• Etusivu
  • Reseptit
  • Kirja-arviot
  • Käsityöt
  • Tietoja

hyvähuomen

~ kirjallisuutta ja käsitöitä

hyvähuomen

Tag Archives: Stresa Kustannus

Syksystä talveen

29 maanantai Lok 2018

Posted by hyvahuomen in Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

ensilumi, Helsingin kirjamessut, kirjekaveri, kirjoittaminen, lyriikka, opinnot, proosa, Stresa Kustannus

juna

Tänä vuonna pitkästä aikaa kävin Helsingin kirjamessuilla. Torstaiaamu valkeni lumettomana, mutta jo kahdeksan aikaan aamulla alkoi Jyväskylässä tupruttaa lunta. Tunnin päästä valkoista tuli taivaalta solkenaan ja oli otettava järki käteen. Kesärenkailla ei todellakaan pääsisi juna-asemalle, joten taksi tuli hakemaan kotipihasta. Kiirettä ei olisi ollut, sillä juna oli jo saapuessaan myöhässä. Muuten matka sujui mallikkaasti ja Helsinkiin saavuttiin ajallaan.

Minulla oli muutama tunti aikaa olla messuilla. Tutustuin muutamaan osastoon ja ostin tuliaiset sekä kävin syömässä. Messuilla oli siihen aikaan ruhtinaallisen väljää, ei tarvinnut juurikaan jonotella!

tatupatu

Kävin kuuntelemassa mm. Salla Simukkaa ja Maria Turtschaninoffia.  Hyvä, että sattumalta bongasin heidät keskustelemassa lavalla, sillä jätin repun kanssa narikkaan muistiinpanoni tärpeistä ja suunnitelmat menivät uusiksi. No, mainiosti meni näinkin. Sitten kävin morjestamassa Stresa Kustannuksen väkeä. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa ja pääsin tutustumaan kustantamon uutuusteoksiin.

Ennen kotimatkaa ehdin käydä myös Karjalatalolla viemässä graduaineistoni, tavata ystäviä sekä tehdä pienet ostokset. Tällaisen hienon heijastimen ostin Karjalatalon SieMie-kaupasta (kuva on itse ottamani, vaikka ensisijaisesti tarkoitin sen gradublogiini kuvitukseksi):

heijastin

Matkasta jäi hyvä mieli ja olihan se kiva miniloma arjesta. Kesäajasta on siirrytty talviaikaan ja omat ajatukset pitäisi kääntää takaisin opintojen pariin. Olen edennyt yli puolenvälin ja nyt vaan pitäisi keskittyä esseiden kirjoittamiseen. Piristysruiskeena toimii luovan kirjoittamisen kurssi, jolle ilmoittauduin palkintona gradun valmistumisesta. Lyriikkaosuus päättyi pienryhmätyöpajaan viime viikolla ja vaikken ensisijaisesti pidä itseäni runoilijana, sain kannustavaa palautetta. Huomenna alkaa proosan osuus ja se on sitten proosaa loppuvuosi, kun on monta tekstiä työn alla (olin muuten Marko Hautalan vetämällä kauhun kirjoittamisen kurssilla kuun puolivälissä, siitäkin syntyi yksi teksti!). Lisäksi minulla taitaa olla uusi kirjekaveri, jonka kanssa voi keskustella lasten- ja nuortenkirjallisuudesta ja saada hyviä lukuvinkkejä 🙂 Talvi saa nyt saapua, sillä nyt on paljon lukemista ja kirjoittamista, akateemista ja muuta!

 

Tero Seppänen: Syöksyvirtauksia

11 maanantai Jou 2017

Posted by hyvahuomen in Kirja-arviot, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

esikoiskirjailija, kirja-arvio, novellikokoelma, Stresa Kustannus, Tero Seppänen

Tero Seppäsen novellikokoelma Syöksyvirtauksia (2017) esittelee lukijoille ylikonstaapeli Tauno Kähtävän Lovetun poliisipiiristä. Kähtävä tarkastelee pienen paikkakunnan tapahtumia näkökulmasta, joka on jotain nyky- ja menneen maailman väliltä. Hän ei haraa muutoksia vastaan, mutta ottaa ne kokeneen poliisimieheen otteella vastaan. Jos jokin on tehtävä erityisellä pieteetillä, kuten juhannussaunan lämmittäminen, se tehdään niin.

