Avainsanat

, , , , ,

ikuisesti_siskoni13409

Kuva: Gummerus

Aika on kehä, jonka rattaan naksahtavia liikkeitä kuolevaiset eivät ehdi kuulla. Mutta on tekoja, jotka pysäyttävät jopa ajan ja joita jumalatkaan eivät voi perua.

Katri Alatalon kuudes romaani Ikuisesti, siskoni (2019) vie lukijan eeppisen kelttifantasian maailmaan. Suuria teemoja kypsästi käsittelevä tarina sisältää kudelman sisaruudesta, syyllisyydestä, vallanhimosta ja ikuisesta elämästä.

Tarina alkaa, kun kaksi sisarusta löytävät tiensä vanhaan kivilaaksoon. Vanhat kivijumalat ovat jo heikkoja, mutta siskokset kuulevat niiden puheen. Ne ovat huolestuneita, sillä druideja on enää vähän. Kun druidit katoavat, kuka enää muistaa vanhoja jumalia? Tytöillä on kuitenkin muita suunnitelmia elämälleen. Ristiriita syventyy kärsimättömyydestä ja saa aikaan tapahtumaketjun, jota ei voi perua.

Tarinassa eletään uuden ja vanhan ajan kynnyksellä. Uudet jumalat ovat syrjäyttäneet vanhat, druideja kiertää koko ajan vähemmän parantamassa sairaita, uudet teknologiat peittoavat jopa ammattikuntia. Ihmiskunta pysyy kuitenkin samana, kuolevaiset taistelevat, rakastavat, synnyttävät ja tuhoavat. Suuri kehä pyörittää ihmisiä.

Tarinan päähenkilö on Caitriona, jonka näkökulmasta tapahtumat kuvataan. Toinen merkittävä henkilö on hänen siskonsa Doilidh, kolmas Gilly, Caitrionan oppilas. Yhdeksi päähenkilöksi nostaisin vahvasti ja elävästi kuvatun miljöön. Vuoret, nummet, meri, kaupungit ja kylät on kirjoitettu eläviksi hahmoiksi. Kirjailijan käyttämä kaunis ja kuvaava kieli tukee ympäristön kuvausta, ja monesti palasin lukemaan jonkun lauseen tai ilmaisun uudestaan. Suuri plussa kielen kauneudesta! Lisäksi kirjailija on kirjoittanut tarinaan paljon erilaisia rooleja, jotka ovat luonnollinen osa tarinan maailmaa. Mutta niistäkään ei sen enempää, etten paljasta liikaa.

Moniulotteinen tarina liikkuu kahdessa aikatasossa, jotka vuorottelevat. Rakenneratkaisu toimii hyvin, eikä tarinassa ole tyhjäkäyntiä. Monet jännittävät kohdat pitävät huolta siitä, että lukija ei malttaisi laskea kirjaa käsistään. Itse luin kirjaa useina päivinä pätkän kerrallaan ja nautiskelin matkanteosta Caitrionan matkassa. Kirjan kanssa kävi harvinainen ja ristiriitainen tilanne: toisaalta halusin lukea kirjan nopeasti ja tietää, kuinka kirja loppuu, toisaalta en olisi halunnut luopua tarinasta. Ehdottomasti hyvän tarinan merkki! Uskon, että sellainenkin lukija, joka ei fantasiaa tavallisesti lue, antautuu tämän täyteläisen, kiehtovan ja haikean tarinan edessä.

Vaikka pidin myös Alatalon edellisestä kirjasta Käärmeiden kaupungista, Ikuisesti, siskoni on iso harppaus eteenpäin. Tälle teokselle toivon sydämestäni myös kansainvälistä suosiota.

Kirja on itse ostettu.

Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni. 471 sivua. Gummerus, 2019.

Muualla kirjoitettua:

Siniset helmet

Yksi luku vielä

Smack the Jack