Muistan 2000-luvun alun lehtijutut Winona Ryderista. Luin hänestä kertovat jutut aiemminkin, sillä hän oli Hollywood-Tähti isolla T:llä. Samanikäinen, kaunis nainen, joka oli kuorrutettu tähtipölyllä. Tai ehkä keijupölyllä, kuten Helinä-keijulla.

Sitten rysähti: Winona jäi kiinni myymälävarkaudesta. Tähtiparkaa vedettiin olan takaa lööppikölien ali. Onnettomat meriselitykset eivät parantaneet asiaa. Ehdonalaisen, kymppitonnin sakkojen ja yhdyskuntapalvelun myötä hän katosi julkisuudesta viideksi vuodeksi. Mutta minne?

Me Naisissa (27/2014) olevan henkilökuvan mukaan hän harrasti itsetutkiskelua ja läheisten kanssa keskustelua. Artikkelin mukaan hän on sanonut, että ”oudolla tavalla tämä oli parasta, mitä minulle on tapahtunut, sillä en ollut koskaan kysynyt itseltäni, mitä muuta elämässäni on näyttelemisen lisäksi”. Sittemmin hän on tehnyt vakuuttavan paluun elokuvanäyttämölle, ja sanoo artikkelin mukaan, että: ”on vapauttavaa päästä yli nuoruuden ahdistuksesta. Nyt otan vastaan vain rooleja, jotka todella puhuttelevat minua. En ajattele strategisia urasiietoja. Minulla on myös mahtava perhe, jonka luo kääntyä. Työt eivät ole kaikki kaikessa”.

Kuulostaa siltä, että Winona on löytänyt tasapainon. Kun kääntyy ensin sisäänpäin, voi sen jälkeen kääntyä ulospäin. Kun on käynyt läpi sisimpänsä, lajitellut laidan yli heivattavat säilytettävistä ja asetellut jälkimmäiset tämänhetkiseen järjestykseen, voi vapautuneen tilan täyttää jollain uudella. Ammatillisilla haasteilla, omilla seikkailuilla tai vain heittäytyen mukaan elämän virtaan, ilman tarrautumista uppotukkeihin tai muiden järvenpohjaan unohtamiin risoihin verkkoihin.

Maailmaan mahtuu tähtipölyä. Tsups, tästä sitä teillekin!