Päätin loppukesästä neuloa itse värjätyistä langoista (mukaillut, sillä en pyrikään toisintamaan lapasia täydellisesti) Raudun lapaset. Projekti on osoittautunut pitemmäksi ja monivaiheisemmaksi kuin luulin, sillä opettelin itse värjäämään kasviväreillä ja etsin itäkarjalaisen kierrereunan osaajan neuvomaan neulomistekniikkaa.

Olen itse siis Raudun evakon tytär ja sekä suvun että alueen historia kiinnostavat. Lapsena kasvoin rautulaistarinoiden ja -murteen ympäröimänä, sillä vietin pitkiä aikoja suvun vanhimpien kanssa. Lähdin myös opiskelemaan etnologiaa, vanhalta nimeltään kansatiede. Lukkarinrakkautta asiaan ja kiinnostusta käsitöihin (ja perinteisiin) siis löytyy.

Maahengeltä on ilmestynyt Sukupolvien silmukat -kirjat, jossa on uusinnettu vanhoja karjalaisia, ja vähän muidenkin seutujen, kinnas-, sormikas- ja sukkamalleja. Sanon uusinnettu, sillä alkuperäiset mallit on kerätty ja lahjoitettu Suomen käsityön museoon kauan aikaa sitten, osa 1800-luvulla. Niistä ei ole ohjeita, joten kirjan tekijät, Pia Ketola työryhmineen, ovat kuvien perusteella ansiokkaasti laatineet työskentelyohjeet. Minulla on käytössäni kirjasta arvostelukappale (itse arvio tulee hieman myöhemmin).

Tästä kirjasta sain kuitenkin idean projektiini, sillä kirjassa on mukana virkatut kintaat Raudusta. Niissä on vaalealla pohjalla sinisiä, punaisia ja keltaisia kolmioita. En kuitenkaan halunnut virkata niitä, ja lisäksi halusin pidemmät varret ranteita lämmittämään. Ennen vanhaan varrettomat (työ)kintaat oli helppo sujauttaa käsistä pois vaativassa työskentelyvaiheessa. Lisäksi saatettiin neuloa tai virkata erilliset kalvosimet (täällä vanha lapas- ja kalvosinohje lottamuseosta).

Päädyin itse kirjoneuleeseen sekä itä-karjalaiseen kierrereunaan, jota on esitellyt mm. Mary Olki Kirjokintaita-teoksessaan vuodelta 1943. Uhtualaisten kintaiden kuvia löytyy toki myös muualta. Hieman haasteellisesti hahmotettavaa tekniikkaa on valottanut myös Leena Ukkolan akoista. Itse löysin erään rouvan tätini avustuksella, joka opetti tekniikan ensin tädilleni ja sitten tämä opetti minulle. Mukavasta opetutustuokiosta tulee vain sydämellistä bonusta. Tämä vanhempi rouva muisti lapsuudestaan, kuinka oli selvittänyt lankakeriä äitinsä neuloessa ja sitä tekniikka todella vaatii – joka puikon jälkeen!

Neulomisvaihetta ennen oli kuitenkin opeteltava värjäämään. Siinä oli hyvänä apuna netin ja Facebookin Vilkasta värjäystä -ryhmän lisäksi Luonnonväriaineet -kirja (myös Maahengen). Päädyin ostamaan luonnonvalkoista ja valkoista Novitan 7 veljestä lankaa, sillä käsittelemätöntä lampaan villasta tehtyä lankaa olisi joutunut esikäsittelemään. Siksi oikaisin.

Puretin langat ensin alunalla. Kirkkaimmat värit sain aikaan valkoista lankaa värjätessä. Oikean sävyinen keltainen tuli keltasipulinkuorikeitteestä, punainen krapista. Sinistä en lähtenyt värjäämään itse, sillä indigolla ja värimataralla värjätessä on oma tekniikkansa, jota en lähtenyt nyt kokeilemaan. Ostin langan valmiina Riihivillalta, joka käyttää suomenlampaan villaa langoissaan. Sittemmin kuulin, että keittovärjäys onnistuu sinipuulla. No, aina onneksi jää opittavaa seuraavaan kertaan!

Nyt takaisin neulomisen pariin!