Kokoelmassa on 20 lyhyttä tarinaa. Osassa niistä on päähenkilönä ja näkökulmakertojana Kähtävä, joissain hänet nähdään muiden näkökulmasta. Tarinat ovat eri tekniikoilla kirjoitettuja. Mukana on vinoa huumoria maailman menosta, ja ihmisistä, joiden laidasta laitaan tekemät teot työllistävät Kähtävää. Perheetön ja tunnollinen Kähtävä on ilmoittautunut mukaan jopa vapaaehtoiseksi arkunkantajaksi, sillä kukapa muu kantaisi hautaan ne peräkylän miehet, joita kukaan ei jää kaipaamaan? Ja saahan siitä kahvit vaivanpalkaksi.

Seppäsen luoma hahmo, Tauno Kähtävä, mietteineen on tuulahdus kyläpoliisien maailmasta. Kähtävästä lukisi mielellään enemmänkin, jos hänen tarinansa olisivat rakenteeltaan johdonmukaisemmin esitettyjä. Nyt vaikutelma oli hieman sirpaleinen. Taitavana kirjoittajana Seppänen onnistuu joka tapauksessa piirtämään lukijan silmien eteen kuvan ylikonstaapeli Kähtävästä, joka eleettömästi, mutta inhimillisesti hoitaa mitä eriskummallisemmatkin työtehtävät. Mielestäni Baranovin pojat, Viran puolesta, Hevosen puolikas, Kolmipyörä ja Päivystys nousivat kokoelmasta selvimmin esiin.

Syöksyvirtauksia on kuudes Stresa Kustannuksen syksyn esikoisteoksista.

Kirja on arvostelukappale.

Tero Seppänen: Syöksyvirtauksia. 70 sivua. Stresa Kustannus, 2017.

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito

02 lauantai Jou 2017

Posted by hyvahuomen in Ajatuksia ja mietteitä, Kirja-arviot, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

esikoiskirjailija, kirja-arvio, novellikokoelma, Pirjo Puukko, Stresa Kustannus

Pirjo Puukon Mutkanlukutaito on hallittu ja taidokas novellikokoelma.

Pirjo Puukon esikoisteos on taidokas ja laadukas novellikokoelma. Alkusyksystä ilmestyneessä kirjassa on 18 novellia, joissa kirjailija pääsee esittelemään laajalla kirjolla osaamistaan ja kokemustaan. Hyvällä omalla tunnolla lopputulosta voi kutsua onnistuneeksi taidonnäytteeksi. Pirjo Puukko kirjoo ihmisistä, elämästä, sattumuksista, vinosta huumorista, surusta ja kohtalon kolhuista kudelman kirkkaalla ja ilmavalla kielellä – kirkkaimmilla ilmoilla kun näkee pisimmälle.

Kirjailija on jakanut teoksensa kolmeen osioon: Missä kaksi ihmistä, siellä kaksi maailmaa, Asiat väistävät suunnitelmia ja Vinoja katseita. Ensimmäisessä osiossa käsitellään parisuhteita eri näkökulmista; kaipausta, syrjäpolkuja, inhimillistä kompuroimista ja anteeksiantoa. Mukana on myös kertomus naapurisuhteista, joiden surkuhupaisuus tiivistää parisuhdetta. Kirjailija osaa kuljettaa lukijaa tunnelmasta toiseen; sanavalinnat tukevat tunneilmastoa ja ympäristönkuvausta. Lukija kulkee Italiassa etruskien nautintojen jalanjäljissä, syö, juo viiniä, nauttii lämmöstä ja maisemista. Kosketus lisää elementin aistikattaukseen. Poltettu sienna -novelli oli mielestäni näistä vahvin teksti.

