Avainsanat

, , , , ,

silkki

Pitkästä aikaa luin dekkarin. Löysin Robert Galbraithin vuonna 2014 ilmestyneen Silkkiäistoukan aluekirjastomme kierrätyskirjahyllystä ja kun olin jo aiemminkin pyöritellyt kirjaa kädessäni, päätin ottaa sen mukaan lukupinooni. Silkkiäistoukka on toinen kirja Cormoran Strike -sarjassa, jota kirjoittaa salanimen turvin J.K. Rowling. En ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, mutta pääsin hyvin kärryille yksityisetsivä Strikesta ja hänen assistentistaan Robin Ellacottista.

Lontoolainen kirjailija on kadonnut. Strike saa tehtäväkseen etsiä hänet, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Kirjailija oli jättänyt jälkeensä skandaalinkäryisen ja vastenmielisen romaanin käsikirjoituksen, jonka julkaisusta moni olisi raivoissaan. Kun kirjailija löytyy murhattuna, tavalla jonka oli itse kuvannut käsikirjoituksessaan, alkaa kilpajuoksu: nappaako Strike murhaajan kiinni ennen kuin tämä Striken? ”Jalkatyössä” Srikea avustaa nuori nainen, Robin Ellacott, joka haluaisi itsekin yksityisetsiväksi.

Rowling on luonut kiinnostavan parivaljakon. Strike on perinteisempi etsivähahmo, Robin modernimpi nettitaitoineen. Strike on sydänsuruja poteva entinen sotilas, jolta on sodassa jouduttu amputoimaan jalka. Robin on yliopiston keskeyttänyt, keskiluokkainen häitään suunnitteleva nuori nainen. Kuvittelin Striken vanhemmaksi mieheksi ja hieman yllätyin, kun hänet mainittiin 36-vuotiaaksi. Uumoilen tässä sellaista, että kirjailija jättää ovea auki mahdollisille romanttisille käänteille, joista hän jätti leivänmuruja. Strike on kyllä romaanissa naisten mieleen, mutta sydänsurujen vuoksi emotionaalisesti tavoittamattomissa, ainakin tällä hetkellä. Mutta  sellainen kyynisen oloisen, noir-henkisen keski-ikäisen miehen kuva Strikesta piirtyy.

Juoni on mielenkiintoinen ja siinä riittää lukijalle purtavaa. Osa henkilöhahmoista jää karikatyyrimaisiksi, muttei se sinänsä haittaa, hahmoja on paljon. Epäiltyjäkin on siis paljon. Rowlingin Lontoon kuvausta on kehuttu, ja varmaan se onkin osuvaa, itselleni jäi lähinnä kuva siitä, että metrolla pitää koko ajan ajaa pitkiä matkoja edestakaisin. Paremmin minulle jäi mieleen sisätilojen ja henkilöiden kuvaus, ne oli helpommin kuviteltavissa. Oli silti ihanaa, kun tapahtumat sijoittuivat lumiseen Lontooseen, sillä kun täällä oli ulkona +30 astetta, jo pelkkä ajatus lumipyrystä viilensi!

Kauhean jännittävänä en tarinaa pitänyt. Ennemminkin siinä oli mukavaa perinteistä mysteerinratkontaa, harmaiden aivosolujen käyttöä, kuten lajityypin belgialainen mestari Hercule Poirot sanoisi. Rowling on hyvä kuvailemaan miljöitä ja henkilöitä, loppuratkaisu oli yllätyksellinen ja hän malttoi punoa juonta. Siinä sivussa lukijana ehdin kiintyä päähenkilöihin ja tietysti toivoin, että pahikset jäisivät kiinni ja kärsineet sivulliset palkittaisiin. Sopivasti kirjailija jätti päähenkilöiden välistä suhdetta avoimeksi sen verran, että uteliaisuus jäi kytemään. Luenpa siis seuraavankin osan Cormoran Strike -sarjaa!

Suosittelen kirjaa perinteisten brittiläisten dekkarien ystäville.

Kirja on kirjaston kierrätyshyllystä.

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka. 457 sivua. Otava, 2014.

Muissa blogeissa kirjoitettua:

Kirsin kirjanurkka

Kirjaneidon tornihuone

Oksan hyllyltä