Avainsanat

, , , , , , ,

Syksy on kääntymässä talveksi ja opinnotkin ovat edenneet. Moni alkusyksystä ihmetyttänyt asia on saanut selityksensä. Ihmettelin itsekseni viime vuosien etnologian graduja lukiessani, että onpa kirjoitustyyli muuttunut. Ero edellisiin, vuosituhannen vaiheessa lukemiini graduihin oli huikea. Nykyiset ehdin jo luokittelemaan mielessäni ”musta tuntuu” -graduiksi, kun niissä niin kovin mietittiin itse kirjoittajaa. Pohdiskelin, että näinkö graduissa huomio onkin kiinnittynyt kirjoittajaan eikä itse aiheeseen. Kirjoitustyyli saattoi olla melkein puhetyylistä. Samoihin aikoihin törmäsin erään gradun aineistopyyntöön. Opiskelija toivoi ihmisten käyvän vastaamassa nettikyselyyn. Hän aloitti kysymällä: ”Viittiks vähä jeesaa?”. Ei kertonut tutkimuksestaan, mihin oppiaineeseen tai mille laitokselle opinnäytetään teki. Yliopiston tunnus sentään näkyi nettilinkissä. No, ihmisten palautteen perusteella jeesaamista kaipaava opiskelija hieman korjasikin pyyntöään. Itse sain siitä esimerkin, jonka mukaisesti ei pidä toimia.

Sekin sai selityksen, että miksi opinnäytetöissä puhutaan niin paljon itsestä (välillä tuntui, että vatvotaan omia tuntemuksia). Nykyään puhutaan paljon itsereflektiosta eli siitä, kuinka tutkija tai tutkielman tekijä suhteutuu omaan tutkimuskenttäänsä. Eräällä tavalla siinä käydään läpi mahdollisisa sidonnaisuuksia, jotka saattavat vaikuttaa loppupäätelmiin. Lisätään siis läpinäkyvyyttä. Tutkimuksen tekijän kannalta tämä on hyvä asia myös siitä näkökulmasta, että jos tutkii itselleen tuttua asiaa, oman paikan määrittely auttaa etäännyttämään tutusta tutkimuskohteesta ja suhtautumaan siihen neutraalisti. Tutkijan paikan määrittelyllä myös opinnäytteen lukijat ja arvioitsijat hahmottavat, mikä on tutkijan suhde tutkittavaan asiaan, ja kuinka tämä vaikuttaa lopputulokseen.

Alkusyksystä perehdyin graduuni liittyvään kirjallisuuteen ja yritin omaksua ja palauttaa mieleen lyhyessä ajassa kaikkea sitä, mikä muille seminaarilaisille saattoi olla tuttua juttua kandidaatin opinnoista. Tutkimussuunnitelman kirjoittaminenkin oli haastavaa, kun en muistanut, että olinko sellaista koskaan aiemmin kirjoittanut. Todennäköisesti kuitenkin olin, en vain muistanut sitä. Sain nykyiseen onneksi hyvin apuja graduohjaajalta ja menihän se suunnitelma sitten läpi. Se tarkoittaa sitä, että pääsen sopimaan haastattelujen ajankohtaa ja toteuttamistapaa. Alkuvuonna siis haastattelen ja kirjoitan ne puhtaaksi. Sitten pääsen aineiston kimppuun. Olen pitänyt gradulle takarajaa, toukokuun loppua. Silloin pitäisi olla valmista. Valmistumisesta itsestään en vielä tiedä, se tapahtuu sitten joskus. Sillä ei ole minun kohdallani kiirettä. Nautiskellaan nyt tästä matkan teosta 🙂