Avainsanat

, , , , , , ,

Pirjo Toivanen on Stresa Kustannuksen syksyn esikoiskirjailija. Stresalta ilmestyi kuusi kirjaa alkusyksystä ja pyysin ne kaikki kirja-arviota varten. Kirjoista neljä on novellikokoelmia ja kaksi romaania, Pyhä paha perhe on toinen niistä. Pirjo Toivasen tekstejä olen lukenut aiemmin mm. hänen blogistaan Kulkuri ja joutsen ja Enkelikello-antologiasta. Hänen novellejaan on julkaistu myös Me Naisissa ja Type&Tell-antologiassa Kymmenen kulmaa (lisätietoja löytyy täältä).

Enkelikello-antologiassa olevasta Kulkutauti-novellista pidin kovasti. Sen kieli oli kuulasta ja kirkasta, sekä se sijoittui minulle vieraampaan kulttuurialueeseen eli länsirannikolle. Saadessani Pyhä paha perhe -teoksen käsiini, mietin näkyisikö tarinassa kirjailijan porilaiset juuret. Lisäksi mietin, olisiko kieli samanlaista: peilikirkasta ja ilmavaa. Ennakkoon en saanut otetta kirjan nimestä. Pyhä paha perhe – liittyisikö jotenkin uskontoon? Vai mihin? Tarina kuitenkin antaa vastauksen kysymykseen.

Kirjassa eletään 1990-lukua. Tapahtumapaikkana on Helsinki, jossa lama puskee päälle ovista ja ikkunoista kurittaen päähenkilöitä. Jos palkollisena on epävarmaa, on yrittäjänäkin toimiminen. Kirjan päähenkilö on Mirja Mustasaari, kolmekymppinen julkisuudestakin tuttu näyttelijä. Teatterityön aikataulut ja avioero ovat johtaneet tilanteeseen, jossa hänen ainoa lapsensa asuu isällään. Mirja kipuilee omaa menneisyyttään ja tuntemattomia sukujuuriaan. Adoptiolapsena hän kokee erilaisuutta ja ulkopuolisuutta, syyttää monista asioista adoptioäitiään Eevaa. Mirja jättää tunteilut näyttämölle ja harvoin käyttää omaa porilaista murrettaan.

Elämä, tai kohtalo, puuttuu peliin kipeän hampaan muodossa. Keltaisilta sivuilta löytyy hammaskirurginen klinikka, joka on ratikkareitin varrella. Poraa pitelee Juha, joka paikkaa hampaan ja voisi ehkä paikata muutakin Mirjan elämässä. Mutta kuten kirjan takakannessa sanotaan, ”mikään elämässä ei ole suoraviivaista”. Kun kahden aikuisen elämät ja menneisyydet kohtaavat, ne on otettava pöytään mukaan. Kun Juhallakin on omat vaikeutensa, taloudelliset ja henkilökohtaiset, Mirjan on vaikea päättää, luottaako mieheen vai ei. Pala palalta, kohtaus kohtaukselta, heidän tarinansa etenevät.

Tarina on kehityskertomus aikuiseen tapaan. Kun oman sukupuun vaietut asiat selviävät ja valaisevat nykyhetkeä, valoja ja varjoja ilmestyy myös odottamattomiin paikkoihin. Yksiulotteisesta tulee moniulotteista. Löytyy uusia asioita, joista ottaa ja pitää kiinni, ja vanhoista voi päästää irti. Niistä kaikista muodostuu elämän kollaasi.

Tarina pysyy kasassa, mutta on hieman takapainotteinen. Kun teemoja ja aiheita on paljon, on ymmärrettävää, että näyttämön rakentaminen vie sivuja. Lukijana odottelin melkein puoliväliin, ennen kuin sain kirjailijan punoman juonen päästä kiinni. Koska olin lukenut Toivasen tekstejä aikaisemmin, pystyin luottamaan siihen, että jokin selitys kaikille johtolangoille löytyy. Ja löytyikin. Päähenkilö kasvoi uskottavasti, ajankuva on uskottava, myös loppuratkaisu on uskottava. Ympäristönkuvaus on osuvaa. Sisäinen logiikka toimii. Henkilöt ovat eläviä ja moniulotteisia. Jäin miettimään, olisiko Juhan tarinan voinut kertoa myös minä-muodossa, mutta se ratkaisu olisi nostanut hänet yhtä tärkeäksi henkilöksi kuin Mirjan, ja tarina on kuitenkin tämän. Kirjan alkuosa meni vähän ihmetellessä, kuinka nimi Pyhä paha perhe sopii kokonaisuuteen, mutta sitten tarina imi mukaansa ja oikein odotin, kuinka se päättyy. Ja kuten sanottua, kirjan nimi saa selityksensä. Pieni toive seuraavalle kirjalle olisi sellainen, että siinä käytettäisiin vähän isompaa fonttia.

Ja se porilaisuus? Eeva puhuu vahvaa poria ja Mirjakin, kun puhuu joko tunnekuohuissaan tai Eevan kanssa. Murteen käyttö loi vahvan mielikuvan Eevasta. Pidin siitä. Replikointi oli muutenkin luontevaa ja vei tarinaa eteenpäin. Kirjailijan ilmaisu on edelleen kuulasta, eikä tilkesanoja esiinny.

Miettiessäni vertausta, kenelle tämä kirja sopisi, niin mieleen nousi kuva lasillisesta kuivaa valkoviiniä. Kevyttä, hapokasta, ehkä jopa hieman frizzante. Alkutuntuma sitruksinen, mutta jälkimaku yllättävän hedelmäinen. Aikuiseen makuun.

Pirjo Toivanen: Pyhä paha perhe. 258 sivua. Stresa Kustannus, 2017.