Kirjallisia hankintoja

kirjat

Rakastan kirjoja parantumattomasti. Vaikka asetan itselleni kirjanhankintakieltoja lääkkeeksi kirjahyllyn ahtauteen, lipsahdan välillä hoito-ohjeistani. Tänä kesänä olen suorastaan repsahtanut. Kuvassa on kirjakaupasta, divarista ja kirppikseltä ostamani romaanit sekä niiden lisäksi lahjaksi saamani ja kirja-arvonnasta voittamani. Ja tässä pinossa ei ole mukana omaan kirjoittamiseeni tai gradua varten hankkimani kirjat… ”Yhden kirjahyllyn taktiikka” ei tällä hetkellä onnistu, jaiks! No, osa näistä kirjoista lähtee aikanaan kiertoon muita lukijoita ilahduttamaan. Sitä ennen on tiedossa ihania lukuhetkiä!

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi

Avainsanat

, , , , , , ,

sanchez

Junaa odotellessa, kevättalven pakkasia paossa, katselin pienen kaupan pokkaritarjontaa. Mamen Sánchezin kirjan nimi ja kansikuva alkoivat vetää puoleensa, ja kun kannessa luvattiin teoksen olevan ”Ihastuttava hyvän mielen kirja”, yhdistelmä oli vastustamaton. Lueskelin takakansitekstin sekä kirjailijaesittelyn, ja ostin kirjan. Kyllä kannatti. Mamen Sánchez (s. 1972) on Madridissa asuva espanjalainen menestyskirjailija, jonka vuonna 2013 ilmestynyt On ilo juoda teetä kanssasi on maagisrealistinen, kepeä, romanttinen, humoristinen ja vakavakin kertomus englantilaisen ja espanjalaisen kulttuurin kohtaamisesta, rakkaudesta, mysteeristä, kirjallisista haamuista sekä Earl Greysta.

Olen joskus nuorempana asunut vuoden Espanjassa. Vaikka siitä on aikaa, muistikuvat paikalliskulttuurista alkoivat kirjaa lukiessa pulpahdella pintaan ja oli pakko hekotella välillä ääneen herkullisille hahmoille, kuten konstaapeli Manchegolle ja hänen toimilleen: ”Just noin!”. Myös kirjassa esiintyvät englantilaiset hahmot olivat omassa kuivakkuudessaan hauskoja. Vaikka kirjailija olikin varmasti kerännyt hahmoihinsa piirteitä kumpaankin kansallisuuteen kuuluvista stereotypioista, hän laittoi ne törmäämään toisiinsa tavalla, jossa kumpikin osapuoli oppi jotain toisesta, ja jonkinlainen yhteisymmärrys löytyi. Herkullisia ja moniulotteisia hahmoja kaikki.

Kirjassa nuorimies Atticus Craftsman saa isältään toimeksiannon lakkauttaa pieni madridilainen kirjallisuuslehti. No, helppoahan se on Lontoosta käsin tehdä kasvottomia päätöksiä, mutta Atticus kohtaakin paikan päällä lihaa ja verta olevat toimituksen naiset, joilla jokaisella on syynsä pitää kynsin hampain kiinni työpaikastaan. Seuraa katoaminen, jota alkaa selvittää englantia taitamaton, mutta omista kyvyistään erinomaisen varma konstaapeli Manchego. Tapahtumat siirtyvät Granadaan, espanjalaiset kitarat soivat, isoäidit parantavat magialla särkyneitä sydämiä, rakkaus kadotetaan ja löydetään ja häätkin ovat tiedossa, mutta kenen? Ja kaikkea tätä seuraa rakkauden eri olomuodoista kiinnostunut kirjallinen haamu.

Melkoinen soppa siis. Paljon aineksia. Olisi niistä virtaviivaisemmankin tarinan saanut aikaiseksi, mutta kirja oli hyvin viihdyttävä ja nosti mieleen omia muistoja. Aion lukea kirjailijalta muitakin teoksia. Vaikka kirjassa juodaan Earl Greytä, nyt hellepäivinä suosittelen juomaksi jääkahvia, café con hielo, joka oli oma suosikkini kuumista kuumimpina päivinä. Tai miksei Earl Grey-jäätee? ja pimeneviin öihin hieman espanjalaisia kitaroita taustalle ja lasillinen sangriaa?

