Avainsanat

, , , , ,

Kebabkiusaus lämmittää vatsaa ja sydäntä. Se on myös ruokaisa ja ruokkii isommankin perheen. Olin ottanut talteen kebabkiusauksen ohjeen talteen Yhteishyvän välistä muutama vuosi sitten ajatuksella, että tätä pitää ehdottomasti kokeilla. Resepti olikin hyvässä tallessa reseptivihkoni välissä ja törmäsin siihen aina selaillessani vihkoa ja etsiessäni jotain muuta ohjetta. Perjantaina kaupassa muistin ohjeen – tai kuvittelin niin – ja ostin ainekset. Illalla otin ainekset esille ja aloin etsiä rseptiä. Ja kas kummaa: resepti oli tipotiessään! Selasin koko vihkon ja sen välissä olevat irtileikatut reseptit kolmeen kertaan, kunnes minun oli uskottava, että joko resepti on oikeasti hävinnyt tai sitten olin laittanut sen ”talteen”.

Kiusaushan onnistuu ulkomuistista, sillä sehän on helppo tehdä, etenkin, jos sen tekee valmiista aineksista eli eineksistä. Mietin kuitenkin, että joku twisti siinä reseptissä on ollut, kun olen sen talteen ottanut, joten aloin selailla nettiä ja muiden tekemiä reseptejä aiheesta kebab ja kiusaus. Aika monessa ohjeessa nesteenä oli joko tomaattimurska sellaisenaan tai sekoitettuna ruokakermaan. Tomaattimurskaahan en tietenkään ollut ostanut, joten nappasin kirsikkatomaatteja rasiasta ja puolitin ne. Suolaa en lisännyt, koska kebablastuissa ja juustoraasteessa sitä jo on, ja koska käytin maustettuja ruokakermoja, jota ovat valmiiksi suolattuja.

Alla olevassa kuvassa kiusaus odottaa ruokakermoja sekaansa ja juustoraastetta päällensä. Otin kuvan myös reseptivihkosta, johon kirjoitin ohjeen jokseenkin sekavasti (pakko laittaa flunssan piikkiin, sillä enhän minä tavallisesti…). Tässä seuraavaksi kuitenkin ihan asiallinen ohje minun versiostani:

Kebabkiusaus (gluteeniton, laktoositon)

1,5 kg peruna-sipulisekoitusta

600g kebablastuja

7-8 dl laktoositonta (kasvis)ruokakermaa, maustettua tai maustamatonta ja/tai

tomaattia tai (maustettua) tomaattimurskaa

juustoraastetta maun mukaan

1. Laita peruna-sipulisekoitus ja kebablastut isoon uunivuokaan. Sekoita. Kaada sekaan ruokakerma ja mahdollinen tomaattimurska. Asettele päälle tomaattiviipaleita tai puolitettuja kirsikka/luumutomaatteja.

2. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Sekoita ja lisää juustoraaste päälle.

3. Paista vielä noin 15 minuuttia lisää 200 asteessa.

 

Kebabkiusaus menossa uuniin. Vielä kermat päälle!

Kebabkiusaus menossa uuniin. Vielä kermat päälle!

Muistutus, ettei flunssassa kokkailu mene aina kuin siellä aurinkoisella suomenruotsalaisella saarella!

Muistutus, ettei flunssassa kokkailu mene aina kuin siellä aurinkoisella suomenruotsalaisella saarella!