Avainsanat

,

Pitkästä aikaa kirja, jota oli ilo lukea. Ja tarkoitan tunnetta: iloa. Hyvin kirjoitettuja kirjoja olen kyllä lukenut tänä vuonna, ja tietysti sekin on oma ilonsa, mutta niistä ei ole jäänyt hyvä mieli. Se ei tietenkään ole hyvän kirjallisuuden tehtävä, mutta jos viimeisen sivun jälkeen mieliala on kohonnut arjen yläpuolelle, se on vain bonusta.

Alice Hoffman on 1952 syntynyt amerikkalainen kirjailija, joka tunnetaan taianomaisista elementeistä ja vahvoista naishenkilöistä. Tämäkään kirja ei ole poikkeus. Tarinan/tarinoiden keskiössä on pieni Blackwellin kaupunki ja siellä sijaitseva puutarha, jossa kasvaa vain punaisia kasveja. Aikajänne on 1700-luvulta nykypäivään ja kaupunkia, puutarhaa ja Amerikan historiaa kuvataan enimmäkseen eri-ikäisten naisten kautta. Joskus ihminen on keskiössä, joskus puutarha. Hoffmanin kerronta on soljuvaa kuin kaupungin liepeillä virtaava joki; välillä se tulee lähemmäs, välillä kaartaa kauemmas.

Taianomaiset elementit liittyvät luontoon, jonka osa ihminen on. Ihmisen ja eläimen (luonnon) raja pehmenee kuin hellepäivä auringon kallistuessa metsän taa. Hoffmanin kirjassa luonto (puutarha) pysyy, mutta ihmiset vaihtuvat. Jotkut ihmiset soljuvat ajan ja tarinoiden läpi, kuten kaupungin perustaja, Hallie Brady, mutta jotkut vain pilkahtavat aikajanalla. Välillä puutarhakin vain pilkottelee taustalla. Ja hyvä niin. Tarkennus lähentyy ja etääntyy vuorotellen, kuten elämässäkin.

Alice Hoffmanin Punaisessa puutarhassa elämä ja tarina soljuvat yhden kaupungin ja yhden puutarhan ympärillä.

Alice Hoffmanin Punaisessa puutarhassa elämä ja tarina soljuvat yhden kaupungin ja yhden puutarhan ympärillä.