Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , ,

menu

tarteletit2

Tässä on se erikoisempia ruokalaji, josta vihjailin aikaisemmin. Menyyn tähtenä olivat häränhännät! Ne kävin ostamassa läheiseltä Lehtolan Limousin-tilalta, jossa kävimme syyskuussa Osta tilalta -päivänä. Hirvi on isäni metsästämää ja muut ainekset löytyivät lähi-Prismasta.

Lähdin kahlaamaan keittokirjojani hyvien häränhäntä-ohjeiden toivossa. Kotimaisissa kirjoissa niitä oli yllättävän vähän ja yhdessä isossa ranskalaista keittiötä käsittelevässä kirjassa niistä oli lyhyehkö maininta. Kattavin ohje löytyi Ludvig XV:n keittiömestarin Keittotaidon kannettavasta käsikirjasta, jonka löysin kirjaston poistomyynnistä. Siinäkin ohjeessa oli tuntuvikseen liian monta liikkuvaa osaa, joten googlettelin aikani, kunnes löysin Carloskokin reseptin. Robo del toro al vino tinto kuulosti lupaavan yksinkertaiselta. Lehtolan tilalta sain mukaani vinkin Tahmahännät-reseptistä ja sitäkin tutkiskelin kiinnostuneena. Lopulta päädyin yhdistelemään osia molemmista ja sitten vielä suoraviivaistamaan ohjetta. En kuorrutellut häntiä enkä edes siilannut kastiketta, sillä häränhännät olivat todella siististi leikatut eikä irtoavia luusiruja ollut.

Jälkiruoaksi tein sitruunatarteletteja. Niiden ohje on suoraan Lunni leipoo -blogista, vaihdoin jauhot vain gluteenittomiksi. Resepti on myös yksinkertainen eikä siinä ole liikaa aineksia tai vaiheita. Suosittelen! Sitruunatahna on aika voimakkaan makuinen, mutta minusta se sopi hyvin lihaisan punaviinipadan jälkiruoaksi. Kastikkeeksi laitoin lakritsi-salmiakki-siirappia, joka sopi makumaailmaan loistavasti.

Sitruunatarteletit voi tehdä melkein valmiiksi edeltävänä päivänä. Paista ensin keksipohjat (minä käytin madeleine-vuokia), sillä ne säilyvät kannellisessa rasiassa seuraavaan päivään. Sitruunatahnakin säilyy parisen päivää.

Esivalmistelut kannattaa tehdä ensin eli pilkkoa kaikki kasvikset valmiiksi. Niitä tulee kastikkeeseen/pataan sekä uuniin paahdettavaksi lisäkkeeksi. Uunijuureksina käytin punajuurta, kolmen värin porkkanoita (Laitilan vihanneksen valmiiksi pakattu pussi), palsternakkaa ja perunaa. Pilko myös hirvenlihat pieniksi paloiksi.

Valmiista häränhännistä minulla ei ole kuvia, sillä pata, tai muhennos, oli ihan padan näköistä eikä minun valokuvaustaidoillani niistä saa hyviä kuvia. Suosittelen siis kurkkaamaan Carloskokin ja Sillä sipulin -blogien kuvia! Tämän postauksen kuvat ovat enemmänkin tunnelmakuvia.

Sitruunatarteletteja lakritsi-salmiakki-siirapilla. Nam!

Sitruunatarteletteja lakritsi-salmiakki-siirapilla. Nam!

Herkullisia oransseja, keltaisia ja mustia porkkanoita. Vinkeitä nuo violetinmustat porkkanat!

Herkullisia oransseja, keltaisia ja mustia porkkanoita. Vinkeitä nuo violetinmustat porkkanat!

Illanistujaisia edeltävänä päivänä:

Sitruunatarteletit (G, L)

