Avainsanat

, , , , , , , , ,

Näiden eväiden kanssa lähdin 06.20 lauantaiaamuna köröttelemään junalla kohti Helsinkiä ja Karjala-taloa. Ihana Sukupolvien silmukat-kirja ja omat Raudun lapaseni.

Eilen oli mielenkiintoinen päivä, kun luvassa oli Karjalaisten lapasten lauantai Karjala-talolla Helsingissä. Meitä oli parisenkymmentä naista kokoontunut kuuntelemaan alustuksia sekä oppimaan neulomis- ja virkkaustekniikoita. Minua kiinnosti ketjuvirkkaustekniikka, jolla on tehty Sukupolvien silmukat-kirjassa esiintyviä kintaita. Ajattelin, että kun joku projekti on aina hyvä olla työn alla, niin virkkaan itselleni joko Jaakkiman tai Kurkijoen kintaat, kun sukujuuria on sielläkin päin.

Väitöskirjaa Helsingin yliopistoon laativa Anna Rauhala kertoi kurssin aluksi neulomisen historiasta meillä ja muualla. Hän kertoi, että Arabian niemimaalta on löydetty neulefragmentteja, jotka ovat peräisin ajalta noin 200 vuotta eaa. Kirjoneuleet oli tehty puuvilla- ja silkkilangoista. Eurooppaan neulontataito siirtyi arabivalloittajien ja kauppiaiden myötä. Pariisiin perustettiin miesvaltaisia neulontakiltoja 1200-luvulla. Ylellisyystuotteiden, kuten neulottujen mattojen ammattimainen työ, oli miesten heiniä. 1300-luvulta on peräisin maalauksia neulovista madonnista. 1700-luvulta on tietoa Skotlannista, jossa sekä miehet että naiset neuloivat sukkia myyntiin. Taidon arvostus kuitenkin romahti teollistumisen myötä, kun neulominen alkoi liittyä kodin tarpeisiin.

Varsinais-Suomesta vietiin suuria määriä sukkia myyntiin Tukholmaan jo 1600-luvulla. Viron vanhin neulelöytö on ajoitettu jo 1200-luvulle. Suomessa neulomista pidettiin itsestään selvänä naisten työnä, joka opittiin kodeissa vanhemmilta sukupolvilta. Kansakoulun myötä neulomista alettiin pitää myös tärkeänä kansalaistaitona. Suomalaisia vanhoja neuletöitä on kuitenkin säästynyt arkistojen kätköön vain harvakseltaan. Neuleet käytettiin niin loppuun, että kun parsiminenkaan ei enää niitä pelastanut, langat karstattiin uudelleen käyttöön.

Sota-ajalla neulomistaito muuttui entistä tarkoituksenmukaisemmaksi. Kodeista lähetetyt neuleet olivat todella tärkeässä osassa talvisodassa, jossa sotivat sotilaat olivat huonosti varustettuja. Rintamalle lähetettiin mm. kypärämyssyjä ja liipaisinlapasia. Kotirintamalla neulottiin tuntemattomille sotilaille tupien ja seuraintalojen ompeluilloissa jopa siinä määrin, että neulojille annettiin naistenlehdessä opastusta ergonomisempiin työasentoihin.

Nykyään neulominen on Anna Rauhalan mukaan ehkä eniten henkisen hyvinvoinnin taito. Neulominen on nykyäänkin yhteisöllistä, on neulepiirejä, lankakauppojen neulontailtoja, kotimaisia tapahtumia sekä kansainvälisiä neulepäiviä, kuten World Wide Knit in Public, jolloin neulominen ja käsityöt viedään sisätiloista ulkotiloihin ja julkisiksi.

Pia Ketolan (hän on yksi Sukupolvien silmukat-kirjan tekijöistä) neulomia karjalaisiin malleihin perustuvia lapasia.

Pia Ketola kertoi Sukupolvien silmukat-kirjan syntyprosessista ja valtavasta työmäärästä, jonka kirjoittajat tekivät etsiessään museoiden kätköistä sinne lahjoitettuja lapasia ja tehdessään niistä kaaviot ja ohjeet. He myös koeneuloivat kaikki mallit.

Antrealaiset juhlasormikkaat. Tupsut sormenpäissä ovat varmasti taanneet sen, ettei juhlapäivänä ole töihin tartuttu!

Tällaisissa ohuesta langasta neulotuista sormikkaissa voi olla jopa 160 silmukkaa! Kuvassa on Kurkijoelta taltioitujen sormikkaiden mukaan neulotut käsineet.

Pia Ketola opasti ketjuvirkkausta. Siinä virkataan lapanen piilosilmukoilla joko silmukan etu- tai takareunasta, jolloin kuvioihin saa elävyyttä.

Anna Rauhala opasti erilaisten koristereunusten teossa. Yllä olevassa kuvassa on Eestissä usein käytetty pitsijoustinneule, alla on kierrereunaa ja kahden värin aloitusta.

Lopuksi Tea Itkonen kertoi karjalaisten lapasten neulomisharrastuksestaan ja esitteli useita neulomiaan lapaspareja.

Oli mielenkiintoinen ja antoisa päivä, josta kotiin lähti muutama uusi tekniikkakin!

Täältä löytyy tekemäni kirja-arvio Sukupolvien silmukat-kirjasta.