Kirja on itse ostettu.

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi. La felicidad es un té contigo. 304 sivua. Bazar, 2016.

Muissa blogeissa kirjoitettua:

Mari A:n blogi

Ullan luetut kirjat

Kirjaluotsi

Hemulin kirjahylly

Sonjan lukuhetket

 

Hilary Mantel: Vain varjo häälyväinen

Avainsanat

, , , , , , ,

mantel

Hilary Mantel (s. 1952) on brittiläinen kirjailija ja kriitikko, joka on kahdesti voittanut Man Booker -palkinnon ja saanut Brittiläisen imperiumin ritarikunnan CBE-arvonimen. Mantelin romaaniin (2009) perustuva BBC:n tuottama historiallinen sarja Susipalatsi oli valtavan suosittu. Minulle kirjailija oli nimenä tuttu, mutten ollut lukenut hänen teoksiaan, ennen kuin Palokan aluekirjaston henkilökunta nosti esille Mantelin omaelämäkerran Vain varjo häälyväinen. Teos ilmestyi vuonna 2003, mutta suomeksi 2015. Suomennoksen laadukkuudesta kiitos Kaisa Siveniukselle, joka on kääntänyt Mantelin tekstiä elämänmakuiseksi, reheväksi ja runolliseksi suomeksi.

Teos oli kirjastossa Kirjailijoiden elämäkertoja -teemahyllyssä. Oletin, että kirjan lukemisessa menee aikaa, mutta Mantel kirjoittaa niin mukaansatempaavasti vaikeistakin asioista, että luin kirjan lähes huomaamatta. Se on jo aika hyvin se. Mantel ei kirjoittanut ”kuinka minusta tuli kirjailija”-omaelämäkertaa, kirjat olivat lähes sivuosassa, mutta enemmänkin ”kuinka minusta tuli minä”-kirjan. Hän kirjoittaa kasvu-, selviytymis- ja kehityskertomuksen ja myöntää jossain vaiheessa itsekin, että haluaa sanoittaa itselleen elämäänsä ja kokemaansa. Teoksessaan hän antoi kipuilulleen sanat. Kipu otti ne ja kirjoitti vaikeasta lapsuudesta ja traumaattisesta sairaudesta, joka aiheutti lapsettomuuden. Puhuessaan lapsista, joita ei koskaan saanut, Mantel puhuu ”aavelapsista” (s. 246):

Silloin mieleeni juolahtaa muuan aavelapsia koskeva seikka. He eivät vanhene, ellei itse laita heitä vanhenemaan. He eivät vanhene, eivätkä sen vuoksi tajua, että on aika lentää pesästä. Heitä ei saa taistelutta potkaistua ulos psyykestä. He pitävät kiinni kaikin mahdollisin keinoin. Eivät suostu lähtemään, ennen kuin teet omat aikeesi riittävän selväksi.

Koska kirjan kirjoittamisesta on jo 15 vuotta, lukijana tiedän, että Hilary Mantel tosiaan kirjoitti ne kirjat, joista puhui. Hän ei ehkä tehnyt koulutuksensa mukaisia juristin töitä, mutta lahjat konkretisoituivat palkituissa kirjoissa. Luulen, että Mantelin kirjoittajan lahjat ovat ilahduttaneet huomattavasti suurempaa määrää ihmisiä sitä kautta.

Kirjaston kirja.

Hilary Mantel: Vain varjo häälyväinen. (Giving Up the Ghost, suomentanut Kaisa Sivenius).257 sivua. Teos, 2015.

Hellettä ja gradun kirjoittamista

Avainsanat

, , , , ,

toukokuu

Toukokuu on kääntymässä pian viimeiselle viikolle. Kalenterissa on ollut melkein joka päivälle jotain ylimääräistä tekemistä, kuitenkin kivaa sellaista. Olemme saaneet nauttia kesäisistä keleistä ja perheen Kohta Koululainen on uinut järvessä tuntikaupalla. Olemme tehneet pyöräretkiä ja ehtineet tavata ystäviä ja sukulaisia. Olemme käyneet tutustumassa kouluun ja viettäneet eskarin kevätjuhlia. Haikealta tuntuu, että eskaria on enää neljä päivää jäljellä ja sitten päiväkotiura on ohi. Nopeasti ne vuodet vierivät ja kuten naapuri totesikin, että niiden vierimisen huomaa lapsista, ei aikuisista.

