Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Banaani-omenaletut testauksessa - herkullisia! Lisukkeena chia-mansikka-kiisseliä ja jäisiä mustikoita.

Banaani-omenaletut testauksessa – herkullisia! Lisukkeena chia-mansikka-kiisseliä ja jäisiä mustikoita.

Banaanilettuja olen vuosien saatossa tehnyt usein vegaaniruokavaliota noudattaville tai kananmuna-allergisille ystävilleni ja aina ne ovat hyvin maistuneet. Niissä kananmuna korvataan banaaneilla ja maito vedellä, soijamaidolla, riisimaidolla tai vaikkapa mantelimaidolla – kunhan on nestettä. Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä  (1/2016) oli kuitenkin ohje, joka antaa lettuihin uuden twistin: jauhot pois. Tämä kuulosti erikoiselta, mutta koska olen haluan ainakin uskotella itselleni olevani ennakkoluuloton reseptien suhteen, päätin kokeilla. Todennäköisesti letut kuitenkin maistuvat hyviltä, ajattelin.

Maistuivatko? Taivaallisilta! Suosittelen lämpimästi. Helpot olivat tehdä ja paistokin alkoi loppua kohden sujua paremmin. Parhaiten varmasti onnistuisi ihan lettupannulla, mutta koska en ole saanut vielä hommatuksi induktioliedelle sopivaa lettupannua, paistoin isommalla pannulla useita lettusia yhtä aikaa. Kun vaan malttaa keskilämmöllä ajan kanssa kypsentää, niin letut onnistuvat vallan mainiosti.

Tein itse hillon korvikkeeksi chia-mansikka -kiisseliä ja ripottelin mukaan pakastemustikoita. Tein myös taikinaa tuplasti sen mitä reseptissä on, sillä lettuja myös menee!

Tässä siis Kaisa Niemisen resepti (KK 1/2016):

Banaani-omenaletut (G, L)

2 munaa

1 kypsä banaani

1 vihreä omena

0,5 tl kanelia

öljyä paistamiseen (itse käytin osaksi kasvirasvasekoitusta)

  1. Sekoita sauvasekoittimella munista ja bananista tasainen massa.
  2. Raasta pesty omena tai leikkaa pieniksi kuutioiksi. Lisää taikinaan. Mausta kanelilla.
  3. Paista letut molemmin puolin miedolla lämmöllä.