Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Maailman vanhin scifi- ja fantasiatapahtuma Worldcon oli ensimmäistä, ja todennäköisesti, viimeistä kertaa Helsingissä 9.-13.8.2017. Kun on kyse harrastaja- ja vapaaehtoispohjalta rakennetusta tapahtumasta, ei voi kuin arvostaa sitä valtavaa työmäärää, jonka järjestäjät ovat tehneet. Kiitos ja kumarrus! Aina, kun liikkeellä on tuhansia ihmisiä satoja yksittäisiä tapahtumia käsittävillä messuilla, jotain käytännön hankaluutta on, mutta tuskin on yhden yhtä tapahtumaa, jossa niitä ei olisi. Kaiken kaikkiaan hieno suoritus!

Alkuvuonna Tapiolan kirjasto Espoossa järjesti spefiaiheisen (spefi eli spekulatiivinen fiktio) kirjoituskilpailun. Voitin sen novellillani Muoamo (kunhan novelli julkaistaan kirjaston e-lehdessä, laitan tänne linkin, niin sen voi halutessaan käydä lukemassa) ja pääpalkintona oli lippu Worldconiin. Huippupalkinto! Viisipäiväisestä tapahtumasta pystyin osallistumaan vain lauantaina, mutta olin enemmän kuin tyytyväinen päivän saldoon. Kahteen paneeliin, joita olisin halunnut käydä kuuntelemassa, en mahtunut mukaan, sillä en hoksannut mennä jonottamaan tarpeeksi ajoissa. Noh, kävin silti kuuntelemassa kolme paneelia, kiersin ihmettelemässä, hypistelemässä ja ostoksilla myyntihallissa (mm. hienon Game of Thrones -mukin ostin tuliaisiksi) ja mikä parasta, näin tuttuja ja tutustuin uusiin ihmisiin. Tapahtumassa näkyi paljon cossaajia eli costume play -harrastajia, jotka olivat todella paneutuneet asuihinsa. Yhdessä kuvassa on tuttuja hahmoja Game of Thronesista.

Kahdesta paneelista minulla on kuvatkin: Finnish Horror- ja Paranormaali Suomifantsu -paneeleista. Suomalaisesta kauhugenrestä ja omasta kirjoittamisestaan olivat keskustelemassa kirjailijat Magdalena Hai, Jussi Katajala ja Marko Hautala Matti Järvisen (mm. toimii kustantajana Nysalor-kustantamossa) johdolla. Paranormaalista romantiikasta keskustelivat kirjailijat Elina Rouhiainen, Sini Helminen, Elina Pitkäkangas ja Anna Hallava, myös Matti Järvisen toimiessa moderaattorina. Kävin myös kuuntelemassa suomikumman matkasta maailmalle, jossa keskustelivat kirjailijat Pasi Ilmari Jääskeläinen, Salla Simukka ja Marko Hautala i. simesin johdolla.

Ps. Youtubesta löytyy joitakin paneeleja ja keskusteluja, mm. tuo Finnish Horror -keskustelu. https://m.youtube.com/channel/UCT_U7RhKFr-If4pusZY6g8A/videos