Asiat väistävät suunnitelmia on loistava otsake! Se on jo itsessään pieni maailma, joka kuvaa sitä elämän surkuhupaisuutta, jota jokainen meistä joskus kokee. Se voi ilmentyä huumorina, kun mutkanlukutaito pettää, tai viiltävänä kipuna sydämessä elämättömän elämän jäljiltä, kuten novellissa Universumin yksinäisin mies. Tässä lainauksessa kyseisestä novellista kirjailija kirjoittaa ajankuvaa ja kokemusta hienosti: ”Jalat tuntuvat vanhoilta silitysraudoilta, joita ei ole kuumennettu tarpeeksi, ne ovat tahmeat eivätkä tahdo siirtyä eteenpäin”. Asiat voivat väistää myös suunnitelmia, jos tukahdutetut tunteet pyrkivät pintaan. Väistäminen ottaa monia muotoja.

Kolmannessa osiossa viljellään vinoja katseita. Sukupolvien kesken, sukupuolten kesken, äidiltä tyttärelle ja tyttäreltä äidille, kerrostalon asukkaiden kesken. Pieniä, herkullisia kertomuksia.

Pirjo Puukko osaa kuvata ihmisiä tarkasti, mutta lempeästi. Eri miljööt ja aikakaudet taipuvat keveästi hänen kynänsä kaariin. Teksteistä huomaa, että niitä on ajateltu ja hiottu, rytmitetty, kuulosteltu ja käännelty sopivaan kulmaan. Kohtaukset ja näyttämöt ovat täyteläisiä, jokaisessa novellissa on maailma. Kaiken kaikkiaan hieno, tasapainoinen ja tyylikäs kokonaisuus.

Jos novellien maailma ei ole vielä tuttu, tästä kirjasta on hyvä aloittaa. Elämänmakuiset tarinat sopivat moneen makuun ja eri ikäisille.

Pirjo Puukko on Stresa Kustannuksen yksi kuudesta esikoiskirjailijasta. Kirjasta on kirjoitettu myös Mannilaisen Elämä on ihanaa -blogissa.

Kirja on arvostelukappale.

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito. 135 sivua. Stresa Kustannus, 2017.

 

 

Pirjo Toivanen: Pyhä paha perhe

26 sunnuntai Mar 2017

Posted by hyvahuomen in Ajatuksia ja mietteitä, Kirja-arviot, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

1990-luku, esikoiskirjailija, esikoisromaani, kirja-arvio, Pirjo Toivanen, Pyhä paha perhe, romaani, Stresa Kustannus

Pirjo Toivanen on Stresa Kustannuksen syksyn esikoiskirjailija. Stresalta ilmestyi kuusi kirjaa alkusyksystä ja pyysin ne kaikki kirja-arviota varten. Kirjoista neljä on novellikokoelmia ja kaksi romaania, Pyhä paha perhe on toinen niistä. Pirjo Toivasen tekstejä olen lukenut aiemmin mm. hänen blogistaan Kulkuri ja joutsen ja Enkelikello-antologiasta. Hänen novellejaan on julkaistu myös Me Naisissa ja Type&Tell-antologiassa Kymmenen kulmaa (lisätietoja löytyy täältä).

Enkelikello-antologiassa olevasta Kulkutauti-novellista pidin kovasti. Sen kieli oli kuulasta ja kirkasta, sekä se sijoittui minulle vieraampaan kulttuurialueeseen eli länsirannikolle. Saadessani Pyhä paha perhe -teoksen käsiini, mietin näkyisikö tarinassa kirjailijan porilaiset juuret. Lisäksi mietin, olisiko kieli samanlaista: peilikirkasta ja ilmavaa. Ennakkoon en saanut otetta kirjan nimestä. Pyhä paha perhe – liittyisikö jotenkin uskontoon? Vai mihin? Tarina kuitenkin antaa vastauksen kysymykseen.

