Avainsanat
Anne Leinonen, Aura, Fantasia, Helby, Kirjanoita, kirjapari, Noitakirja, romaani
Anne Leinosen (s. 1973) keväällä ilmestynyt Noitakirja on viime vuonna ilmestyneen Kirjanoidan sisarteos. Noitakirja jatkuu suoraan siitä, mihin kirjaparin ensimmäinen puolisko jäi. Ensimmäisillä sivuilla kerrataan lyhykäisesti Kirjanoidan tapahtumia, mutta tarinassa voi olla hankala pysyä perässä, jos ei ole lukenut ensimmäistä osaa. Lämmin lukusuositus ensimmäisellekin osalle! Kummassakin kirjassa on sama päähenkilö, 17-vuotias Aura. Kirjanoidassa (täällä siitä arvio) Helbyssä asuva Aura saa kosketuksen kirjojen taikuuteen, jatko-osassa hän sukeltaa taikuusaltaan syvään päähän.
Tarina imaisee nopeasti mukaansa. Juonen kulku kiihtyy kirjan alusta lähtien. Vauhtia ja käänteitä riittää. Helbyn maailma uhkaa kadota kahden noidan kiistojen vuoksi ja Auralle tärkeä Pyry on siepattu rinnakkaistodellisuuteen, Helsinkiin. Auran täytyy lähteä Helsinkiin etsimään Pyry, ja Noitakirja, jonka avulla saataisiin palautettua tasapaino maailmojen välillä. Hänen tielleen osuu hahmoja, joista osa haluaa auttaa ja osa estää. Ketkä ovat hänen puolellaan, keneen voi luottaa? Mikään ei tunnu olevan sitä, miltä näyttää. Onko Aura itsekään se, keneksi on aina itsensä kuvitellut?
Kirjailija on upottanut tarinaan valtavan määrän kirjallisia viittauksia, joita on mukava bongailla. Minusta oli mielenkiintoista ja hauskaa lukea, kuinka Leinonen oli käyttänyt Robert Holdstockin Alkumetsä-kirjan mytago-hahmoja Auran seikkaillessa Nuuksiossa. Nuuksion erämaa toimii ovena ja todellisuusaukkona Helsingin ja Helbyn välillä. Ponnistellessaan metsässä Aura joutuu painiskelemaan oman mielensä kanssa. Ovatko hänen mielensä luomat hahmot todellisia? Voivatko ne siirtyä Helsingin puolelle ja aiheuttaa siellä ongelmia?
Noitakirjaa on vaikea arvioida ilman sisarpariaan Kirjanoitaa. Toisaalta, ne varmastikin on kirjoitettu luettavaksi perätysten ja kenties rinnakkain. Teokset ovat eriparia siinä mielessä, että ensimmäinen osa tuntuu toisen osan rinnalla enemmän tarinan ja maailman kehittelyltä. Noitakirjassa Leinonen pääsee kunnolla vauhtiin ja pistää tuulemaan sellaisen kirjallisuuspyörteen, että kirjasieluttomia hirvittäisi.
Auran voimat kasvavat tarinan myötä. Samalla hän tutustuu itseensä ja menneisyyteensä. Kun panoksena on kaksi maailmaa, miten hän onnistuu tehtävässään? Sulkeutuvatko todellisuusaukot maailmojen välillä? Päätyvätkö he Pyryn kanssa yhteen? Löytääkö hän kaikkien himoitseman Noitakirjan?
Suosittelen kirjaparia taikuudesta ja kirjallisuudesta pitäville. Erityisesti Helsinkiä tuntevia tapahtumapaikat saattaisivat kiinnostaa.
Kirja on lahjakirja.
Anne Leinonen: Noitakirja. 223 sivua. WSOY, 2016.
Muualla kirjoitettua:
