Category Archives: Ajatuksia ja mietteitä

Joulukuu ja joulukalenterit

03 maanantai Jou 2018

Posted by in Ajatuksia ja mietteitä, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , ,

joulukuu

Tänään on jo kolmas päivä joulukuuta ja English Tea Shop tarjoilee minulle tänään Peppermint Melon -teetä. Vihreässä teessä maistuvat molemmat maut, joskin se meloni olisi uponnut muiden makujen sekaan, ellen olisi lukenut sanaa ”meloni”. Minulla oli myös viime jouluna saman firman teejoulukalenteri ja tykkäsin siitä kovasti. Marketeissa kun kulkee, niin näkee jos jonkinmoista aikuisten kalenteria kosmetiikkakalentereista olutkalentereihin. Ja olenpa nähnyt netissä myös viskikalenterin!

kalenterit

Lapsille on aika perinteisiä malleja. On kuva-, suklaa-, lelu-, hiustarvike- ja (lasten)kosmetiikkakalentereita, vähän jokaiselle ikäryhmälle. Koululaisneidit kaipaavat jo muuta kuin leluja, ja on hyvä, että heillekin on jotain. Ei se joulun odotus ja aattoillan jännitys yhtäkkiä katoa, kun täyttää 10 vuotta. Meillä menee vielä Schleichin heppakalenteri sekä tietenkin suklaakalenteri.

Eilisiltana havahduin siihen, että nyt on jo tosiaan joulukuu. Tänä vuonna teetin taas, onneksi hyvissä ajoin, pienen määrän kuvakortteja. Olen korttiin oikein tyytyväinen. Eilisiltana sitten tajusin, että nehän pitää myös kirjoittaa, hommata joulumerkit ja laittaa postiin 12.12. mennessä, eikä siihen ole enää kuin… 9 päivää! Jokainen perheenäiti tietää, että joulun alla päivät kuluvat pikakelauksella, kun pitää miettiä ja hommata jouluruuat ja -tarvikkeet, pohtia saiko joulupukki lahjatoivekirjeet (tietenkin sai!), olikos koulun joulujuhla minä päivänä, mikä viikonloppu käydään kylässä sukulaisilla, toimittaakohan posti kaikki kuljetukset perille ennen joulua, ja niin edelleen. Onneksi on joulukalenteri, että muistaa sentään mikä päivä on menossa!

Enää 21 luukkua ennen aattoa… Mikähän maku huomenna tulee?

 

Hellettä ja gradun kirjoittamista

25 perjantai touko 2018

Posted by in Ajatuksia ja mietteitä, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , ,

toukokuu

Toukokuu on kääntymässä pian viimeiselle viikolle. Kalenterissa on ollut melkein joka päivälle jotain ylimääräistä tekemistä, kuitenkin kivaa sellaista. Olemme saaneet nauttia kesäisistä keleistä ja perheen Kohta Koululainen on uinut järvessä tuntikaupalla. Olemme tehneet pyöräretkiä ja ehtineet tavata ystäviä ja sukulaisia. Olemme käyneet tutustumassa kouluun ja viettäneet eskarin kevätjuhlia. Haikealta tuntuu, että eskaria on enää neljä päivää jäljellä ja sitten päiväkotiura on ohi. Nopeasti ne vuodet vierivät ja kuten naapuri totesikin, että niiden vierimisen huomaa lapsista, ei aikuisista.

Mukavat tekemiset antavat voimia viimeisiin kevätrutistuksiin, -väsymyksiin ja -allergioihin. Loppukeväästä meillä on aina juhlaputki päällä, kun on kummankin vanhemman synttärit (tänä vuonna ei pyöreitä vuosia), toisen nimpparit, hääpäivä, äitienpäivä, vappukin siellä välissä, kevätjuhlia (tänä vuonna ei olekaan kenenkään yo-juhlia) ja tärkeimpänä perheen pienimmän synttärit. Niin, ja sitten on arki ja kouluhommat. Täyteistä ja tiheää, mutta kuitenkin ihanaa. Sellaista, että muistot haluaa pullottaa ja pimeänä, kylmänä talvi-iltana avata sen, ihastella valoa, vehreyttä, värejä ja ihanaa tuomen tuoksua.

Kaiken keskellä gradukin edistyy. Nyt, kun se on loppumetreillä, sivumäärä ei juurikaan lisäänny, mutta analyysi täydentyy ja kiemuraiset ajatuskuviot toivottavasti suoristuvat. Olen pitänyt kovasti työskentelyn prosessiluonteesta ja ajatuksesta, että gradua työstetään pala kerrallaan. Luku kerrallaan palautan tekstiä ohjaajalleni kommentoitavaksi. Tälläkin hetkellä yksi luku odottaa kommentteja, seuraava on työn alla ja viimeinen, päätelmäluku, odottaa hiomista. Graduseminaari oli mielenkiintoinen erilaisine aiheineen ja näkökulmineen. Se myös toi sosiaalisuutta yksinäisen puurtamisen keskelle. Välillä koko gradu ja yksin opiskelu kyllästytti, joten ilmoittauduin kolmelle viestinnän kurssille. Paitsi että ne tukivat ja motivoivat gradun kirjoittamista, ne muistuttivat siitä, että opiskelu voi oikeasti olla kivaa ja hauskaakin. Yhden kurssin harjoituksena perustin gradublogin Digikunnailla (se todennäköisesti tulee olemaan myös graduni pääotsikko), jonne kirjoittelen kuukausittain graduuni ja opiskeluuni liittyvää tämän ja ensi lukuvuoden ajan. Tämän hetkinen kurssi Gradun viimeistely on nimensä mukaisesti opinnäytteen viimeistelyä. Kesäkuun lopussa päättyvä kurssi antaa tukirakennetta loppurutistukseen ja uskoa siihen, että kyllä se siitä valmistuu. Ja valmistuukin. Samalla nautitaan alkukesän kukkaloistosta ja kesäjuhlista 🙂 Iloisia ja aurinkoisia kesäpäiviä itsekullekin!

 

Olga Temonen: Olgan vegekirja

14 keskiviikko Hel 2018

Posted by in Ajatuksia ja mietteitä, Kirja-arviot, Reseptit, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , ,

Olgan vegekirja (2017) on uudistettu laitos vuonna 2013 ilmestyneestä Emäntänä Olga -kirjasta. Suurin osa resepteistä on lakto-ovo-vegetaristeille (kananmunat ja maitotuotteet ovat mukana ruokavaliossa), mutta mukana on muutama vegaanireseptikin. Esipuheessa kirjailija kirjoittaa haluavansa kokata ”ruokaa, joka maistuu mahdollisimman monelle” (s. 9). Se onkin hyvä aikomus, etenkin kun kasvisruoka on yhä suositumpaa sekä eettisistä että terveydellisistä syistä johtuen.

Minulle kasvisruoka tuli aikoinaan 1990-luvulla tutuksi. Kaveripiirissäni oli vegaaneja, joten opin heiltä joitain perusniksejä. Banaanilettureseptistä kiitos Palokunnan mäen kämppikselleni E:lle (moni kananmunalle allerginen lapsi on saanut näistä letuista iloa) ja soijarouheeseen tutustuttamisesta Barcelonan kämppiksille S:lle ja J:lle! Espanjassa meillä oli eräänä kämppiksenä tanskalainen nuorukainen, joka oli vannoutunut lihansyöjä. Hänelle teimme kerran kepposen, jossa vaihdoimme pasta bolognesen jauhelihan soijarouheeseen. Hän söi hyvällä ruokahalulla ja kiitteli ruokaa jälkeenpäin. Paljastimme, että kyseessä olikin soijarouhe, eikä hän muistaakseni suuttunut kepposesta. Ehkä kulinaristinen horisontti avautui hieman avarammaksi!

Olgan vegekirja on jaettu kepeisiin, kattilallisiin, tuhteihin, leivottuihin, herkkuihin ja juotaviin. Jaottelu on osuva, sillä tällaisen lihaakin syövän kokkailijan mielessä on kuva kasvisruuasta, josta ei tule täyteen eikä nälkä lähde. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Mutta näiden reseptien kautta voi miettiä oman ja perheen nälkätilanteen kautta, että kuinka tuhtia ruokaa tarvitaan. Testasin muutamaa reseptiä: punajuurivuokaa, brie-juustoa uunissa, suklaa-rusinamuffineita, ananas-banaanimuffineita ja lämmintä inkivääritotia.