Kirjassa eletään 1990-lukua. Tapahtumapaikkana on Helsinki, jossa lama puskee päälle ovista ja ikkunoista kurittaen päähenkilöitä. Jos palkollisena on epävarmaa, on yrittäjänäkin toimiminen. Kirjan päähenkilö on Mirja Mustasaari, kolmekymppinen julkisuudestakin tuttu näyttelijä. Teatterityön aikataulut ja avioero ovat johtaneet tilanteeseen, jossa hänen ainoa lapsensa asuu isällään. Mirja kipuilee omaa menneisyyttään ja tuntemattomia sukujuuriaan. Adoptiolapsena hän kokee erilaisuutta ja ulkopuolisuutta, syyttää monista asioista adoptioäitiään Eevaa. Mirja jättää tunteilut näyttämölle ja harvoin käyttää omaa porilaista murrettaan.

Elämä, tai kohtalo, puuttuu peliin kipeän hampaan muodossa. Keltaisilta sivuilta löytyy hammaskirurginen klinikka, joka on ratikkareitin varrella. Poraa pitelee Juha, joka paikkaa hampaan ja voisi ehkä paikata muutakin Mirjan elämässä. Mutta kuten kirjan takakannessa sanotaan, ”mikään elämässä ei ole suoraviivaista”. Kun kahden aikuisen elämät ja menneisyydet kohtaavat, ne on otettava pöytään mukaan. Kun Juhallakin on omat vaikeutensa, taloudelliset ja henkilökohtaiset, Mirjan on vaikea päättää, luottaako mieheen vai ei. Pala palalta, kohtaus kohtaukselta, heidän tarinansa etenevät.

Tarina on kehityskertomus aikuiseen tapaan. Kun oman sukupuun vaietut asiat selviävät ja valaisevat nykyhetkeä, valoja ja varjoja ilmestyy myös odottamattomiin paikkoihin. Yksiulotteisesta tulee moniulotteista. Löytyy uusia asioita, joista ottaa ja pitää kiinni, ja vanhoista voi päästää irti. Niistä kaikista muodostuu elämän kollaasi.

Tarina pysyy kasassa, mutta on hieman takapainotteinen. Kun teemoja ja aiheita on paljon, on ymmärrettävää, että näyttämön rakentaminen vie sivuja. Lukijana odottelin melkein puoliväliin, ennen kuin sain kirjailijan punoman juonen päästä kiinni. Koska olin lukenut Toivasen tekstejä aikaisemmin, pystyin luottamaan siihen, että jokin selitys kaikille johtolangoille löytyy. Ja löytyikin. Päähenkilö kasvoi uskottavasti, ajankuva on uskottava, myös loppuratkaisu on uskottava. Ympäristönkuvaus on osuvaa. Sisäinen logiikka toimii. Henkilöt ovat eläviä ja moniulotteisia. Jäin miettimään, olisiko Juhan tarinan voinut kertoa myös minä-muodossa, mutta se ratkaisu olisi nostanut hänet yhtä tärkeäksi henkilöksi kuin Mirjan, ja tarina on kuitenkin tämän. Kirjan alkuosa meni vähän ihmetellessä, kuinka nimi Pyhä paha perhe sopii kokonaisuuteen, mutta sitten tarina imi mukaansa ja oikein odotin, kuinka se päättyy. Ja kuten sanottua, kirjan nimi saa selityksensä. Pieni toive seuraavalle kirjalle olisi sellainen, että siinä käytettäisiin vähän isompaa fonttia.

Ja se porilaisuus? Eeva puhuu vahvaa poria ja Mirjakin, kun puhuu joko tunnekuohuissaan tai Eevan kanssa. Murteen käyttö loi vahvan mielikuvan Eevasta. Pidin siitä. Replikointi oli muutenkin luontevaa ja vei tarinaa eteenpäin. Kirjailijan ilmaisu on edelleen kuulasta, eikä tilkesanoja esiinny.

Miettiessäni vertausta, kenelle tämä kirja sopisi, niin mieleen nousi kuva lasillisesta kuivaa valkoviiniä. Kevyttä, hapokasta, ehkä jopa hieman frizzante. Alkutuntuma sitruksinen, mutta jälkimaku yllättävän hedelmäinen. Aikuiseen makuun.

Pirjo Toivanen: Pyhä paha perhe. 258 sivua. Stresa Kustannus, 2017.

