Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Maresin kirjoittaja Maria Turtschaninoff kirjailijavierailulla Palokan kirjastossa. Kollega Katri Alatalo haastattelee.

Maresin kirjoittaja Maria Turtschaninoff (oikealla) kirjailijavierailulla Palokan kirjastossa. Jyväskyläläinen kollega Katri Alatalo haastattelee.

Maresi

Maresi on karjaalaisen Maria Turtschaninoffin (s. 1977) neljäs romaani. Vuoden 2014 Finlandia Junior -palkinnon voittanut nuortenromaani kertoo Maresi-tytöstä, joka on noviisi Menosin saarella naisten luostarissa. Fantasiamaailmaan sijoittuvan trilogian aloitusromaani on kasvukertomus oman tien, ja oman itsen, löytämisestä.

Luostariin voivat tulla vain naiset. Kaikki tiedonjanoiset, hyljeksityt tai pahoinpidellyt tytöt ja naiset saavat turvapaikan Äidin johtamasta luostarista. Siellä jokainen saa oppia, tehdä työtä ja nauttia sekä ruumiin että hengen ravinnosta sisarten johdolla ja muiden noviisien kanssa.

Maresi on asunut vuosia luostarissa ja alkanut miettiä jo tulevaisuuttaan, kun saarelle saapuu Jai-tyttö. Tytön vähitellen avautuva traumaattinen menneisyys nostaa esiin Maresinkin vanhat haavat. Kun Jai alkaa kotiutua, merellä näkyy välkettä. Muukalaisten astuessa saarelle on luostarin, ja Maresin, tulevaisuus uhattuna. Minkä oven Maresi valitsee? Selviääkö luostari?

Nyt seuraa paljastuksiakin, joten jos olet aikeissa lukea kirjan, nyt kannattaa lopettaa!

Maria Turtschaninoff kävi kirjailijavierailulla Palokan kirjastossa Jyväskylässä. Olin häntä kuuntelemassa ja olikin mielenkiintoista kuulla Maresin syntyhistoriasta. Sain muistini tueksi ystävältäni Sepolta hänen kirjoittamiaan muistiinpanoja. Hän on myös ottanut kuvan kirjailijoista.

Kirjailija kertoi, että innoituksen Menos-saarelle antoi Kreikassa sijaitseva ortodoksiluostari Athos, jonne vain miehet pääsevät. Luostariyhteisössä ei ole käynyt naisia satoihin vuosiin. Kirjan Menos-saarelle taas pääsevät vain naiset. Menokselle oli joskus pyrkinyt miehiä, mutta heidät oli loitsujen avulla karkoitettu. Naiset, joita kirjan maailmassa alistetaan ja kohdellaan vähäisempinä, saavat olla omia itsejänsä luostarissa, alistamatta ja kaltoin kohtelematta. Athoksen luostariyhteisön lisäksi kirjailija perehtyi myös vanhoihin jumalatarkultteihin.

Etukäteen minua viehätti kirjan näyttämö, naisten luostari, ja nuori tyttö päähenkilönä. Tiedostin kyllä puutteeni eli vähäisen nuortenkirjojen lukemisen aikuisiällä ennen kirjan aloitusta, mutta silti alku tuntui minusta naiivilta. Tokihan tarinaa kerrottiin nuoren tytön näkökulmasta, tytön, joka vielä tekee niin kuin käsketään ja nauttii lapsuudestaan. Kirjailija kertoi vierailulla, että kirja on suunnattu myöhäisteineille eli yli 15-vuotiaille. Kirjan keskivälissä, kun miehet ja väkivalta astuvat saarelle, ikäsuositus olisi voinut olla puolestani K-20. Jollain tapaa kohderyhmä mielestäni siis vähän heilahteli.

Joku kysyikin yleisöstä, mitä mieltä kirjailija itse on nuorille kirjoitettavien kirjojen väkivallasta. Turtscaninoff vastasi mielestäni oivaltavasti, että lapset ja nuoret lukevat tekstiä niin eri tavalla kuin me aikuiset, jotka suodatamme sitä oman elämänkokemuksemme kautta. Ja se onkin varmasti syy siihen, miksi mielestäni väkivalta eskaloitui niin jyrkästi kontrastina alun idyllille. Osoitan myös sormea Game of Thrones -tyyppistä kuvakerrontaa, joka arkipäiväistää väkivaltaa. Vaikka kirjailija kuvaili Jain suulla yksityiskohtaisesti yhden väkivaltatapauksen, toinen jää mielikuvituksen varaan. Ja onneksi nuori lukija ei – toivottavasti – osaa nähdä sellaisia kuvia päässään mitä aikuinen. Kirjan mieskuva jäi kylläkin jokseenkin yksipuoliseksi.

Mutta kirjalla on paljon meriittejä ja ymmärrän hyvin, miksi sen oikeudet on myyty 13 maahan, ja kirjailija lähtee Lontooseen tammikuussa, kun teos ilmestyy siellä. Kirjan maailma, jota kirjailija on hahmotellut jo aiemmissa teoksissaan Arrassa ja Anachéssa, on vivahteikas, osin omaa maailmamme muistuttava (aikuinen ehkä näkee viittaukset tiettyihin kulttuureihin selvemmin), osin kirjailijan itse luoma. Menos-saari luostareineen ja naisten yhteisöineen piirtyy tasavertaisuuden, yhteisöllisyyden ja naiseudun eri puolten kehtona, idyllinä. Kirjailija ehkä haluaakin aiheellaan kommentoida nykymaailmaa. Ja ihan aiheesta! Maresi aikuistuu ulkomaailman ulottuessa kaukaiselle saarelle, itsenäistyy ja löytää oman tiensä huolimatta virheistään ja heikkouksistaan. Hän on hyvin inhimillinen sankari, johon monet nuoret (tytöt ja naiset) voivat samaistua. Joskus pitää, vaikkei uskaltaisi, ja vaikka hirvittäisi. Ja siitä selviää.

”Luulen, että jollei pelkää elämää, jollei pelkää heittäytyä elämään täysin rinnoin, silloin ei pidemmän päälle myöskään pelkää kuolemaa. Ne ovat vain saman asian kaksi puolta.”

Maresi sopii, kuten kirjailija kertoi, 15 ikävuodesta ylöspäin. Herkät voivat kyllä saada mieleensä kuvia, jotka kummittelevat pitkään.

Odotan mielenkiinnolla seuraavia osia!

Kirja on kirjaston kirja.

Maresi – Punaisen luostarin kronikoita. 212 sivua. Tammi, 2014.