Mukavat tekemiset antavat voimia viimeisiin kevätrutistuksiin, -väsymyksiin ja -allergioihin. Loppukeväästä meillä on aina juhlaputki päällä, kun on kummankin vanhemman synttärit (tänä vuonna ei pyöreitä vuosia), toisen nimpparit, hääpäivä, äitienpäivä, vappukin siellä välissä, kevätjuhlia (tänä vuonna ei olekaan kenenkään yo-juhlia) ja tärkeimpänä perheen pienimmän synttärit. Niin, ja sitten on arki ja kouluhommat. Täyteistä ja tiheää, mutta kuitenkin ihanaa. Sellaista, että muistot haluaa pullottaa ja pimeänä, kylmänä talvi-iltana avata sen, ihastella valoa, vehreyttä, värejä ja ihanaa tuomen tuoksua.

Kaiken keskellä gradukin edistyy. Nyt, kun se on loppumetreillä, sivumäärä ei juurikaan lisäänny, mutta analyysi täydentyy ja kiemuraiset ajatuskuviot toivottavasti suoristuvat. Olen pitänyt kovasti työskentelyn prosessiluonteesta ja ajatuksesta, että gradua työstetään pala kerrallaan. Luku kerrallaan palautan tekstiä ohjaajalleni kommentoitavaksi. Tälläkin hetkellä yksi luku odottaa kommentteja, seuraava on työn alla ja viimeinen, päätelmäluku, odottaa hiomista. Graduseminaari oli mielenkiintoinen erilaisine aiheineen ja näkökulmineen. Se myös toi sosiaalisuutta yksinäisen puurtamisen keskelle. Välillä koko gradu ja yksin opiskelu kyllästytti, joten ilmoittauduin kolmelle viestinnän kurssille. Paitsi että ne tukivat ja motivoivat gradun kirjoittamista, ne muistuttivat siitä, että opiskelu voi oikeasti olla kivaa ja hauskaakin. Yhden kurssin harjoituksena perustin gradublogin Digikunnailla (se todennäköisesti tulee olemaan myös graduni pääotsikko), jonne kirjoittelen kuukausittain graduuni ja opiskeluuni liittyvää tämän ja ensi lukuvuoden ajan. Tämän hetkinen kurssi Gradun viimeistely on nimensä mukaisesti opinnäytteen viimeistelyä. Kesäkuun lopussa päättyvä kurssi antaa tukirakennetta loppurutistukseen ja uskoa siihen, että kyllä se siitä valmistuu. Ja valmistuukin. Samalla nautitaan alkukesän kukkaloistosta ja kesäjuhlista 🙂 Iloisia ja aurinkoisia kesäpäiviä itsekullekin!

 

Vappudonitsit ja -madeleinet (G, L)

Avainsanat

, , , , , , , , , ,

vappu

Opiskeluissa oli donitsin kokoinen tauko ja vappu tulossa, kun jouduin – yllättäen ja pyytämättä – mainoksen uhriksi… Confettin myymälässä Palokassa on Wiltonin donitsipellit tarjouksessa ja mietin pari päivää, tarvitsenko sellaista vai en. Kävin kerran jo hypistelemässä peltiä, mutta sillä kerralla sain puhuttua itseni pois. Samalla kauppareissulla hypnotisoiduin viherpihalla magnolian taimesta, mutta onneksi järki voitti (magnolia ei selviytyisi pihallamme). Donitsipelti jäi silti kummittelemaan mieleen ja kävinkin eilen kotiuttamassa supersuloisen minidonitsipellin (pääsin myös magnolian ohi)!