 

Irmeli Westermarck: Riskitön kokeilu

14 tiistai Mar 2017

Posted by hyvahuomen in Kirja-arviot, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

esikoiskirjailija, Irmeli Westermarck, kirja-arvio, novellikokoelma, Riskitön kokeilu, Stresa Kustannus

Riskitön kokeilu on esikoiskirjailija Irmeli Westermarckin alkusyksystä ilmestynyt novellikokoelma. Kokoelman tarinat kertovat ihmisistä, joille pienetkin asiat voivat olla suuria. Yhteistä kertomuksille on jokin pieni nyrjähdys elämässä ja arjessa. Kirjan alkuosassa näyttämönä on Suomi, jälkimmäisessä osassa matkataan maailmalla.

Jokainen novelli on teoksessa oma yksikkönsä. Kirjailija tarkastelee monipuolisesti ja eri näkökulmista ihmissuhteita. Näkökulmahenkilö voi olla lapsi, teini, keski-ikäinen tai eläkeläinen. Hän voi olla kantaja Himalajan rinteillä, safariopas savannilla tai Kanariansaarille vetäytynyt kirjailija. Lukija pääsee ikään kuin karuselliin maisemien ja tapahtumien vaihtuessa. Tunnelmat vaihtuvat tragikoomisista liikuttaviin. Pidin kovasti tästä monipuolisesta kattauksesta, se kertoo kirjailijan kyvystä tarkastella asioita monelta eri kantilta – ja idearikkaudesta. Alkuosan novelleista pidin erityisesti Autta meitä -tarinan suljetun tilanteen ideasta, jossa kaksi hyvin erilaista ihmistä kohtaa jumiin jääneessä hississä. Turnaus -tarinassa ohuista siveltimen vedoista koostuu liikuttava tarina vanhemman ja lapsen välisestä suhteesta. Niminovelli Riskitön kokeilu oli kuitenkin alkuosan novelleista paras. Liekö sekin vaikuttanut, että tarina oli hieman pidempi ja siinä pääsi tutustumaan päähenkilöön enemmän. Lisäksi siinä oli ripaus veijaritarinaa mukana, mikä oli positiivista. Loppuosan novelleista pidin eniten Pashminahuivi-kertomuksesta. Siinäkin on kyse ihmissuhteista ja hukatuista ja ehkä uudestaan löydettävissä olevista mahdollisuuksista. Hienovaraisella otteella kerrottu novelli tarvitseekin muutaman sivun kehittyäkseen.

Kaikkiaan kokoelma sopii hyvin vaikkapa iltalukemiseksi sellaiselle, joka ei tarvitse ryminää ja räiskettä viihtyäkseen vaan löytää rivien välistä nyansseja. Kirja on kepeä, muttei liian kevyt. En siis suosittele neonvärigraffitien vaan akvarellien ystäville.

Kirja on arvostelukappale.

Irmeli Westermarck: Riskitön kokeilu. 110 sivua. Stresa Kustannus, 2017.

Jaana Sarell: Tolkullinen arvopohja

26 torstai Lok 2017

Posted by hyvahuomen in Kirja-arviot, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Hellevi Ala-Tyrkkö, Jaana Sarell, kirja-arvio, novellikokoelma, Stresa Kustannus, Tolkullinen arvopohja, Yle radio 1

Jaana Sarell on yksi Stresa-kustantamon kuudesta esikoiskirjailijasta. Tolkullinen arvopohja on novellikokoelma, jossa käsitellään elämää, ilmiöitä ja yhteiskuntaa huumorin keinoin. Äänessä on rouva Hellevi Ala-Tyrkkö, joka ilmoittautuu arvojohtajan asemaan, sillä yhteiskunnasta puuttuu kuri ja järjestys. Pohjois-Suomesta käsin elämää tarkastelee perheenäiti leveällä Lapin murteella.

Hellevi on topakka täti, joka luottaa järjen ääneen, eikä anna tunteiden sokaista. Kun maailman meno muuttuu yhä kummallisemmaksi, pitää olla joku tolkku, että pysyy kärryillä. Ja tolkkua Hellevillä on, mielellään muille jaettavaksi. Osansa tolkullisesta arvopohjasta saavat niin läheiset kuin asiakaspalvelussa työskentelevät, jopa sairaalan ylilääkäri.

