Avainsanat

, , ,

Tämän vuoden puolella olen saanut olla mukana erilaisissa käsityöporukoissa. Olen järjestänyt yhteisneulomistapahtumia Suomi100-juhlavuoden merkeissä (neuloimme vastasyntyneille villasukkia), ollut mukana neuleilloissa Neuloosissa virkkaamassa mm. Mandala Madnessia ja käynyt ompelemassa kaupunginkirjaston käsityöneuvonnassa. Olen tavannut lanka-, väri- ja ohjeintoilijoita, aloittelijoita ja konkareita, käynyt neulefestareilla Toivolan Vanhalla Pihalla ja hypistellyt lankoja ja kankaita milloin missäkin. Näissä tapaamisissa ja kohtaamisissa on ollut aina hyvä henki. Käsitöiden tekeminen on sosiaalista ja etenkin yhteisneulojaisille olisi paljon tilausta.

Kirjoitin asiasta sosiaalialan ammattilaisten Talentia-lehteen mielipidekirjoituksen ajatuksella, että ehkä hyvä kello kauas kuuluu, ja joku muukin tarttuisi toimeen ja järjestäisi yhdessä tekemistä käsitöiden muodossa. Tämä kirjoitus julkaistiin elokuussa ilmestyneessä numerossa:

”Käsitöiden tekeminen tekee mielelle hyvää. Käsillä tekemisen terveysvaikutuksia on tutkittu ja tuloksista kirjoitettu viime vuosina. Levotonkin mieli rauhoittuu, kun joutuu keskittymään yhteen asiaan kerrallaan: kaksi oikein, kaksi nurin, tikkaus, päärme tai huolittelu. Käsillä tekeminen on konkreettista ja työn tuloksen näkee saman tien. Se palkitsee aivan toisella tapaa kuin nykyajan tietotyö, joka työaikojen muuttuessa alkaa täyttää sen entisen vapaa-ajan.

Seuraava positiivinen kerros käsitöiden tekemiseen syntyy useille siitä, että työnsä tuloksella voi auttaa ja antaa iloa myös muille. Isoäidit ja kummitädit neulovat kaunista ja lämmintä tuleville vauvoille, pikkulapsille, koululaisille ja armeijaan astuville. Nuoremmat neulovat vanhemmille. Sukkiin ja lapasiin kutoutuu mukaan välittämistä ja lämpöä, sillä tekijä ajattelee henkilöä, jolle käsityö päätyy, vaikka ei koskaan tätä tapaisi. Veteraaneille, vastasyntyneille ja sytostaattihoidossa oleville neulotaan ja ommellaan nimettöminä, mutta jokaisen käsityön mukana vastaanottaja saa myös välittämisen lahjan: joku on ajatellut juuri minua.

Kolmas kerros on yhteisöllisyys. Osallistumisen tunnetta, sitä, että kuuluu johonkin ja on tärkeä, tulee vaikkapa osallistumalla keräyksiin: villasukat veteraaneille, läheisen palvelutalon asukkaille tai vastasyntyneille, sytomyssyjä sairaaloihin hiuksensa menettäneiden päälakia lämmittämään, toukkapusseja ja virkattuja mustekaloja lonkeroineen keskosten hypisteltäviksi johtoja täynnä oleviin keskoskaappeihin.

Neljäs kerros on yhdessä tekemisen ja osallistumisen ilo. Kun osallistuminen perustuu maksuttomuuteen ja vapaaehtoisuuteen, matalan kynnyksen yli on helppo astua. Toivoisin avoimia ompeluseuroja neutraaliin ympäristöön joka kaupunkiin ja pitäjään, paikkaa, jonne tulisi kotoa lähdettyä. Niissä voisi välillä osallistua hyväntekeväisyyteenkin, mutta useimmiten tuoda omat käsityönsä mukana ja viettää mukava tovi jutellen niistä tai jostain muusta.

Tiedot ja taidot karttuvat elämän myötä. Monilla ei vain ole ketään, jolle jakaa niitä. Neulomistapahtumissa voi antaa ja saada neuvoja ja vinkkejä. Eräs ystäväni, joka lähti vuosikymmenten neulomistauon jälkeen mukaan vastasyntyneiden villasukkakeräykseen, kertoi istahtaneensa lattialle äitinsä kanssa. Äiti sai neuvoa keski-ikäiselle tyttärelleen kantapään neulomisen ja kumpikin tunsi saaneensa arvokkaan kokemuksen. Yhdessä tekeminen on luonteva tapa luoda silta sukupolvien välille. Sitä siltaa pitkin kokemus, tieto ja taito matkaavat kumpaankin suuntaan, sillä nuoriltakin löytyy tietoa ja osaamista.

Osallistumisen ja merkittävyyden kokemus on tärkeää kaikille. Isoisät joskus rakentavat lapsenlapsilleen keinuhevosen, nukensängyn tai jopa veneen. Mikä olisi sellaista yhdessä käsillä tekemistä, johon eri-ikäiset miehet voisivat osallistua? Jotain vapaehtoista, mitä ei tyrkytetä, jotain, jossa voisi turista omalla porukalla?

Toinen ystäväni veisti miesporukalla puuveneen. En tiedä, mihin vene lopulta päätyi, mutta itse rakennusprosessi suunnitteluineen ja toteutuksineen oli merkitsevä. Höylättyjen lastujen keskellä oli helppo veistellä kaskuja, mutta jakaa huoliakin. Jokaisen osaamiselle löytyi käyttöä ja jokainen myös oppi jotain. Kukaan ei olisi ryhtynyt urakkaan yksin, mutta yhdessä projekti valmistui. Kun vetovastuu oli yhteinen, kukaan ei kuormittunut liikaa.

Hyvä mieli kaksinkertaistuu seurassa ja myönteiset vaikutukset säteilevät muillekin.

Kun työ on valmis, on helppo laskea se käsistä ja kysyä: Mitä tehtäisiin seuraavaksi?”

(Julkaistu Talentia 5/2017 mielipideosastolla)