Ostin vain yhden pellin, sillä ajattelin testata donitsitaikinaa kotona oleviin madeleinevuokiinkin. Ystäväni T vinkkasi minulle gluteenittoman reseptin, jota yhdistelin Confettista saamaani ohjeeseen. Tällä ohjeella saa noin 40 kpl minidonitseja:

Donitsit (G, L)

2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta, esimerkiksi Semper Fin Mix

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

ripaus suolaa

1 dl sokeria

(sitruunan raastettua kuorta tai 1-2 tl sitruunan mehua makua antamaan)

50 g sulatettua, laktoositonta voita

2 dl laktoositonta kermaviiliä

1 kananmuna

  1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Voitele tai öljyä pellin kolot.
  2. Sulata voi ja anna hieman jäähtyä.
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa sähkövatkaimella kaikki ainekset sekaisin, laita pursotuspussiin ja pursota pellin koloihin noin puolen väliin.
  4. Paista noin 5-7 minuuttia 200 asteessa (paistoaika riippuu uunin tehosta, meillä 7 minuuttia on sopivampi)
  5. Kuorruta jäähtyneet donitsit esimerkiksi kastamalla ensin voisulaan ja sitten sokeri-kaneli-seokseen tai tekemällä pika-pomada: 1,5 dl tomusokeria, johon sekoita 3-4 tl vettä/sitruunamehua. Kuorrutuksen voi viimeistellä halutessaan nonparelleilla tai strösseleillä. Vain mielikuvitus on rajana 🙂

Iloista vappua! Klara vappen! Happy May Day!

Tarvikkeet on itse ostettu.

 

 

Seita Rönkä: Koutamäen noita

Avainsanat

, , , , , , ,

WP_20180423_12_59_20_Pro

Koutamäen noita (kirjatraileri)on viitasaarelaisen Seita Röngän (s. 1971) nuorille suunnattu esikoisromaani. Kummallisen puoleen kallistuvassa romaanissa yläkouluikäinen tyttö Lone rakastuu hevoseen, tapaa naapuriin muuttavan noidan ja tutustuu kivaan poikaan. Valoisat maaseudun kesäyöt kulminoituvat taianomaiseen juhannusyöhön, jonka jälkeen Lonelle selviää totuus naapurista ja tämän upeasta hevosesta, Mustasta.

Tarina on mielestäni suunnattu yläkouluikäisille, joiden huomio on siirtymässä hepoista poikiin. Päähenkilö Lone rakastuu hevoseen, jonka kanssa hän seikkailee metsässä, mutta hän tutustuu myös poikaan, joka tosin tuntuu jäävän rakkausasioissa niin sanotusti hepan kavioihin. Noituutta kesään tuo uusi naapuri, josta ainakin supistaan kovasti noitamaisia juoruja. Lone pääsee hoitamaan hevosta ja kesän taikaa ilmaantuu useastakin suunnasta.

Romaanissa on noin pari sataa sivua, joista ensimmäinen puolikas käytettiin melko tavanomaisten kesäpäivien kuvailuun. Juoneen alkoi tulla ytyä ja vauhtia jälkimmäisessä osassa. Uskoisin hitaahkon alun jälkeen lukijoiden pysyvän mukavasti kelkassa mukana, kun tapahtumat alkavat edetä. Kohderyhmää palvelee varmasti myös lyhyet luvut. Pidin lukujen lyhyistä esittelyistä: ”5. luku, jossa on hullu nainen ullakolla”. Niistä voi seurata tapahtumien kulkua.

Päähenkilö Lone on jännä tapaus. Hänestä en oikein saanut  otetta. Tietysti kuuluu hänen ikäänsäkin, että välillä ollaan isompaa ja välillä pienempää kuin oikeasti. Tyttö heittelee nokkelia ajatuksia ja sanailee aikuistenkin kanssa sanavalmiisti, mutta välillä epäuskottavastikin. Tämä tunne voi johtua myös siitä, että olen aivan eri ikäinen kuin kohderyhmä.

Fantastisia elementtejä tarinaan tulee enemmän mukaan tarinan loppupuolella. Reaalimaailman ja taikuuden välisen maailman välistä verhoa hieman raotetaan niin, että Lonelle selviää naapurin noidan, ja hevosen, salaisuudet. Ja lopussa jätetään ovi auki myös seuraavallekin kirjalle. Jatkuuko Lonen tarina?

Kirja on arvostelukappale.

Seita Rönkä: Koutamäen noita. Haamu, 2018.