Joskus lukiessa osaa kuvitella kertojan silmiensä eteen. Joskus tämä mielikuva yhdistyy johonkin lukijan elämässä olevaan tai olleeseen ihmiseen. Näin kävi minulle. Yhdistin heti Hellevin puhetyylin ja ponnen erääseen entiseen naapuriini, jonka tolkullista arvopohjaa sain aina välillä todistaa. Tämä tomera, iäkäs rouva ei pantannut mielipiteitään yhteiskunnasta tai naapureista ja oli aina valmiina rimpauttamaan soveliaaksi arvelemalleen virkamiehelle, jotta järjestys palautuisi.

Hellevin mietteitä lukiessa väkisinkin mieleen tulee Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Ehkä käänteinen sanajärjestys vaikuttaa, ja jotkut toistuvat ilmaisut. Siinä missä Mielensäpahoittaja tyytyy enimmäkseen jurnuttamaan itsekseen ja ikään kuin kieltäytyy toimimasta maailman mielen mukaan, Hellevi taas toimii hyvinkin tarmokkaasti.

Novellikokoelman toinen osa sijoittuu Lappiin ja on kirjoitettu Lapin murteella. Pidin niistä melkeinpä enemmän, mikä johtunee murteen ja ja sen suoman kielen rikkaudesta. Tässä näyte novellista Huonolla piolla, s. 99-100:

Seuraavana aamunako ko isäntä ja läpit rupes mönkimhän ylös mie jo istuin soututoolisa äitivainajan kuolinmyssy päässä.  Net heti vinkumhan puuroa ja kahavia ko mie ollu mithän keittäny. Mien sanonu mithän. Löin suupielet alas ja olin vaiti. Iltapäivälä ootin niitä samasa toolisa myssy päässä. Johan se isäntäki hoksi mikä mulloli pääsä muttei se mithän sanonu. Vähäsen nokanpää valakeni mutta soli pokkana.

Humoristinen ja riemastuttavakin kokoelma Jaana Sarellilta. Tarinat ovat sopivan lyhkäisiä iltalukemiseksi ja vaikka välipalaksikin.

Kirjailijalta kuulin, että Hellevin tarinoita luetaan Ylen Radio 1:ssä lauantaina 28.10. mietelauseena klo 6.55 ja on kuunneltavissa Areenasta jälkikäteen. Tässä linkki Areenaan: https://areena.yle.fi/1-4220619.

Kirja on arvostelukappale.

Jaana Sarell: Tolkullinen arvopohja. 101 sivua. Stresa Kustannus, 2017.

hyvähuomen

Hei! Olen Pirja H ja bloggaan kirjallisuudesta, kirjoittamisesta ja käsitöistä.

Viimeisimmät artikkelit

  • Nuotio & Soininen: Sakset tyynyn alla
  • Pirkko Kuusela: Himmelikirja
  • Robert Galbraith: Pahan polku
  • Runeberg-jäätikkö ja muita Tulimaan ihmeitä
  • Terhi Tarkiainen: Pure mua

Avainsanat

Anne Leinonen antropologia confetti esikoiskirjailija esikoisromaani etnologia Gluteeniton gluten free Haamu Haamukustannus Helen Shrimpton Jane Austen joulu Jyväskylä Jyväskylän yliopisto Karjala kasvivärjäys Kate Morton Katri Alatalo kevät Kiitos hyvää kirja-arvio kirjailija kirjoittaminen käsityöt lactose free laktoositon lapaset luontaisesti gluteeniton Maahenki Mandala Madness 2016 MeNaiset Neuloosi novelli novellikokoelma Olgan pullakirja Olga Temonen oliiviöljy pääsiäinen recipe resepti reseptit romaani saippua Stresa Kustannus Sukupolvien silmukat tattari vegaani villiyrtti Virpi Mikkonen
Follow hyvähuomen on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

Peruuta