Vasemmalla ananas-banaanimuffineita, ylhäällä suklaa-rusinamuffineita, oikealla briejuustoa uunissa omatekoisen luomusitruunaliköörin kanssa ja alhaalla punajuurivuokaa, jota tein kaksi kertaa peräkkäin.

Resepteistä valitsin testattavakseni joko suoraan gluteenittomia tai sellaisia, jotka ovat helposti muunneltavissa sellaisiksi. Iso plussa siitä, että useimmissa ohjeissa oman kaapin tykötarpeet riittivät, eikä tarvinnut lähteä erikoiskauppoja koluamaan. Testasimme apukokin kanssa muffineita ja veimme niitä lämpimäisinä naapureillekin. Tällä kertaa muffiniuhreiksi valikoituivat eri henkilöt kuin aiemmin, sillä vähän nolottaa olla aina kiikuttamassa samoille ihmisille lämpimäisiä. Hyviksi totesivat muutkin nuo muffinit! Etenkin ananas-banaanimuffinit maistuivat.

Punajuuri-fetavuuassa oli käytetty hirssiä, mikä oli oikein miellyttävää. Hirssiä tulee käytettyä liian vähän, vaikka se on erinomainen lisuke, puuroaines ja ruuan osa. Vuoka oli minusta niin hyvää, että tein toisen satsin perään! Oli mukavaa, kun juomatkin pääsivät mukaan kirjaan. Inkivääritotia tein hieman sovellettuna perheen nuhanenälle ja tuntui maistuvan. Ja nyt laskiaisaikaan vanha kunnon ”vanhuutten” (Van Houten) kaakao on oiva juoma!

Kirjassa on kauniita kuvia Temosten kotitilalta, Marttilasta, ja tietysti resepteistä. Kun kyseessä oli uusintapainos, niin olisin toivonut typojen poistamista.

Suosittelen kasvisruokaa kokeileville ja uusia reseptejä kaipaaville. Kirjasta löytyy myös hyviä ohjeita lisukkeisiin, jos tuntuu siltä, ettei pelkkä kasvisruoka vielä täytä vatsaa.

Tässä on linkki arvioon Olgan pullakirjasta.

Kirja on arvostelukappale.

Olga Temonen: Olgan vegekirja. 159 sivua. Tammi, 2017.

Karjalaisten lapasten lauantai

11 sunnuntai Hel 2018

Posted by in Ajatuksia ja mietteitä, Käsityöt, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , , , , ,

Näiden eväiden kanssa lähdin 06.20 lauantaiaamuna köröttelemään junalla kohti Helsinkiä ja Karjala-taloa. Ihana Sukupolvien silmukat-kirja ja omat Raudun lapaseni.

Eilen oli mielenkiintoinen päivä, kun luvassa oli Karjalaisten lapasten lauantai Karjala-talolla Helsingissä. Meitä oli parisenkymmentä naista kokoontunut kuuntelemaan alustuksia sekä oppimaan neulomis- ja virkkaustekniikoita. Minua kiinnosti ketjuvirkkaustekniikka, jolla on tehty Sukupolvien silmukat-kirjassa esiintyviä kintaita. Ajattelin, että kun joku projekti on aina hyvä olla työn alla, niin virkkaan itselleni joko Jaakkiman tai Kurkijoen kintaat, kun sukujuuria on sielläkin päin.

Väitöskirjaa Helsingin yliopistoon laativa Anna Rauhala kertoi kurssin aluksi neulomisen historiasta meillä ja muualla. Hän kertoi, että Arabian niemimaalta on löydetty neulefragmentteja, jotka ovat peräisin ajalta noin 200 vuotta eaa. Kirjoneuleet oli tehty puuvilla- ja silkkilangoista. Eurooppaan neulontataito siirtyi arabivalloittajien ja kauppiaiden myötä. Pariisiin perustettiin miesvaltaisia neulontakiltoja 1200-luvulla. Ylellisyystuotteiden, kuten neulottujen mattojen ammattimainen työ, oli miesten heiniä. 1300-luvulta on peräisin maalauksia neulovista madonnista. 1700-luvulta on tietoa Skotlannista, jossa sekä miehet että naiset neuloivat sukkia myyntiin. Taidon arvostus kuitenkin romahti teollistumisen myötä, kun neulominen alkoi liittyä kodin tarpeisiin.

