Lämminhenkinen kuvaus eläkkeellä olevasta Haroldista, joka lähtee toivioretkelle pelastaakseen entisen työtoverinsa, mutta tuleekin pelastaneeksi itsensä.

Lämminhenkinen kuvaus eläkkeellä olevasta Haroldista, joka lähtee toivioretkelle pelastaakseen entisen työtoverinsa, mutta tuleekin pelastaneeksi itsensä.

Harold Fry on eläkkeelle jäänyt panimotyöntekijä. Päivät kuluvat tasaiseen tahtiin, vaimollekin tulee välillä jotain sanottua. Näin Haroldin elämä olisi varmaan jatkunutkin, ellei aamupostista tupsahtanut kirje olisi tehnyt mutkaa elämänrytmiin.

Viestissä entinen työtoveri Queenie kertoo pian menehtyvänsä syöpään. Harold pohtii asiaa ja saa kirjoitettua lyhyen vastauksen. Sitten hän lähtee viemään kirjettään postilaatikolla.

Ensimmäisen postilaatikon kohdalla hän pysähtyy. Päättää kävellä seuraavalle, ja sitä seuraavalle. Pian hän on käynnistänyt tapahtumaketjun, osin kyvyttömyyttään sanoa ei, osin kiltteyttään, jossa koko Britannia seuraa hänen vaivalloista kulkuaan kohti Queenin sairasvuodetta. Sillä hän on varma, että Queenie odottaa häntä, eikä kuole, niin kauan kun hän vain kävelee.

Pitkän kävelynsä aikana Harold antaa muru multa periksi elämälle. Myös hänen vaimonsa Maureen, joka joutuu odottamaan kotona toivioretkeläistään, herää talviunestaan. He molemmat käyvät läpi avioliitto- ja perhehistoriaansa, suhdetta toisiinsa ja suhdetta poikaansa, ja näkevät eletyn elämän uudessa valossa.

Lopussa odotukset ja todellisuus törmäävät. Tai voiko kuplan puhkeaminen olla törmäys? Silti asioiden hyväksyminen antaa tilaa uudelle, ainakin sen mahdollisuudelle. Sen Harold ja Maureenkin huomaavat.

Pidin kirjan verkkaisesta tahdista, vaikka se välillä myös ärsytti. Kuitenkin lukijakin samalla hyväksyi sen, että asiat tapahtuvat ajallaan ja painollaan. Kaikkea ei voi muuttaa, vaikka kuinka tahtoisi, etenkään menneisyyttä. Se kulkee aina mukana, mutta välillä sitä voi tarkastella uusin silmin.

Luontokuvaus oli mielestäni erityisen hienoa. Ne etapit Haroldin matkalla olivat minulle lukijana mieluisimpia. Kauniiden maisemien kuvaukselle loi ristiriitaista valoa ihmisluonteen ja -elämän rosoisuus. Niistä syntyneet mielikuvat olivat kaukana romanttisesta toivioretkinäkemyksestä. Silti lämminhenkinen kirja päättyy toiveikkaasti: ehkä Harold alitajuntaisesti saavutti sen, mitä ei tiennyt haluavansa?

Kirjaston kirja.

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki. 324 s. Wsoy, 2014.