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa

Avainsanat

, , , , ,

WP_20180418_09_50_37_Pro

Magdalena Hai (s. 1978) on monipuolinen lasten ja nuorten kirjailija. Hän on ollut monesti ehdolla palkinnoille ja voittanutkin useita niistä. Vähän aikaa sitten hänen lastenkirjansa Kurnivamahainen kissa palkittiin Tulenkantajien palkinnolla – onneksi olkoon! Kurnivamahainen kissa on vuonna 2017 ilmestynyt kuvitettu satukirja, jossa pientäkin pienempi tyttö kohtaa loppumatonta nälkää potevan suurtakin suuremman kissan.

Luimme kirjaa yhdessä eskari-ikäisen kanssa ja tarina piti meitä molempia otteessaan. Alkuasetelma on sopivan yksinkertainen: köyhä, nimetön tyttö tapaa kissan, joka haluaa syödä hänet. Tyttö saa sovittua kissan kanssa, että jos päivän päätteeksi he eivät löydä muuta syötävää, kissa saa syödä hänet. Lykkäyksen aikana he kiertävät paikasta toiseen, joskin kissa on syönyt jo monet niistä. Jännittäväksi tarina muuttuu, kun kissa toden teolla syö tytön kuin valas Joonaan konsanaan. Neuvokas tyttö selvittää kissan nälän todellisen syyn: katin mahassa asuukin kaikenherra Hneus. Siinä vaiheessa tahti muuttuu ja tarinan ainekset ovat melkoisessa myllerryksessä. Loppuratkaisu on mielestäni sopiva, ei liian disneymainen.

Näin aikuisen mielestä sadussa oli sen verran absurdeja elementtejä, että jännittävyydeltä taittui terävin huippu. Tämä oli siis hyvä asia. Tarina oli myös universaali siinä mielessä, että se voi sijoittua minne tahansa maailmassa – jopa toiseen maailmaan. Teemoiksi poimin rohkeuden ja hyvän puolella olemisen ahneutta vastaan, ja siinäpä onkin universaaleja tavoitteita kerrakseen. Pidin myös siitä, että vaikka kirjailijan käyttämä kieli rikastui juonen edetessä ja muuttuessa vauhdikkaammaksi, mutta hän ei silti lähtenyt keksimään uudissanoja. Laatu näkyi myös siinä, ettei kirjailijan ole tarvinnut kosiskella nuoria lukijoita heppoisella huumorilla, vaan tarina ja henkilöt kantavat kyllä itse itsensä ja ovat tarpeeksi kiinnostavia.

Suosittelen sekä lapsille että aikuisille, jotka pitävät hieman absurdeistakin käänteistä ja rivien väleistä luettavista viisauksista. Tarina kestää useamman lukukerran ja uskoisin, että lapsi kasvaessaan löytää siitä uusia, ikäkauteen sopivia tasoja.

Kuvitus oli molempien lukijoiden mieleen, kiitos oivaltavasta kuvituksesta Teemu Juhanille!

Kirja on kirjastosta.

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa. 46 sivua. Karisto, 2017

 

Feta-myskikurpitsa-salaatti (G, L)

Avainsanat

, , , , , , ,

Myskikurpitsa on minulle uusi tuttavuus salaatissa. Olen sitä syönyt kasvissosekeitoissa, mutten muista käyttäneeni sitä salaattiaineksena. Tällä ohjeella mukailen ruoka-annosta, jota kokeilin Keski-Suomen Martoilla viime viikolla (sen resepti on kuulema otettu joskus kauan sitten netistä, joten alkuperää en pysty nyt jäljittämään). Harmi, että tuttavuuden solmimiseen meni näinkin kauan aikaa, mutta otetaan nyt ilo irti! Myskikurpitsa on hyvin ruokaisa ja täyttävä kasvis, mutta miedon makuinen. Se tarvitsee vähän kipakkaa potkua mausteista tai vaikkapa juustosta. Käytin fetajuustoa, kuten marttojen reseptissä, mutta silti siihen jäin kaipaamaan jotain makua. Tiedän resepteissä käytetyn mm. savupaprikaa ja ras-el-hanoutia, kuten Ripaus tryffeliä -blogissa on tehty (onpa muuten herkullisen kuuloinen ohje! Sitä on testattava). Marttalassa teimme itse kirpsakan karpaloisen salaatin kastikkeen ja se toimi kivasti. Silti edelleen jään miettimään hyviä mausteita. Kehittämisen paikka siis!

