, joista lupasin kirjoitella joskus enemmän.

Blogin kannalta muutokset tarkoittavat sitä, että minulla on todennäköisesti vähemmän aikaa kirjoittaa tätä. En osaa vielä arvioida, kuinka paljon opinnot vievät aikaa, ja sitten haluan kirjoittaa fiktiivistä tekstiä. Käsitöitä teen varmaan edelleen, mutta Mandala Madnessin jälkeen en ota ihan heti yhtä suuria projekteja. Sukkia ja sen sellaisia varmaan neulon telkkua katsellessa ja laitan tänne kuvia niistä, samoin joistain kokkauskokeiluista, niitä kuitenkin harvemmin. Joitain kirja-arvioitakin kirjoitan. Mutta mistäs näitä koskaan tietää? Elämä on ennenkin yllättänyt ja tulee yllättämään. Syksy tulee näyttämään, kuinka minun kannattaa aikani jakaa. Ehdottoman jännittävä ja mielenkiintoinen syksy tulossa – toivottavasti sinullekin!

Worldcon 75 Helsingissä 9.-13.8.2017

Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Maailman vanhin scifi- ja fantasiatapahtuma Worldcon oli ensimmäistä, ja todennäköisesti, viimeistä kertaa Helsingissä 9.-13.8.2017. Kun on kyse harrastaja- ja vapaaehtoispohjalta rakennetusta tapahtumasta, ei voi kuin arvostaa sitä valtavaa työmäärää, jonka järjestäjät ovat tehneet. Kiitos ja kumarrus! Aina, kun liikkeellä on tuhansia ihmisiä satoja yksittäisiä tapahtumia käsittävillä messuilla, jotain käytännön hankaluutta on, mutta tuskin on yhden yhtä tapahtumaa, jossa niitä ei olisi. Kaiken kaikkiaan hieno suoritus!

Alkuvuonna Tapiolan kirjasto Espoossa järjesti spefiaiheisen (spefi eli spekulatiivinen fiktio) kirjoituskilpailun. Voitin sen novellillani Muoamo (kunhan novelli julkaistaan kirjaston e-lehdessä, laitan tänne linkin, niin sen voi halutessaan käydä lukemassa) ja pääpalkintona oli lippu Worldconiin. Huippupalkinto! Viisipäiväisestä tapahtumasta pystyin osallistumaan vain lauantaina, mutta olin enemmän kuin tyytyväinen päivän saldoon. Kahteen paneeliin, joita olisin halunnut käydä kuuntelemassa, en mahtunut mukaan, sillä en hoksannut mennä jonottamaan tarpeeksi ajoissa. Noh, kävin silti kuuntelemassa kolme paneelia, kiersin ihmettelemässä, hypistelemässä ja ostoksilla myyntihallissa (mm. hienon Game of Thrones -mukin ostin tuliaisiksi) ja mikä parasta, näin tuttuja ja tutustuin uusiin ihmisiin. Tapahtumassa näkyi paljon cossaajia eli costume play -harrastajia, jotka olivat todella paneutuneet asuihinsa. Yhdessä kuvassa on tuttuja hahmoja Game of Thronesista.

Kahdesta paneelista minulla on kuvatkin: Finnish Horror- ja Paranormaali Suomifantsu -paneeleista. Suomalaisesta kauhugenrestä ja omasta kirjoittamisestaan olivat keskustelemassa kirjailijat Magdalena Hai, Jussi Katajala ja Marko Hautala Matti Järvisen (mm. toimii kustantajana Nysalor-kustantamossa) johdolla. Paranormaalista romantiikasta keskustelivat kirjailijat Elina Rouhiainen, Sini Helminen, Elina Pitkäkangas ja Anna Hallava, myös Matti Järvisen toimiessa moderaattorina. Kävin myös kuuntelemassa suomikumman matkasta maailmalle, jossa keskustelivat kirjailijat Pasi Ilmari Jääskeläinen, Salla Simukka ja Marko Hautala i. simesin johdolla.

Ps. Youtubesta löytyy joitakin paneeleja ja keskusteluja, mm. tuo Finnish Horror -keskustelu. https://m.youtube.com/channel/UCT_U7RhKFr-If4pusZY6g8A/videos

Mandala Madness osa 13 – Mandala Madness part 13

Avainsanat

, , ,

Mandala Madnessistä on nyt 13 osaa valmis. Värit ovat kuvassa hailakammat mitä todellisuudessa, mutta ehkä jo seuraavassa kuvassa ne näkyvät paremmin. Tässä vaiheessa mandala on halkaisijaltaan 122 cm ja jokaisessa kerroksessa (niitä on nyt 87) menee entistä enemmän aikaa. Pikkuhiljaa työ kuitenkin etenee ja valmistunee talven aikana 🙂

***

I finished part 13 of my Mandala Madness. The colors look brighter in real life, I guess the light wasn´t so great today. Hopefully next time I´ll get a better photo! I measured my work and it´s 122 cm in diameter. It´s exciting to see how big this MM gets! Every round it takes longer and longer to complete it, now I´ve crocheted 87 rounds. Number 88 is under construction 🙂

Mandala Madness is pattern created and copyrighted by Helen Shrimpton.