Pohja:
100 g kylmää laktoositonta voita tai margariinia
3 1/2 dl gluteenitonta jauhoa
1/2 dl sokeria
1 rkl kylmää vettä
Täyte:
3 munaa
1 dl sokeria
2  luomusitruunan raastettu kuori
1 dl sitruunamehua
170 g laktoositonta voita tai margariinia paloina
1. Pieni voi tai margariini pieniksi paloiksi kulhoon. Lisää jauhot ja sokeri. Nypi ainekset sekaisin. Lisää ensin 1 rkl kylmää vettä notkeuttamaan taikinaa ja jos taikina tarvitsee lisää vettä, lisäile sitä tippa kerrallaan, ettei taikinasta tule liian löysää. Nosta taikinapallo sitten jääkaappiin puoleksi tunniksi.
2. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Kun taikina on levännyt jääkaapissa,  nosta se pöydälle ja kauli se ohueksi. Itse käytin margariinia taikinassa, joten se ei kovettunut kylmässä, joten painelin sen käsin ohuelti vuokiin. Onnistui ihan hyvin niinkin.
3. Paista uunissa n. 12-15 minuuttia tai kunnes muuttuvat kullanruskeiksi. meidän uuni vaati 15 minuuttia.
4. Pese (luomu)sitruunat huolellisesti, raasta kuoret ja purista mehu. Laitan kaikki ainekset esimerkiksi kerroskattilan haudutusosaan. Kiehauta vesi varsinaisessa kattilassa ennen kuin laitat haudutusosan päälle. Sekoita massaa koko ajan vispilällä. Noin 5-10 minuutin päästä huomaat, että massa sakeutuu. Ota silloin kattila liedeltä, siivilöi tahna kannelliseen säilytysastiaan ja laita jäähtyneenä jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.
Varsinaisena ruokailupäivänä:

Häränhäntää ja hirvipaistia punaviinikastikkeessa (G, L)

6-8 henkilölle, valmistuaika esivalmisteluineen 4-5h

2 kg häränhäntiä

1 kg hirven lihaa pieneksi paloiksi paloiteltuina

50g gluteenitonta jauhoseosta

1 pkt pekonia

0,75 l punaviiniä

1 iso tai 2 pienempää omenaa

4 valkosipulin kynttä

2 sipulia

2 porkkanaa

2 tlk kuorittuja tomaatteja

2 rkl sokeria

2 rkl hunajaa

vettä

oliiviöljyä

suolaa, pippuria, paprikajauhetta, rosmariinia

 

Uunijuurekset

Pellillinen viipaloituja juureksia

öljyä

suolaa, mausteita

  1. Laita pussiin 50g jauhoja sekä hieman suolaa ja pippuria. Lisää huoneenlämpöiset häntäpalat, sulje pussin suu tiiviisti ja sekoita heiluttelemalla. Jauhot mausteineen tarttuvat häntiin.
  2. Pilko pekoni kylmälle korkeareunaiselle paistinpannulle tai kasariin. Nosta lämpötilaa ja kypsennä niin, että  pekonin rasva sulaa pannulle. Nostele pekonit isoon kattilaan (itse käytin 7l kattilaa), lisää pannulle oliiviöljyä ja ruskista hännät tässä rasvaseoksessa. Nosta sitten hännätkin kattilaan.
  3. Kuullota sipuleita vielä tilkassa öljyä, jos haluat. Minä tässä vaiheessa kippasin kaikki loput ainekset, myös pieneksi pilkotut hirvenlihalapat, isoon kattilaan. Mukillinen vettä ja viinipullon sisus päälle.
  4. Nostin lämpötilaa hissukseen, jotta kastike ei palaisi pohjaan. Annoin sen kiehua isommalla lämmöllä puolisen tuntia valillä pohjaa myöten sekoittaen, sitten pienensin lämpötilaa ja annoin roplotella hissukseen melkein neljä tuntia. Luultavasti kolmekin olisi riittänyt, sillä neljän tunnin kohdalla lihat olivat jo melkein irti häntäpalasista.
  5. Kun pata on porissut noin 2,5h, on aika tehdä seuraavat asiat: laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja nosta jääkaapista sitruunatahna esille. Levitä tahnaa keksipohjille, jotta ne ehtivät hieman pehmetä. Nosta tarteletit vielä hetkeksi viileään. Sitten käsittele juurekset: laita ne isoon kulhoihin (punajuuri ja porkkanat omaansa), lorauta päälle oliiviöljyä, ripsauta suolaa ja mausteita päälle. Sitten sekoita ne käsin juureksiin.
  6. Kaada ensin punajuuret ja porkkanat leivinpaperilla päällystetylle uunipannulle (se korkeampilaitainen uunipelti). Paista niitä ensin 10 minuuttia, nosta sitten pelti uunista, kääntele niitä lastalla ja lisää mukaan perunat ja palsternakat. Paista lisää vielä noin 30 minuuttia. Tämä järjestys siksi, että porkkanat ja punajuuret vaativat pidemmän kypsytysajan.
  7. Kun kastike on porissut kolmisen tuntia, tarkista maku ja kuinka hyvin lihat irtoavat hännistä. Jos kastike on valmista, anna sen hautua hiljaisella lämmöllä kunnes juurekset ovat kypsiä.

Bon appetit! Que approveche! Hyvää ruokahalua!

kynttilat