Varsinais-Suomesta vietiin suuria määriä sukkia myyntiin Tukholmaan jo 1600-luvulla. Viron vanhin neulelöytö on ajoitettu jo 1200-luvulle. Suomessa neulomista pidettiin itsestään selvänä naisten työnä, joka opittiin kodeissa vanhemmilta sukupolvilta. Kansakoulun myötä neulomista alettiin pitää myös tärkeänä kansalaistaitona. Suomalaisia vanhoja neuletöitä on kuitenkin säästynyt arkistojen kätköön vain harvakseltaan. Neuleet käytettiin niin loppuun, että kun parsiminenkaan ei enää niitä pelastanut, langat karstattiin uudelleen käyttöön.

Sota-ajalla neulomistaito muuttui entistä tarkoituksenmukaisemmaksi. Kodeista lähetetyt neuleet olivat todella tärkeässä osassa talvisodassa, jossa sotivat sotilaat olivat huonosti varustettuja. Rintamalle lähetettiin mm. kypärämyssyjä ja liipaisinlapasia. Kotirintamalla neulottiin tuntemattomille sotilaille tupien ja seuraintalojen ompeluilloissa jopa siinä määrin, että neulojille annettiin naistenlehdessä opastusta ergonomisempiin työasentoihin.

Nykyään neulominen on Anna Rauhalan mukaan ehkä eniten henkisen hyvinvoinnin taito. Neulominen on nykyäänkin yhteisöllistä, on neulepiirejä, lankakauppojen neulontailtoja, kotimaisia tapahtumia sekä kansainvälisiä neulepäiviä, kuten World Wide Knit in Public, jolloin neulominen ja käsityöt viedään sisätiloista ulkotiloihin ja julkisiksi.

Pia Ketolan (hän on yksi Sukupolvien silmukat-kirjan tekijöistä) neulomia karjalaisiin malleihin perustuvia lapasia.

Pia Ketola kertoi Sukupolvien silmukat-kirjan syntyprosessista ja valtavasta työmäärästä, jonka kirjoittajat tekivät etsiessään museoiden kätköistä sinne lahjoitettuja lapasia ja tehdessään niistä kaaviot ja ohjeet. He myös koeneuloivat kaikki mallit.

Antrealaiset juhlasormikkaat. Tupsut sormenpäissä ovat varmasti taanneet sen, ettei juhlapäivänä ole töihin tartuttu!

Tällaisissa ohuesta langasta neulotuista sormikkaissa voi olla jopa 160 silmukkaa! Kuvassa on Kurkijoelta taltioitujen sormikkaiden mukaan neulotut käsineet.

Pia Ketola opasti ketjuvirkkausta. Siinä virkataan lapanen piilosilmukoilla joko silmukan etu- tai takareunasta, jolloin kuvioihin saa elävyyttä.

Anna Rauhala opasti erilaisten koristereunusten teossa. Yllä olevassa kuvassa on Eestissä usein käytetty pitsijoustinneule, alla on kierrereunaa ja kahden värin aloitusta.

Lopuksi Tea Itkonen kertoi karjalaisten lapasten neulomisharrastuksestaan ja esitteli useita neulomiaan lapaspareja.

Oli mielenkiintoinen ja antoisa päivä, josta kotiin lähti muutama uusi tekniikkakin!

Täältä löytyy tekemäni kirja-arvio Sukupolvien silmukat-kirjasta.

Graduntekijä kentällä

27 lauantai Tam 2018

Posted by in Ajatuksia ja mietteitä, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

, , , , ,

Kun antropologi tai etnologi lähtee kenttätöihin, saatetaan sanoa, että matkalla kentälle hän on liminaalitilassa. Kenttä on ollut aiemmin vaikkapa kaukainen kulttuuri, jonne on tehty matkaa monella kulkuvälineellä ja ajan kanssa. Ja mikseipä kenttä voisi nykyään olla proosallisesti lentokenttä, kenttä kentällä (vinkki tuleville graduntekijöille)! Liminaalitilasta on kirjoitettu Tieteen termipankki-sivustolla näin:

Rituaalin liminaalitilassa yhteisö on ikään kuin rajalla, eräänlaisella ’ei-kenenkään-maalla’, jossa kulttuuristen kategorioiden normatiivisuus on ikään kuin lakkautettu. Liminaalitila on ’pyhä kaaos’: sille on tunnusomaista vapautuminen käyttäytymisnormeista ja kognitiivisista säännöistä.

