Avainsanat

, , , , , , ,

Mireille Guiliano paljastaa riemukkaassa ruoka- ja elämäntaito-oppaassaan miksi ranskattaret voivat syödä kaikkea eivätkä liho. Oiva kirja vuoden alkuun!

Mireille Guiliano paljastaa riemukkaassa ruoka- ja elämäntaito-oppaassaan miksi ranskattaret voivat syödä kaikkea eivätkä liho. Oiva kirja vuoden alkuun!

Ajoitin tämän kirjan lukemisen tarkoituksella vuoden alkuun, onhan alkuvuosi laihdutuksen ja painonhallinnan kulta-aikaa. Itseironiaa tuntien ostin myös parin viikon mittaisen detox-kuurin, jonka hyödyn arvelin rajoittuvan korkeintaan siihen, että muistan juoda enemmän nestettä. Kuuri sisältää uutteen, jota nautitaan veden (1,5 litraa) seassa päivittäin. Joinakin päivinä onnistuu, toisina ei, ja tämäkin oli odotettavissa.

Mutta kirja on minusta miellyttävä, ajoittain riemukas, toisinaan snobahtava, mutta erittäin ranskalainen katsaus ruokailemiseen ja painonhallintaan. Kirjoittaja Mireille Guiliano työskentelee/työskenteli (lienee jo eläkkeellä, kirja on julkaistu vuonna 2005) ranskalaisen shampanjayhtiön toimitusjohtajana USA:ssa ja työkseen syö, ja maistelee shampanjaa, ravintoloissa. Kirjan kansiliepeessä olevassa kuvassa näkyy olevan siro ranskatar.

Kirjan alkuperäinen nimi on French women don´t get fat. The Secret of Eating for Pleasure. Ja kirjassa kyllä näkyykin se, että ranskalaiset syövät nautinnokseen. Kaikkea voi syödä, kunhan sitä tekee kohtuudella, tasapainon ylläpitäminen mielessä. Kun syö yhtenä päivänä juhla-aterian, keventää sitten seuraavina. Perinteinen laihdutusopas kirja ei ole, eikä pyrikään olemaan, vaan antaa elämänvarrelta opittuja neuvoja muutaman kilon karistamiseen ja ihannepainossa pysymiseen. Eivätkä ne ohjeet ole maata mullistavia, ainakaan vuonna 2016, mutta yli kymmenen vuotta sitten, jolloin vallalla tuntui olevan laihdutuksessakin kyykytys- ja tylytysmentaliteetti jenkkirealityjen tapaan, kirja saattoi tarjota uudenlaisen näkökulman: terveen järjen. Nykyään sentään lempeämpi 80/20-lähestymistapa on jo arkipäivää, Luojan kiitos! Eli kun 80% ajasta syö terveellisesti, välillä voi myös herkutella sen 20%:n edestä.

Guiliano neuvookin heti kättelyssä jättämään sikseen äärimmäiset dieetit, joita ei kuitenkaan voi noudattaa lopun elämäänsä. Kohtuus kunniaan, hän sanoo, ja laatu ennen määrää. Ranskatar arkiliikkuu vaikkapa valitsemalla portaat hissin sijasta kuin ajaa autolla rankaisemaan itseään tunniksi kuntosalille. Hän itse nousee useita kertoja viikossa portaat viidenteentoista kerrokseen ja kävelee aina kun mahdollista. Ja juo vettä, kun on mahdollista. Veden juomisen tärkeyttä hän korostaa usein.

Kirjassa on paljon reseptejä, myös nyt suositun sitruunapastan resepti, jonka hän on saanut isoäidiltään. (Itsekin kokeilin sitruunapastaa, mutta siitä myöhemmin). Monet reseptit ovat yksinkertaisia ja varmasti maukkaita, erityisesti kasvis- ja jälkiruuat. Se, mitkä niistä puuttuvat, on tietysti lisäaineet, joita hän kovin arvosteleekin. Lähiruokaa ja ylipäätään puhtaita makuja hän korostaa korostamisesta päästyäänkin.

Riemastuttavaa kirjassa on ranskalainen asenne, joka on tietysti avainasemassa, jos kirjan nimi on Ranskattaret eivät liho. Monesti näin mielessäni, kuinka siro nenä on kohonnut ylöspäin nähdessään jotain omasta mielestään epäsopivaa ruokakäyttäytymistä – vaikkapa cocktailien nauttimisen ravintolapöydässä! Mon Dieu, sehän turmelee makunystyrät!

Ja voisinko olla pitämättä naisesta, joka pystyy ilme peruslukemilla voivottelemaan jonkun kasviksen, vaikkapa munakoison, aggressiivisesta mausta? En todellakaan! 80/20 sopii myös kirjaan: kun nauttii suurimmasta osasta, pienimmän osan voi kuitata varsin ranskalaisella olankohautuksella.

Kirja on kirppislöytö, jonka annan lainaan ystävälleni T:lle. Hän taitaa olla tietämättään ranskatar!

Mireille Guiliano: Ranskattaret eivät liho. 272s. Otava, 2015.