Avainsanat

, ,

Helteet saavat ainakin meillä kaikki kiukkuisiksi. Se, että kuumuutta ei pääse minnekään pakoon, myös väsyttää. Nuuduttaa. Iltaisin rähinäpilvet alkavat kokoontua pään päälle, kuten Aku Ankalle. Harmaa pilvi roikkuu ajatuskuplien päässä päälaelta ja seuraa kuumasta huoneesta toiseen. Sitten ukkonen jyrähtelee ja salamat räiskivät.

Hiekkalaatikolla lastenkin pinna on kireällä. Jos leikkikaveriksi osuvat sellaiset lapset, jotka viileälläkin kelillä nostattavat toisissaan suuria tunteita, niin helteellä ne tunteet vasta kuumia ovatkin. Jos hiekka ei lennä herkästi, sitten mätkitään sujuvasti hiekkalapiolla toista päähän. Ja sitten parutaan. Äidit ovat joko haukkoja vahtiessaan tilanteita, välillä poliiseja, välillä ero- tai rauhantuomareita. Ja tätä voi hellepäivänä olla 7-8h, ei siis ihme, että huoltotoimenpiteistä huolimatta keittää yli!

Palvelusväelle (katso ensimmäinen kirjoitukseni) olisi tarvetta kuumina kesäkuukausina, jolloin päiväkodeissa on sulkuaika ja koulut ovat kiinni. Hetkittäin houkuttelee ajatus, että olisi joku toinen, jolle lapsi räyhää. Mutta hyvä, että lapsi uskaltaa näyttää tunteensa äidilleen, vaikka kiukun kohteena oleminen onkin raskasta. Eräs tuttu psykologi sanoi, että lapsen silmissä äidin arvostus on pienenä korkealla, kunnes teini-iän myötä romahtaa pohjalukemiin. Sieltä se sitten alkaa taas kivuta ylöspäin. Kiukku on hyvä suunnata ulos turvalliselle aikuiselle, eikä padota sitä sisäänpäin. Tämän kun jaksaisi vanhempana muistaa.

Mutta kuten arvostamani lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo: ”Lasten tehtävä on juosta räkä poskella metsässä”. Sitä odotellessa!

image