Tutkijan on monesti sanottu olevan liminaalitilassa, ikään kuin välitilassa, siirtyessään kotoa eli tunnetusta, kentälle eli vieraalle maaperälle. Matkalla olemisen ja irrallaan olevan tunteen varmasti moni tunnistaa matkustuskokemuksistaan.

Graduni on edennyt siihen vaiheeseen, että olen matkustanut tekemään haastattelut, litteroinut ne ja alkanut valmistella gradun ensimmäisiä lukuja helmikuussa tapahtuvaa opponointia varten. Tein kaksi kotimaahan suuntautuvaa haastattelumatkaa, yhden kumpaakin haastattelua varten. Istuin julkisissa liikennevälineissä yhteensä parikymmentä tuntia, joiden aikana huomioni kiinnittyi liminaalitilan hieman romantisoidun mielikuvan sijaan Onnibussin varsin koviin penkkeihin (siinä kymmenennen tunnin korvilla ne alkavat tuntua oikeasti kovilta). Mutta kyllä minä ajoittain tavoitin sen irrallisuuden tunteen, kun arkielämä jäi taakse ja suuntasin kohti haastattelupaikkakuntia. Ehkä matkanteko tuntuisi oikeasti matkan teolta, jos seilaisin pari viikkoa rahtilaivalla, mutta sellaiselle ei nyt ollut (onneksi) tarvetta.

Pidin haastattelujen tekemisestä. Vaikka kohtaamiset sujuivatkin tietyllä tapaa käsikirjoituksen puitteissa, sillä olihan minulla valmiit kysymykset, tuntuivat ne mielestäni aidoilta kohtaamisilta. Sain hyvää aineistoa graduani varten, ja enemmänkin. Löysin ainakin yhden aiheen jonkun toisen gradua varten ja kirjoitan sen lopulliseen graduun mukaan. Nyt valmistelen ensimmäisiä lukuja opponointia varten ja ne ovat hyvällä mallilla.  Olen jo hieman purkanut haastatteluita ja sähköpostikyselyvastauksia, mutta keskityn niihin tarkemmin opponoinnin jälkeen. Kaiken kaikkiaan gradu etenee ja onkin tämän kevään jälkeen joko valmis tai hyvin lähellä sitä. Sen jälkeen odottavatkin muut maisterintutkinnosta puuttuvat opinnot, sillä aloitin suoraan gradusta.

Lopuksi vielä kuva Helsingin Käpylässä sijaitsevan Karjala-talon edustalta. Se oli tällä erää tämän gradun kenttätyön viimeinen etappi 🙂

Atorox-palkinnon ehdokasasettelu

27 lauantai Tam 2018

Posted by in Ajatuksia ja mietteitä, Kirja-arviot, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , ,

Vuosittain jaetaan parhaaksi äänestetylle edellisvuoden kotimaiselle scifi- tai fantasianovellille Atorox-palkinto. Atorox on maamme vanhin tieteiskirjallisuuden palkinto. Nyt alkuvuodesta (15.3.2018 saakka) voi äänestää viime vuonna julkaistuja novelleja. Niitä voi äänestää kuka tahansa, joka on lukenut jonkun listatuista novelleista ja pitänyt sitä palkinnon arvoisena. Ja ilman muuta saa äänestää useampaakin novellia! Äänestetyistä eniten ääniä saaneet 20-30 novellia pääsevät lyhytlistalle. Ennakkoon äänestäjiksi ilmoittautuneet sitoutuvat lukemaan kaikki novellit ja äänestävät sitten näistä voittajan.

Kuten huomaatte, Suomessa julkaistaan melkoinen määrä spefi-novelleja ja raapaleita 🙂

Ehdokasasettelun lomake
Novellilistaus

Jäälyhty – Ice lantern

24 keskiviikko Tam 2018

Posted by in Ajatuksia ja mietteitä, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, ,

Olemme tehneet pienimmäisen kanssa useana vuotena jäälyhtyjä. Joskus olemme värjänneet veden vesiväreillä tai saippuaväreillä, mutta tänä vuonna emme käyttäneet värejä. Täytimme vain 16 tyhjää maitopurkkia ja laitoimme ulkovarastoon jäätymään. Eilen, kun oli Jyväskylässä talven kylmin päivä (aamulla -27 astetta), kokosimme jäämurikat lyhdyksi. Toinen valokuvista on otettu sinisellä hetkellä, toinen noin klo 17, jolloin oli jo pimeää. Tänään onkin jo paljon lauhempaa, noin -3 astetta, mutta on  melkoinen lumimyräkkä. Huomiselle luvattiin plussakeliä, mutta jospa tuo lyhty säilyisi vielä muutaman päivän – kun sen kaivaa lumikinoksesta esiin!