Tätä salaattia varten kuorin ja pilkoin yhden kurpitsan. Lämmitin uunin 225 asteeseen, kumosin viipaleet pellille, kääntelin öljyssä ja ripottelin vähän suolaa päälle. Paahdoin niitä ensin viitisen minuuttia, otin pellin pois uunista, kääntelin viipaleita lastalla ja murensin päälle laktoosittoman fetan (tämä toiminee myös vegaanijuuston kanssa yhtä hyvin). Pelti takaisin uuniin noin vartiksi. Tehokkaalla uunilla 20 paistominuuttia riittää. Asettelin lautasille salaattia pediksi. Käytin valmista salaattisekoitusta, jossa on mukana rucolaa, sillä sen maku sopii hyvin yhteen myskikurpitsan maun kanssa. Viinisuolaheinäkin toimii varmasti hyvin. Sitten vain lämpimät kurpitsaviipaleet päälle ja oman maun mukaista salaatinkastiketta. Vaihtoehtoisesti voi tehdä vaikka niin, että ripottelee viipaleiden päälle mielimaustetta ennen uuniin laittoa.

Olen löytänyt niin hyvän kuuloisia reseptejä täytetyistä myskikurpitsoista, joten sellaista täytyy kokeilla pian 🙂

 

Meliwas ja muita kaupunkeja

Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , ,

Olipa virkistävä tuulahdus! Olin pitkään ollut gradupohdinnoissa kiinni, kun tartuin Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n novelliantologiaan Meliwas ja muita kaupunkeja. Ilahduin kovin kokoelman tarjoamista raikkaista ideoista ja näkökulmista, samoin hyvin toimitetusta kokonaisuudesta.

Kokoelma edustaa urbaania fantasiaa, jonka tapahtumaympäristönä on kaupunkimiljöö. Päähenkilöt voivat olla tonttuja, kentaureja tai ihmisiä ja seikkailut voivat tapahtua nykyhetkessä, tulevaisuudessa tai ajassa, jota ei voi määritellä. Kaupungitkin voivat sijaita missä tahansa.

Teokseen on valittu novelleja kolmeltatoista kirjoittajalta. Mukana on julkaisseita kirjailijoita ja kirjoittajia, joiden tekstejä toivon lukevani myös jatkossa. Mukana ovat Inkeri Kontro, Katri Alatalo, Solina Riekkola, Emilia Karjula, Jade Lehtinen, Nadja Sokura, Teemu Korpijärvi, Janos Honkonen, Henry Aho, Merja Mäki, Mia Myllymäki, Anna Malinen ja Suvi Kauppila. Toimituskunta on valinnut mukaan laadukkaita tekstejä ja taso pysyy laadukkaana kokoelman läpi, lukijana kiitän siitä!

Inkeri Kontron Miespelejä -novellissa Helsinkiin muuttaja etsii rakkautta ja ehkä itseäänkin samalla, kun yrittää peitellä alkuperäänsä. Kaltaistensa löytäminen voi olla hankalaa epäsuotuisassa ilmapiirissä. Kontron novellin rinnalle nostan Mia Myllymäen novellin Haltijoita parhaimmat, jossa myös miljöönä on Helsinki. Myös Myllymäen novellissa on kaupunkiin muuttajia, joihin suhtaudutaan vastahankaisesti. Hänen tarinassaan suuressa osassa ovat tontut, joihin ihmiset suhtautuvat kahtiajakoisesti. Olisiko tonttujen kuitenkin pitänyt pysyä maaseudulla lestissään? Janos Honkosen Toiseksi tulleita ei lasketa -novelli sijoittuu myös Helsinkiin, mutta vähän erilaiseen kuin mihin olemme tottuneet. Toisiaan vastaan kilpailevat seinäkiipeilijät törmäävät kilpaillessaan odottamattomaan elementtiin. Jade Lehtisen Kireä siima sijoittuu Turkuun. Aurajoen helmi on saanut odottamattoman turistivaltin, joka valitettavasti nostaa ihmisistä niitä ikävämpiä puolia esille. Tämä novelli tuntui loppuvan kesken, olisin mielelläni lukenut enemmän.

