Avainsanat

, , , , , , , , , , ,

Järvilinna on Keski-Suomen Laukaassa sijaitseva Kauko Sorjosen säätiön taideresidenssi.

Järvilinna on Keski-Suomen Laukaassa sijaitseva Kauko Sorjosen säätiön taidekeskus.

Kävimme sunnuntain kulttuuriretkellä Laukaan Järvilinnassa. Vaikka olen asunut lähialueella Palokassa sekä Jyväskylässä 30 vuotta, tämä oli ensimmäinen kerta Järvilinnassa! Kimmokkeen sain kuultuani, että ystäväni Eila Savolainen on oivaltavilla pronssitöillään mukana Akkain puheita -yhteisnäyttelyssä. Olin nähnyt töistä valokuvia, mutta halusin nähdä ne myös paikan päällä, ja samalla tutustua Järvilinnaan. Nyt syksyllä näyttely ja kahvila ovat avoinna klo 12-17, joten saimme myös iltapäiväkahvit, pullat ja piirakat samalla. Gluteenitonta piirakkaa oli tarjolla sekä suolaisena että makeana, pisteet siitä!

Osa Akkain puhetta -näyttelyssä olevista Eila Savolaisen teoksista.

Osa Akkain puheita -näyttelyssä olevista Eila Savolaisen pronssipatsaista.

Akkain puheita -näyttelyn veistosten, grafiikoiden ja akvarellien lisäksi Järvilinnassa on tänä syksynä myös taiteilija Tapani Kurttilan Olemassaolosta-näyttelyn maalauksia. Huvilan yläkerrassa on Puhdetyömuseo, jossa voi tutustua asemasodan aikaisiin sotilaiden puhdetöihin. Pihapiirissä voi taideseikkailla, sillä teoksia löytyy yllättävistäkin paikoista. Syksyllä on tulossa mm. grafiikan työpajoja. Meidän retkellemme osui sadepäivä, mutta aurinkoisena päivänä viehättävä miljöö on varmasti parhaimmillaan. Viehättävä ja mielenkiintoinen kohde ylipäätään!