Tämä vuosi tuo muutoksia tullessaan, sillä postiluukusta kolahti ohjeet pienimmäisen kouluunilmoitusta varten. Ei hän niin pieni enää olekaan… Syksyllä meillä onkin sitten reipas eppuluokkalainen. Tänä lukuvuonna perheestämme kaksi on ollut koulutiellä: minä jatkoin opintojani ja lapsi aloitti eskarin. Sama jatkunee syksyllä 🙂 Nyt kuitenkin nautiskellaan talven selästä, joka jo kovaa vauhtia kallistuu kevättä kohden. Luistellaan, hiihdetään ja ollaan pulkkamäessä sen, minkä kelit sallivat!

***

I´ve made ice lanterns past few years with the youngest member of our family. We´ve used water colors and soap colors but this January we didn´t dye the water. We filled 16 empty milk cartoons, let them freeze outside and yesterday peeled the cartoons of and piled ice bricks as a lantern. Yesterday it was the coldest day here in Central Finland, -27 degrees celsius in the morning. In the afternoon the thermometer showed -13 degrees so it was warming up. I took pictures at dusk, ”the blue moment” when daylight turns blue before turning into evening and night, and at 17 o´clock when it was already dark. Today the temparature is -3 degrees and we have a snow storm blowing outside. Well, when it stops snowing, we´ll just have to dig the lantern up from the snow!

We´re past the mid winter and it´s getting lighter and brighter outside. The day is longer and luckily this year we have plenty of snow for iceskating, skiing and other winter time activities 🙂

Gluteeniton piparikuusi

16 lauantai Jou 2017

Posted by in Ajatuksia ja mietteitä, Recipes, Reseptit

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , ,

Viime vuosina gluteeniton piparkakkutalo on meinannut tuottaa harmaita hiuksia, joten tänä vuonna ajattelin kokeilla gluteenitonta piparikuusta, josta näin kuvan joskus viime vuonna. Tänä vuonna näin muottisetin Confettilla ja innostuin uudestaan: tätähän on kokeiltava! Jospa rakennelma pysyisi koossa ilman liisteripikeeriä?

Taikina on edelleen hyväksi havaittu ohje Gluteenitonta leivontaa -blogista. Sokerikuorrutukset ostin kaupasta. Sininen on sävyltään aika sähäkkä, mutta veikkaan, että se on tarkoitettu erityisesti Suomi 100 -teemaan. Koristelimme kuusen ”oksat” pienimmäisen kanssa ja kuusesta tulikin hieman energisen oloinen, eikä niin harmoninen mitä mielessäni etukäteen kuvittelin. Noh, ehkä ensi vuonna meillä on harmoninen piparikuusi! Pääasia, että se maistuu hyvältä ja sitä oli hauska rakentaa 😀

 

Jouluaskarteluja

03 sunnuntai Jou 2017

Posted by in Ajatuksia ja mietteitä, Käsityöt

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, ,

Olemme parina vuonna askarrelleet joulukortteja pienimmäisen kummitädin perheen kanssa. Hulinaksihan se lopulta menee ja mitä mielikuvituksellisimpia tonttuja ilmiintyy askartelutarpeiden seasta. Viime vuonna pienimmäinen loihti kivikautisen tontun, jolla oli varsin muheva parta, ja tänä vuonna vuoron sai dinosaurusajan tonttu. Aikuiset saivat aikaiseksi tonttuihin verrattuna melko perinteisiä (eli tylsiä) joulukortteja, mutta väliäkös tuolla, kun joulun juhlaa kohden astellaan? Eiköhän jouluun mahdu sekä villit että perinteiset ideat!

Ne perinteisemmät askartelutuotokset…

… ja tonttu suoraan dinosaurusajalta!