Katri Alatalon novellissa Sinisen yön jälkeen ollaan Meliwasissa, selkeästi jossain muualla kuin missään tunnetussa kaupungissa. Meliwasissa tapahtuu siirtymiä, jossa todellisuus repeytyy ja kaupungin ulkopuolelta siirtyy ihmisiä sisäpuolelle. Tämän novellin kohdalla jännitin lopputulosta. Tekstissä olikin dekkarimaisia ja toimintaelokuvan piirteitä. Merja Mäen Kylmä kuin pakkasyö sijoittuu myös tuntemattomaan miljööseen. Joulun aikaa viettävässä kaupungissa vierailee henkiä entisissä kodeissaan. Tarina muuttuu hengillekin painajaismaiseksi pahojen nuuttipukkien myötä. Tässä tekstissä oli mukana aimo annos painostavaa kauhun tunnelmaa. Kaukana oli leppoisa joulutunnelma! Nadja Sokuran Luiskahduksia -novellissa päähenkilö näkee välähdyksiä rinnakkaismaailmasta. Alkuun välähdykset ovat harvinaisia, mutta sitten niitä tulee useammin ja ne kestävät kauemmin. Onko kyse mielenterveysongelmista? Ja ovatko rinnakkaismaailman asukit totta? Pidin siitä, kuinka kirjoittaja päätti tarinan. Lopetus sopi muun tekstin sävyyn. Anna Malisen Ja sit se eli rikkaana elämänsä loppuun asti toisintaa sanontaa ”joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”. Tarinassa pohdiskellaan rahan lumoa ja houkutusta, kuinka köyhälle näytetään aarre. Ja kun aarteen saa, se voi poltella sormissa – tai koko ihmisen.

Teemu Korpijärven Suelo Siniestro sijoittuu Espanjaan. Suomalainen tosi-tv-ryhmä etsii uutta, jännittävää aihetta, jota tuleekin tarjoamaan komea muukalainen. Kadotettuja sieluja etsiessä tie vie yhä syvemmälle ja ryhmä saa enemmän aineksia mitä halusikaan. Kauhun aineksia tässäkin tarinassa! (Enkä taatusti mene koskaan Espanjassa hylätyille tonteille). Solina Riekkolan Ei loimea -novellin sijoitan britteihin. Emmerdale-tyyppisissä maisemissa ollaan myyttisesti poikkeavien asumiskeskuksessa, jonne elämässään sivupoluille ajautunut Jenny hakee töihin. Virkistävässä tarinassa tavataan myös vapaata laukkaa kaipaava kentauri ja kyklooppi. Britteihin sijoittuu myös Emilia Karjulan Aamunkoitto ja Illankajo. Viktoriaanisen tyyliseen aikakauteen sijoittuvassa, humoristisella otteella kirjoitetussa tarinassa kiistellään oikeista ennustuksista ja opeista. Suvi Kauppilan New Yorkin levottomat kuolleet on 1950-luvun film noir-henkinen oiva lopetus kokoelmalle. Tarina toimisi oikein hyvin mustavalkoisena filmatisointina. Vaikka päähenkilö omalla tavallaan lipuu tarinan lopussa auringonlaskuun, tarina on kaikkea muuta kuin kliseinen!

Lopuksi nostan esiin itseäni eniten koskettavimman novellin, Henry Ahon Kaikkein kauneimmat saapuvat myöhässä. Siitä ei voi paljoa kirjoittaa, ettei paljasta liikaa. Ehkä tässä novellissa oli todenmukaisin käänne, koukku, joka pudotti? Aho käsittelee syrjäytymistä ja ulkopuolisuutta sellaisen nuoren miehen kautta, joka näkee värejä kaikkialla. Junia tarkkaillessa olo helpottuu ja asemalla tapahtuukin kohtaamisia. Sitten asemalle tulee juna myöhässä. Sen kauneimman junan kyytiin päähenkilö nousee.

Kirja on arvostelukappale.

Meliwas ja muita kaupunkeja. Novelliantologia. 319 sivua. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry, 2017.

 

Olga Temonen: Olgan vegekirja

Avainsanat

, , , , ,

Olgan vegekirja (2017) on uudistettu laitos vuonna 2013 ilmestyneestä Emäntänä Olga -kirjasta. Suurin osa resepteistä on lakto-ovo-vegetaristeille (kananmunat ja maitotuotteet ovat mukana ruokavaliossa), mutta mukana on muutama vegaanireseptikin. Esipuheessa kirjailija kirjoittaa haluavansa kokata ”ruokaa, joka maistuu mahdollisimman monelle” (s. 9). Se onkin hyvä aikomus, etenkin kun kasvisruoka on yhä suositumpaa sekä eettisistä että terveydellisistä syistä johtuen.

Minulle kasvisruoka tuli aikoinaan 1990-luvulla tutuksi. Kaveripiirissäni oli vegaaneja, joten opin heiltä joitain perusniksejä. Banaanilettureseptistä kiitos Palokunnan mäen kämppikselleni E:lle (moni kananmunalle allerginen lapsi on saanut näistä letuista iloa) ja soijarouheeseen tutustuttamisesta Barcelonan kämppiksille S:lle ja J:lle! Espanjassa meillä oli eräänä kämppiksenä tanskalainen nuorukainen, joka oli vannoutunut lihansyöjä. Hänelle teimme kerran kepposen, jossa vaihdoimme pasta bolognesen jauhelihan soijarouheeseen. Hän söi hyvällä ruokahalulla ja kiitteli ruokaa jälkeenpäin. Paljastimme, että kyseessä olikin soijarouhe, eikä hän muistaakseni suuttunut kepposesta. Ehkä kulinaristinen horisontti avautui hieman avarammaksi!

Olgan vegekirja on jaettu kepeisiin, kattilallisiin, tuhteihin, leivottuihin, herkkuihin ja juotaviin. Jaottelu on osuva, sillä tällaisen lihaakin syövän kokkailijan mielessä on kuva kasvisruuasta, josta ei tule täyteen eikä nälkä lähde. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Mutta näiden reseptien kautta voi miettiä oman ja perheen nälkätilanteen kautta, että kuinka tuhtia ruokaa tarvitaan. Testasin muutamaa reseptiä: punajuurivuokaa, brie-juustoa uunissa, suklaa-rusinamuffineita, ananas-banaanimuffineita ja lämmintä inkivääritotia.

Vasemmalla ananas-banaanimuffineita, ylhäällä suklaa-rusinamuffineita, oikealla briejuustoa uunissa omatekoisen luomusitruunaliköörin kanssa ja alhaalla punajuurivuokaa, jota tein kaksi kertaa peräkkäin.

Resepteistä valitsin testattavakseni joko suoraan gluteenittomia tai sellaisia, jotka ovat helposti muunneltavissa sellaisiksi. Iso plussa siitä, että useimmissa ohjeissa oman kaapin tykötarpeet riittivät, eikä tarvinnut lähteä erikoiskauppoja koluamaan. Testasimme apukokin kanssa muffineita ja veimme niitä lämpimäisinä naapureillekin. Tällä kertaa muffiniuhreiksi valikoituivat eri henkilöt kuin aiemmin, sillä vähän nolottaa olla aina kiikuttamassa samoille ihmisille lämpimäisiä. Hyviksi totesivat muutkin nuo muffinit! Etenkin ananas-banaanimuffinit maistuivat.

Punajuuri-fetavuuassa oli käytetty hirssiä, mikä oli oikein miellyttävää. Hirssiä tulee käytettyä liian vähän, vaikka se on erinomainen lisuke, puuroaines ja ruuan osa. Vuoka oli minusta niin hyvää, että tein toisen satsin perään! Oli mukavaa, kun juomatkin pääsivät mukaan kirjaan. Inkivääritotia tein hieman sovellettuna perheen nuhanenälle ja tuntui maistuvan. Ja nyt laskiaisaikaan vanha kunnon ”vanhuutten” (Van Houten) kaakao on oiva juoma!

Kirjassa on kauniita kuvia Temosten kotitilalta, Marttilasta, ja tietysti resepteistä. Kun kyseessä oli uusintapainos, niin olisin toivonut typojen poistamista.

Suosittelen kasvisruokaa kokeileville ja uusia reseptejä kaipaaville. Kirjasta löytyy myös hyviä ohjeita lisukkeisiin, jos tuntuu siltä, ettei pelkkä kasvisruoka vielä täytä vatsaa.

Tässä on linkki arvioon Olgan pullakirjasta.

Kirja on arvostelukappale.

Olga Temonen: Olgan vegekirja. 159 sivua. Tammi, 2017.